DNA kertoi eilen Tietokoneelle, että Lumia 920:n myynti on ollut todella rajua. Kaikki puhelimet mitä heille on toimitettu viedään käsistä. Sama jatkuu Elisalla, joka omistaa kuluttajaoperaattori Saunalahden.
Elisan henkilöasiakkaiden liittymäliiketoiminnasta vastaava johtaja Henri Korpi kommentoi Puhelinvertailulle, ettei edes kaikkia ennakkotilauksia ole toimitettu vielä. Suurin osa ennakkotilatuista laitteista tosin löysi kuluttajat jo myynninaloituspäivänä.
Saatavuudessa oli aloituksen yhteydessä värikohtaisia eroja aiheuttaen sen, että ihan kaikkia ennakkomyyntitilauksia ei pystytty toimittamaan myynninaloituspäivänä. Ennakkoon myydyt, jälkitoimitukseen jääneet laitteet saadaan suurimmilta osin toimitettua kuluvan viikon aikana. Runsaiden ennakkovaraajien saatua laitteensa ensimmäisenä laitteita ei ole riittänyt vielä myymälöihin esittelylaitteita lukuun ottamatta. Tämä tilanne parantunee lähiviikkoina.
Elisan liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi
Koska varsinaisia lukuja ei ole, on vaikea sanoa millaisia määriä uutuuspuhelinta on oikeasti myyty. Joka tapauksessa toimitukset Nokialta ovat olleet ainakin kahdella operaattorilla riittämättömiä. Myös Verkkokauppa.com mainitsee kaikkien Lumia 920 -värivaihtoehtojen saatavuudeksi 5-10 työpäivää.
Kommentit (8)
Itsekin pääsin DNA:n jonotuslistalle. Toivottavasti ei ihan hirveän kauaa tarvitse odotella...
En ole itsekkään vielä saanut... ja tämä siis soneralla -.-
Minulla luuri oli postissa julkaisupäivänä ja kyseessä Elisa. :)
Hmm...Kyseessä on siis tulevan talven lumia.
Mukavasti tuli postipaketti Elisalta jo viime perjantaina. :)
Itse sain jo omani ja keltaisena tietysti :) Erittäin hyvältä vaikuttaa! Hyviä puolia mm. huippu näyttö, kamera, navi, city lens, mix radio sekä se, ettei puhelin tarvitse mitään ohjelmaa tiedonsiirtoon tietokoneen ja puhelimen välillä! Myös laitteen fyysinen olemus ja rakenne vaikuttavat todella laadukkailta - puhelinta on todellinen ilo pitää kädessä! Huonoja puolia ovat mielestäni akkukesto sekä ajoittain laitteen terävät kulmat painavat kämmentä. Paino ei itseäni haittaa, koska edellinen puhelimeni paino 2 grammaa enemmän :) voin suositella kaikille lämpimästi - käykää nyt ainakin ensin kokeilemassa ennen kuin arvostelette tuotteen!
Jätin ennakkotilauksen Saunalahdelle mustasta 920:sta heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä 30.10., eikä ole laitteesta näkynyt vilaustakaan. Tiedustelin asiaa OmaSaunalahden kautta ja vastasivat (viiden päivän kuluttua) että nyt tulevalla viikolla saadaan taas jotain jakeluun. Alkaa suoraan sanottuna jo vähän vi***taa.
No nyt tuli vihdonkin oma kullanmuru kotiin!! Upea laitos on! tämänkin viesti lähetän 920:sellä!