Tuleeko Microsoftin Android-puhelin Suomeen? Kartta sanoo kyllä

1
Manu Pitkänen

Tuleeko Microsoftin Android-puhelin Suomeen? Kartta sanoo kyllä
Nokia julkaisi vuoden alussa ensimmäiset Android-pohjaiset puhelimensa X:n, X+:n ja XL:n. Vaikka ennusmerkit näyttivätkin puhelimille lyhyttä elinkaarta Microsoftin ostettua Nokian puhelinliiketoiminnan, niin ne saivat tänään jatkoa Nokia X2:n muodossa.

Microsoft ei ole tuonut Android-puhelimiaan virallisesti myyntiin Suomessa, mutta Nokia X:n kehittäjäportaalissa julkaistun uuden jakelukartan perusteella ainakin yksi ohjelmistojätin X-puhelimista olisi saatavilla maassamme. Karttasivua päivitettiin tänään Nokia X2:n julkistamisen jälkeen.

Googlen välimuisti osoittaa, ettei Suomea oltu maalattu karttaan vihreällä vielä viime viikon perjantaina. Vaikuttaisi siis siltä, että Nokia X2 on tulossa myyntiin Suomessa. Kartta ei kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että myyntiin olisi tulossa jokin vanhemmista Nokia X -puhelimista.



Kysyimme Tomi Kuuppelomäeltä Microsoftin viestinnästä Nokia X2:n myyntiintulosta, mutta saatavuutta Suomen osalta ei suostuttu vahvistamaan. Puhelimen hinta ennen veroja ja muita kuluja on 99 euroa.

Alla olevissa kuvissa on jakelukartta Nokia X2:n julkistamisen jälkeen (ylempi) ja ennen julkaisua (alempi). Karttojen perusteella Nokia X:n jakelualue olisi laajenemassa myös Australiaan, Iraniin, Argentiinaan, Chileen, Etelä-Afrikkaan ja Keski-Amerikkaan.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -43%

Motorola Moto G85
199 € Elisa
349 € Power

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
119 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -32%

Motorola Edge 60 Pro
439 € Gigantti
439 € Power
649 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 649 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.