Testissä Nokia Lumia 925: Uutta vain parikymppiä ja pari milliä?

12
Matti Robinson

Testissä Nokia Lumia 925: Uutta vain parikymppiä ja pari milliä?
Nokia toi hiljattain myyntiin myös Suomessa uusimman iteraation lippulaivamalli Lumia 920:sta. Puhelinvertailun testiin saapunut Lumia 925 edustaa tällä hetkellä siis Nokian älypuhelinmalliston kärkeä.

Laite on kuitenkin hyvin samankaltainen kuin Lumia 920, joten pyrimme pikemminkin tarkastelemaan laitteiden eroja sekä hyvässä että pahassa, ja kertomaan onko uusi Lumia 925 ostamisen arvoinen.

Koska laitteet ovat hyvin samankaltaisia mm. sovellusten, käyttöliittymän ja käyttöjärjestelmän osalta, ei niitä käsitellä tässä artikkelissa uudestaan. Mikäli arviot käyttökokemuksesta kiinnostavat, suosittelen lukemaan Lumia 920:n ja muiden Lumia-laitteiden arvostelut.




Muotoilu ja rakenne

Tärkeimmät erot Lumia 925:n ja sen edeltäjän välillä ovat eittämättä rakenteellisia. Nokia on muuttanut puhelimen ulkonäköä kutakuinkin niin paljon kuin mahdollista on. Näyttö on edelleen toki 4,5 tuumainen, mutta siihenpä yhtäläisyydet jäävätkin.

Lumia 925:ssä Nokia on valinnut materiaaleiksi polykarbonaatin sekä alumiinin. Lumia 925 onkin ensimmäinen Lumia, joissa alumiinia käytetään keskeisenä materiaalina. HTC Onen tyylisen kokonaan alumiinista rakennetun kuoren sijaan Nokian ratkaisu on ollut rakentaa metallista sivuja kiertävä kehys, jonka tehtävä on samalla vahvistaa antennia.

Lumia 925:n metallikehykset ovat tyylikkäät ja näytön lasi kaareutuu edeltäjänsä tavoin



Takakuori on näin ollen valmistettu polykarbonaatista. Takakuoren pinnoiten on jokseenkin liukas samettia jäljittelevän mattapintaisena. Takakuori ei ole irroitettavissa vaikka se siltä hieman vaikuttaakin.

Muotoilu on allekirjoittaneen silmään hyvin onnistunutta, mutta pientä nipottamisen varaa kuitenkin jää. Takakuoren muovin ja metallin yhtymäkohdat olisi voitu toteuttaa tiiviimmin, jolloin mielikuva yhtenäisestä rakenteesta olisi syntynyt. Irroitettavat -- tai tässä tapauksessa sellaiselta vaikuttavat -- osat ovat harvoin laadukkaan oloisia, jonka lisäksi raot keräävät likaa.


Lähes jokainen yksityiskohta on täydellinen, mutta jotkin kohdat raottavat toisia enemmän



Muun muassa muotoilussa ja rakenteessa tehtyjen valintojen johdosta Lumia 925 on laihtunut selvästi edeltäjästään. Vain 8,5 millimetrin paksuisena ja alle 140 gramma painoisena se on erittäin kevyt ja ohut. Käytännössä kyseessä on Nokian siroin Lumia ja tämä on selvää heti kättelyssä.

Vaikka pientä sanomista löytyy, on Lumia 925 selvästi taattua laatua ja osoitus Nokian ansiokkaasta muotoiluosaamisesta.

Tekniikka

Lumia 925 on tekniikaltaan erittäin pitkälti kopio Lumia 920:sta. Näytön resoluutio on sama (1280x768), RAM-muistia on yhtä paljon (1 gigatavu), LTE-yhteydet löytyvät, suorittimet ja grafiikkapiirit ovat yhtäläiset ja akku on molemmissa 2000 milliampeerituntia.

