CNN: Huawei menetti asemansa - ja saattaa olla, ettei se koskaan enää saavuta sitä uudestaan

4
Petteri Pyyny

CNN: Huawei menetti asemansa - ja saattaa olla, ettei se koskaan enää saavuta sitä uudestaan
CNN Business arvioi teknologiayhtiö Huawein tilannetta Yhdysvaltain pakotteiden jälkeisessä maailmassa. Yhtiö ehti hetkeksi nousta maailman suurimmaksi kännykkävalmistajaksi, mutta menetti asemansa nopeasti.

Huawei saavutti tavoitteensa viime vuonna, kun yhtiö onnistui vuosien kasvun jälkeen olemaan hetken aikaa maailman suurin matkapuhelinyhtiö, ohittaen sekä Applen että Samsungin puhelinten kappalemääräisessä myynnissä. Sen jälkeen syöksylasku on ollut huimaa. Taustalla ovat tietysti Yhdysvaltain pakotteet, jotka ovat estäneet Huaweita saamasta amerikkalaiseen teknologiaan pohjautuvia piirejä tuotteisiinsa sekä sulkemaan yhtiön ulos Android-leiristä.



Huawein markkinaromahdus on tapahtunut myös Kiinassa, jossa yhtiö sielläkin tipahti ykköspaikalta, vaikka maassa myytävissä Android-luureissa ei Googlen palveluita muutenkaan käytetä.

Menetetyt markkinaosuudet ovat löytäneet nopeasti itselleen ottajat. Kiinalaisista yhtiöistä sekä OPPO että Xiaomi ovat tunkeneet vahvasti aiemmin Huawein aiemmin hallitsemille markkinoille. Xiaomin rummutukselta tuskin on voinut Suomessakaan välttyä, sen verran kovalla vauhdilla yhtiö on pyrkinyt nappaamaan Huawein jättämää aukkoa itselleen. Lisäksi kiinalaisen Lenovon omistama Motorola on sekin kärkkynyt ahneesti jaossa oleville markkinoille. OPPO puolestaan on luottanut sisarbrändinsä OnePlussan voimaan markkinaosuuksien taistelussa Euroopassa.

CNN:n haastattelemat analyytikot eivät usko Huawein mahdollisuuksiin napata markkinaosuuttaan takaisin, vaikka yhtiö aikanaan pääsisikin eroon Yhdysvaltain kauppapakotteista. Etenkään, kun yhtiö kappalemääräisestä myynnistä 40 prosentin osuudesta vastannut Honor myytiin muualle.

Tästä huolimatta Huawei onnistui puristamaan itselleen kasvua viime vuonnakin. Kasvu tosin syntyi muista kuin kännyköistä: yhtiön läppärit, tabletit ja erilaiset lisävarusteet, kuten älykellot ja aktiivisuusrannekkeet kävivät kaupaksi viime vuonnakin. Kasvu syntyi pääasiassa Kiinassa, muilla alueilla liikevaihto laski kokonaisuudessaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G04s – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G04s
88 € Proshop
89 € Prisma Verkkokauppa

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Moto E13 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto E13
39 € Power
59 € Telia
82 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 59 €

Honor X7b (4G) – hinta laskenut -23%

Honor X7b (4G)
99 € Power
129 € Gigantti
129 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Motorola Moto G54 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G54
119 € Gigantti
119 € Power
149 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentit (4)

jkij
jkij

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti terve1:

Aprillipila?

Mikä kohta jutussa vaikuttaa aprillipilalta?

Vastaa
terve1
terve1

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jkij:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti terve1:

Aprillipila?

Mikä kohta jutussa vaikuttaa aprillipilalta?

CNN.

Vastaa
jkij
jkij

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti terve1:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jkij:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti terve1:

Aprillipila?

Mikä kohta jutussa vaikuttaa aprillipilalta?

CNN.

CNN on pelkkä vitsi mutta aprillipilaa ei tästä jutusta löydy.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.