ZTE tuo markkinoille edullisesti hinnoitellun älykellon

1
Juha Tuppi

ZTE tuo markkinoille edullisesti hinnoitellun älykellon
Kiinalainen ZTE on ilmoittanut liittyvänsä älykellovalmistajien joukkoon omalla, edullisesti hinnoitellulla laitteellaan. Yhtiö lupaa älykellonsa vastaavan ominaisuuksiltaan jo markkinoilla olevia laitteita.

Kiinalainen televiestintäyhtiö ZTE, joka valmistaa myös älypuhelimia, ilmoitti Wall Street Journalille eilen tuovansa markkinoille uuden älykellon. Yhtiön mukaan laite tulee vastaamaan ominaisuuksiltaan jo markkinoilla olevia älykelloja ja keskittyy kilpailemaan niiden kanssa hinnallaan. Yhtiön älypuhelinten markkinointistrategiajohtaja Lu Qianhao kertoo lähteelle, että älykellon on tarkoitus tehdä ZTE:n älypuhelimista mielenkiintoisempia kuluttajille.

Älykello on tarkoitus tuoda myyntiin Kiinan markkinoille ensi vuoden toisella neljänneksellä ja myöhemmin Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Laite tulee tukemaan vain yhtiön omia älypuhelimia, mutta ZTE harkitsee tuovansa tulevaisuudessa markkinoille kaikkia Android-älypuhelimia tukevia älykelloja. Myös muut puettavan teknologian muodot, kuten esimerkiksi älylasit ja -kengät, kiinnostavat ZTE:tä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -44%

Xiaomi Poco F7 Ultra
389 € Hobby Hall
677 € Proshop
719 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Realme 12+ – hinta laskenut -31%

Realme 12+
193 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Realme Note 60 – hinta laskenut -30%

Realme Note 60
82 € Hobby Hall
99 € Proshop
109 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 115 €

Xiaomi Poco X7 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco X7 Pro
279 € Hobby Hall
319 € Multitronic
321 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 374 €

Kommentit (1)

Jonahan
Jonahan

1

Kuulostaapa tosi fiksulta strategialta: "Kuten Galaxy Gear, mutta halvempi". Ainakin lukemieni arvostelujen perusteella minulle jäi käsitys, että Galaxy Gearin ensisijainen ongelma ei ollut hinta, vaan se, että sille ei ollut oikein mitään käyttökohdetta, "tappajasovelluksesta" puhumattakaan.

Mutta onhan tietty näppärää, että on jo jonkinlainen tuote markkinoilla, jotta sen voi nopeasti muuttaa erilaiseksi, kunhan joku ensin näyttää miten tämän kategorian tuote pitää tehdä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.