Tärkein eroavaisuus löytyy näyttöpaneelin tekniikasta, joka on 925:ssä AMOLED ja 920:ssä IPS LCD. Tämä tarkoittaa hieman erilaista värien toistoa, mutta onneksi Amber-päivityksen myötä molemmissa voi säätää väriprofiilia. Ehkä merkityksellisintä on, että AMOLED näyttö mahdollistaa uuden lukitusnäytön kellon näyttämisen vähemmällä virralla.

Lisäksi eroja löytyy myös laitteiden tallennusmuistista, jota Lumia 920:ssa on on 32 gigatavua uuden Lumia 925:n 16 gigatavuun verrattuna. Ja tietysti yhtenä tekijänä Lumia 925:n ohueen profiiliin -- tai ainakin painoon -- on rungon sisältä poisjätetty langattoman latauksen kela. Langattoman latauksen saa erillisillä kuorilla, jota varten löytyy liitäntä takakuoresta.

Langaton lataus on jäänyt pois, mutta liitännät erilliselle latauskuorelle löytyvät




Kamera on käytännössä sama laitos kuin Lumia 920:ssa, mutta Nokia on lisännyt yhden linssikerroksen, jonka pitäisi parantaa kuvien laatua mm. hämärässä. Seuraavaksi tarkastelemmekin miten kamera suoriutuu.

Kamera

Kameran suhteen Nokia on pysynyt liki täysin Lumia 920:n linjoilla. Mukaan on lisätty yksi lisälinssi, jonka tulisi tehdä kamerasta vielä entistäkin parempi hämärissä olosuhteissa.

Nokia on Lumia 925:n jälkeen julkistanut huippukamerapuhelin Lumia 1020:n, joten 925 ei ole enään Nokian kärkimalli tällä osa-alueella. Tosin Lumia 1020 ei ole vielä myytävänä Suomessa. Joka tapauksessa Lumia 925 on edelleen hyvin kilpailukykyinen kilpailevien älypuhelinvalmistajien huippumallien kanssa.

Kuudesta linssistä rakentuva kamera nousee hillitysti muusta takakuoresta



Lumia 920:n tavoin Lumia 925:n tärkein ominaisuus kamerassa on optinen kuvanvakain (OIS), joka mahdollistaa vähemmän tärähtäneet kuvat ja videot sekä tietysti paremmat kuvat vähäisessä valossa.

Vertailukuvaa otimme Lumia 920:lla, joka oli päivitetty uunituoreella Amber-päivityksellä. Kaikki kuvat ja videot on otettu oletusasetuksilla ja Nokia Pro Cam -sovellusta käyttäen.

Kuten olettaa saattaa, sekä kuvien että videon kohdalla erot ovat pieniä, kamerathan ovat miltei identtisiä. Yleisesti ottaen Lumia 925 kuitenkin miellytti hieman enemmän, erityisesti sisäkuvissa Lumia 920:lla esiintyvän sumuisuuden takia.

Lumia 925:n videokuvaus toimii erittäin hyvin kiitos nopean tarkennuksen ja optisen kuvanvakaajan. Laatu on samaa mitä on totuttu näkemään Lumia 920:lta.







Pilkkopimeä


Lumia 920

Lumia 925







Akkukesto

Pikaiset sanat vielä akkukestosta. Käyttäjät eivät ole olleet tyytyväisiä Lumia 920:n akkukestoon, joka on ajoittain jättänyt kovassa käytössä jopa päivän kesken.

Samaa ei ainakaan tämän testin perusteella voida sanoa Lumia 925:stä. Lähelle ei päästy edes päivänä, jolloin videokuvausta tuli miltei tunnin verran, joka on erittäin harvinaista ja kuluttaa akkua kenties enemmän kuin mikään muu. Videokuvauksen vaikutus akkuun näkyy selvästi kuvaajissa alla.

Akku ei hupene hetkessä, vaikka käytössä olisi uusi vilkaisukello (ei kuvassa)




Huolta on esiintynyt myös Amber-päivityksen mukanatuoman vilkaisukellon vaikutuksista akkukestolle. Dramaattista akun purkautumista ei ole tapahtunut olipa asetus vilkaisulla, pois päältä tai kokoajan päällä.

