Tutkimus: Android lähettää 20 kertaa enemmän dataa Googlelle kuin iOS Applelle

1
Janne Yli-Korhonen

Tutkimus: Android lähettää 20 kertaa enemmän dataa Googlelle kuin iOS Applelle
Tutkimus väittää, että Android-puhelimet keräävät ja lähettävät 20 kertaa enemmän dataa Googlelle kuin iOS-käyttöjärjestelmällä toimivat laitteet Applelle. Tutkimuksesta kertoo Ars Technica.

Tutkimuksen tehnyt Douglas Leith Irlannin Trinity Collegesta kertoo, että laitteet keräävät dataa käyttäjän toimista kellon ympäri, vaikka puhelimella ei edes tekisikään mitään.

Kumpikin käyttöjärjestelmä lähettää dataa Googlelle ja Applelle, vaikka käyttäjä tekisi yksinkertaisia asioita, kuten asettaa laitteeseen SIM-kortin tai selaa puhelimen asetuksia. Tutkimuksen mukaan laite yhdistää Googlen tai Applen servereille keskimäärin 4,5 minuutin välein, vaikka laitetta ei käytettäisi.

Leithin mukaan käyttöjärjestelmät eroavat etenkin kerättyjen tietojen määrässä. Hänen mukaan laitteen käynnistyksen yhteydessä ensimmäisen 10 minuutin aikana Googlelle lähetetään yhden megatavun edestä tietoja, kun taas iOS lähettää Applelle 42 kilotavun edestä.



Laitteen ollessa toimeton, Android lähettää keskimäärin yhden megatavun verran dataa Googlelle 12 tunnin välein ja iOS Applelle noin 52 kilotavua. Tällä perusteella Google siis kerää noin 20 kertaa enemmän dataa kuin Apple.

Dataa myös lähetetään, vaikka käyttäjä ei olisi kirjautuneena sisään.

Androidin ja iOS lähettämät tiedot Googlelle ja Applelle
Näitä tietoja lähetetään, vaikka käyttäjä ei olisi kirjautuneena sisään.


Tutkimuksen mukaan vuonna 2020 Yhdysvalloissa oli arviolta 113 miljoonaa iPhonen käyttäjää ja 129 miljoonaa Androidin käyttäjää. Näillä käyttäjämäärillä arvioituna Google kerää 12 tunnin välein 1,3 teratavua tietoja käyttäjistä yhteensä ja Apple puolestaan 5,8 gigatavua.

Datan kerääminen ei rajoitu vain käyttöjärjestelmään, vaan myös esiasennetut sovellukset keräävät tietoja ja lähettävät niitä eteenpäin, vaikka niitä ei olisi edes avattu tai käytetty. iOS:n puolella Applelle lähettää tietoja Siri, Safari ja iCloud. Androidilla vastaavasti Chrome, YouTube, Google Docs, Google Messenger ja Googlen hakupalkki.

Ars Technicalla kommentoineet Googlen ja Applen edustajat kertoivat, että väitteet tällaisesta tiedonkeruusta eivät pidä paikkaansa.

Koko tutkimuksen voi lukea PDF-muodossa täältä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.