Applea uhkaavat jopa 33 miljardin sakot - vaatii välittömästi muutosta lakiin

1
Petteri Pyyny

Applea uhkaavat jopa 33 miljardin sakot - vaatii välittömästi muutosta lakiin
Apple on haastanut Intian valtion oikeuteen ja vaatii, että maailman väkirikkain valtio muuttaa hiljattain voimaan tullutta lakiaan.

Intia kiristi viime vuonna kilpailulainsäädäntöään, joka mahdollistaa valtavien sakkojen lätkäisemisen yhtiöille, joiden todetaan vaikeuttaneen vapaata kilpailua Intian markkinoilla.

Sakkojen maksimitaso on uudessa laissa asetettu kymmeneen prosenttiin syylliseksi todetun yhtiön maailmanlaajuisesta vuoden liikevaihdosta. Ei siis voitoista, vaan liikevaihdosta.

Applen vuoden 2024 liikevaihto (PDF) oli noin 391 miljardia dollaria eli noin 337 miljardia euroa. Näin ollen yhtiö voitaisiin määräätä jopa 33,7 miljardin euron sakkoihin.

Ja Applella on sinänsä syytä huoleenkin, sillä yhtiö käy parhaillaan vastaavaa oikeudenkäyntiä Intiassa, jollaisia se on kohdannut niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin.



Deittisovellusjätti Match on haastanut Applen oikeuteen Intiassa. Syynä on se, että Apple pakottaa Matchin keräämään kaikki deittisovellustensa maksut Applen maksujärjestelmän kautta - ja Apple kerää niistä maksuista itselleen perinteisen "Apple-veron" eli 30 prosentin siivun.

Match omistaa mm. maailman suosituimman deittisovelluksen Tinderin.

Apple taistelee siis nyt kahdessa toisistaan erillisessä oikeusjutussa Intiassa, mutta jotka kytkeytyvät vahvasti toisiinsa. Toisessa jutussa se pyrkii perustelemaan miksi kaikkien iPhone-sovellusten pitäisi kerätä käyttäjiensä kuukausimaksut nimenomaan Applen järjestelmän kautta. Ja toisessa oikeusjutussa yhtiö pyrkii puolestaan kumoamaan Intian uuden kilpailulainsäädännön siltä osin, että sakkojen maksimimäärä ei nousisi aivan valtavaksi.

Meillä Apple pakotettiin sallimaan sovelluskehittäjille myös muut maksutavat Euroopan Unionin toimesta. Muutoksen jälkeen Apple on pyrkinyt osoittamaan miten epäreilu muutos oli, koska nyt sovelluskehittäjät pitävät aiemman "Apple-veron" itsellään.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (5G) – hinta laskenut -34%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (5G)
363 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 550 €

Realme 16 Pro – hinta laskenut -33%

Realme 16 Pro
299 € DNA
449 € Gigantti
449 € Power

Alin hinta viikko sitten: 449 €

Nothing Phone (3) – hinta laskenut -32%

Samsung Galaxy Z Flip8 – hinta laskenut -32%

Samsung Galaxy Z Flip8
876 € Hobby Hall
1290 € Samsung
1369 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 1290 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.