Parhaiden joukkoon akkukestolla ei kuitenkaan ylletä ja kahden päivän käyttö vaatii virransäästötilaa tai hyvin vähäistä käyttöä.



Yhteenveto

Loppujen lopuksi Lumia 925 on vain pieni parannus -- tai pikemminkin muutos -- edeltäjäänsä. Kameran ylimääräinen linssi voi tuottaa hieman parempaa jälkeä, mutta monesti kuvien laatu on enemmän kiinni käyttäjästä.

Muotoilu on onnistunutta, mutta ei ongelmatonta. Lumia 920 on kokonaisuutena jämäkämpi ja tarttuu käteen paremmin. Tosin Lumia 925 on selvästi mukavampi kuljettaa mukana pienissäkin taskuissa. Tältä osin kyse on paljolti mieltymyksistä, pienen edun antaisin kuitenkin 925:lle.

Langattoman latauksen puuttuminen on harmittavaa, mutta ei ole useille kynnyskysymys. On kuitenkin osoitettu, että parhaimmillaan langaton lataus on saatu Lumia 925:n sisälle jopa alle 5 gramman lisäpainolla ja paksuuteen vaikutusta ei ollut lainkaan. Ehkä Nokiaa onkin kiinnostanut lisälaitteen korkeat marginaalit enemmän.

Lumia 925 on edelleen yhtä hyvä laite kuin Lumia 920. Jopa parempikin, sillä korjattuna on ehkäpä edeltäjän suurimmat ongelmat: valtaisa paino ja paksuus. Se ei kuitenkaan tuo pöydälle älyttömästi uutta. Mikäli uutuuden hinta olisi kaupoissa esimerkiksi sata euroa 920:tä enemmän, sanoisin, että sijoittakaa ennemmin vanhempaan malliin. Hintaero näiden kahden laitteen välillä on kuitenkin vain muutamia kymmeniä euroja, joten ohuemman puhelimen valinta ei nosta paljoakaan hintaa.


Päätös on vaikea. Jos langattomalle lataukselle ei ole väliä, valitse laite joka tuntuu paremmalta kädessä. Minulle se on Lumia 925.

Plussat:
+Kamera
+Koko
+Käytettävyys
+Nokian sovellukset

Miinukset:
-Liukkaus
-Langattoman latauksen puute
-Sovelluskaupan valikoima



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Nokia Lumia 925

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Käyttäjien kokemukset ja kommentit (12)

Kiedis
Kiedis

1

Melko edullinen laite, mutta jos jossain laitteessa "ei juurikaan ole uutta" aiempaan verrattuna, niin tässä 925:ssä. Senpä takia käy nyt näin.

Laite on hinnaltaan kohtalaisen edullinen, mutta S4 lähtee vielä edullisemmin tän viikon torstaina Samsungin Helsingin myymälästä 399e hinnalla, joten siihen on kallistuttava.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
dude @ (vahvistamaton)

2

Käyttäjät eivät ole olleet tyytyväisiä Lumia 920:n akkukestoon, joka on ajoittain jättänyt kovassa käytössä jopa päivän kesken.

Samaa ei ainakaan tämän testin perusteella voida sanoa Lumia 925:stä. Lähelle ei päästy edes päivänä, jolloin videokuvausta tuli miltei tunnin verran, joka on erittäin harvinaista ja kuluttaa akkua kenties enemmän kuin mikään muu.
Miinukset:
-Liukkaus

Vastaa
perhana
perhana

3

Itse ainakin olin amber-päivityksen jälkeen huomaavinani L920:n akkukeston myös parantuneen, eli kun rauta ja akku molemmissa on suurinpiirtein sama niin ehkä L925:n parempi akunkesto johtuukin juuri tuos amber-päivityksestä.

Akkukestoon pystyy toki käyttäjä itse vaikuttamaan huomattavasti (aivan kuten android-luureissakin) eli poistamalla turhat jatkuvat synkronoinnit ja päivitykset pois päältä, ja kytkemällä 4G:n päälle vain tarvittaessa.

