Nokia Espanja: Lumioiden Amber-päivitys tulee saataville elokuussa

1
Manu Pitkänen

Nokia Espanja: Lumioiden Amber-päivitys tulee saataville elokuussa
Nokia Espanjan virallisella Twitter-tilillä julkaistun viestin mukaan Amber-päivityksen jakelu yhtiön Windows Phone 8 -älypuhelimille aloitetaan elokuussa.

Amber-päivitys tuo mukanaan Lumia 925 -älypuhelimesta tuttuja ohjelmisto-ominaisuuksia. Mukana on muiden muassa tuki FM-radiolle, Data Sense useammalle operaattorille sekä Nokia Glance Screen. Viimeksi mainitun ominaisuuden avulla puhelimen voi herättää lepotilasta näpäyttämällä kaksi kertaa näyttöä (kuten Nokia N9:ssä) ja lisäksi se näyttää lepotilassakin näytöllä kellonajan sekä muita oleellisia tietoja. Saataville tulee myös Nokia Smart Camera, joka ottaa samasta hetkestä useita kuvia ja mahdollistaa niiden käsittelyn jälkikäteen (video alla).



Aiempien tietojen mukaan Amber-päivitys julkaistaan heinäkuussa. Voi olla että päivitys tulee Espanjaan elokuussa ja muualla sen jakelu aloitetaan jo heinäkuun puolella.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
99 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -35%

Sony Xperia 1 VI – hinta laskenut -29%

Sony Xperia 1 VI
999 € Elisa
1399 € Power
1399 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1399 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.