Trump neuvoo Applea – Näin iPhonesta saisi paremman

2
Manu Pitkänen

Trump neuvoo Applea – Näin iPhonesta saisi paremman
iPhone herättää selvästi tunteita Yhdysvaltain presidentissä, sillä jo vaalikampanjoinnin aikana hän kehotti kansalaisia boikotoimaan Applea mikäli se ei luovuta viranomaisille tarvittavia tietoja San Bernardinon terrori-iskun tekijän puhelimen suojausten ohittamiseksi. Hän on myös vaatinut Applea keskittämään tuotanto enemmän Yhdysvaltoihn.

Uudessa Twitter-viestissä Trumpilla on kuitenkin yksityiskohtaisempia ehdotuksia Applen toiminnan ohjaamiseksi. Trumpia harmitta selvästi uusi muotoilusuunta, jossa Apple hankkiutuu eroon fyysisistä painikkeista. Esimerkiksi ikoninen kotinäppäin on korvattu uusissa iPhone-malleissa pyyhkäisyeleellä. Trumpia tämä ei miellytä, vaan hän haluaisi Cookin palauttavan kotinäppäimen iPhoneen.

Presidentin mielipiteillä on tietysti painoarvoa, mutta yrityksen tuotteiden suunnitteluun hän tuskin pääsee vaikuttamaan kovinkaan helposti. Kokonaissuunnittelun kannalt painikkeeton iPhonen on ehkä parempi, vaikka kotinäkymään pääsemisessä fyysinen näppäin olisikin pyyhkäisyä parempi. Tulevassa iPhone SE2 -mallissa on ehkä fyysinen kotinäppäin, joten se lienee Trumpin puhelin julkaisun jälkeen.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -46%

Motorola Moto G15
58 € CDON
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 105 €

Samsung Galaxy S25 Edge – hinta laskenut -24%

Samsung Galaxy S25 Edge
870 € Samsung
1299 € DNA
1349 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Realme 14 Pro+ – hinta laskenut -20%

Realme 14 Pro+
446 € Hobby Hall
449 € Proshop
517 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 560 €

Xiaomi Poco M7 Pro 5G – hinta laskenut -20%

Xiaomi Poco M7 Pro 5G
175 € Hobby Hall
246 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Kommentit (2)

extralow
extralow

1

Napin poistuminen oli hyvä juttu, en enää meinaa osata käyttää napillista kun koitan vaimon tai lasten puhelinta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.