Tuon "vilkaisukellon" ja näpäytyksellä herättämisen en ole huomannut L920:ssakaan akkua syövän juurikaan, vilkaisukellon asetuksena toki pidän niin että se sammuu 15 minuutin kuluttua jos puhelimeen ei kosketa.

Muutenhan tuossa L925:ssa on korjattukkin juuri ne asiat joista eniten tullut kritiikkiä, eli se heinäkeppejä kiusannut paino ja paksuus.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

4

"korjattuna on ehkäpä edeltäjän suurimmat ongelmat: valtaisa paino ja paksuus."
Oikeasti, kuka voi kirjottaa näin? Kyseessä on joku 60 grammaa! Ihme heinäkeppejä nimenomaan!

No nyt on vaihtoehto, joka vielä näyttää pirun hyvältä. Jostain syystä yleisfiilis on, suomalaisittain, se että ei kelpaa, ei kelpaa..

Ja tosiaan tuo Amber-päivitys parantaa akun kestoa, mielestäni ihan huomattavastikin. Itsellä on Glance Screen käytössä jatkuvasti (taskussahan se toki sammuu aina).

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
serpeu (vahvistamaton)

5

Voi itku ja märy. Mihinkään ei olla tyytyväisiä. Itsellä L920 ja akun kestossa ei mitään vikaa.
Rouvalle tuli juuri L520 tänään. Illan ropelsi ja äsken sanoi nukkumaan mennessä - miksen aiemmin ostanut Lumia.
Samsungi lähtee kierrätäkännykkään tai huutonettiin. Vai ostaako nuita simsangsunggeja sieltä kukaan?

Vastaa
Kiedis
Kiedis

6

@5 Ei, ihmiset ostavat ne uutena kaupasta. Kannattanee poiketa Helsingin Citycenterin Samsungin myymälässä torstaina selvittääkseen ostaako Samsungeja kukaan. Voi olla, ettei ihmismassan läpi näe, mutta kannattaa yrittää. Ihmiset tuuppaavat kerääntymään, kun hyvää saa kerrankin halvalla; mm. S4 399 eurolla ja ilmeisesti muutakin.

Huhut kertovat, että "vanhat" Nokiat (siis ne, jotka tunnetaan myös nimellä "menneen talven lumia") jätetään niiden iloisten ulkomaanvieraiden kippoihin, jotka istuvat ympäri Helsingin keskustaa, yleensä kadulla.

Vastaa
perhana
perhana

7

@6
Huhu kertoo myös, että se ihmismassa siinä Samsungin myymälässä koostuu enimmäkseen ihmisistä jotka yrittävät palauttaa jumittelevan Samsunginsa myymälään kun ovat toisessa myymälässä sattuneet testaamaan Lumiaa.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

8

Huhut kertovat, että kommentit ovat täynnä aggressiivista sissimarkkinointia.

Itse käsitin Lumia 925:n olevan vain pienoinen päivitys 920:n, minkä voi päätellä nimestäkin. Ja pienoiseksi päivitykseksi, L925 on mielestäni onnistunut erinomaisesti.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

9

Voi pojat pojat... :P
Makuasioistahan voi vain kiistellä. Ymmärrän että kaikki ei tykkää samasta. Ja se on ihan ok.
Näitä en ymmärrä, että tuotteen tekee hyväksi pelkkä suosio. Itse valitsen toisin perustein, ilman lapsellisia sanaleikkejä. ;)

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

11

Juupa juu. :)
Asiaahan ei ole taidettu missään spekuloidakaan vielä, mutta lienee asianlaita silti juuri toinen... ;)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
paivi.kokko (vahvistamaton)

12

Eilen perjantaina ostin Nokia Lumia 925 . Myyjä päivitti sen. Kenttä loppuu hetkessä. Tänään lauantain kävin liikkeessä ja Dna pro otettiin pois ja laitettiin uusi siru. Jälleen kentän kanssa ongelmia. Puhelin on näpsäkkä.

Vastaa

Kokemuksia tästä tuotteesta? Kommentteja arvostelusta? Kerro!

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.