Miten käy nykyisten Huawei-puhelimien? Google Play -sovelluskauppa toimii edelleen

2
Manu Pitkänen

Miten käy nykyisten Huawei-puhelimien? Google Play -sovelluskauppa toimii edelleen
Kiinan ja Yhdysvaltojen käydessä ankaraa kauppapoliittista taistelua, Huawei on joutunut rintamalinjojen väliin pahemman kerran. Yhdysvallat on yrittänyt estää Huawein matkapuhelinverkkoteknologian käyttöä sen kumppanimaissa.

Viikonloppuna tuli ilmi, että Google on päättänyt lopettaa kaiken yhteistyön kiinalaisen Huawein kanssa. Kyse on valtavasta päätöksestä, sillä Huawei on toisiksi suurin Android-älypuhelinmerkki, joten yhteistyön katkeaminen vaikuttaa molempien yhtiöiden liiketoimintaan merkittävällä tavalla. Kuten aiemmin todettiin, Huawein joutuminen kauppaministeriön mustalle listalle tarkoittaa sitä, ettei Huaweilla ole enää pääsyä Googlen Android-käyttöjärjestelmään.

Huawei voi edelleen käyttää Androidin avoimen lähdekoodin versiota, josta on riisuttu Googlen palvelut, kuten Google Play -sovelluskauppa. Pääsy kielletään uusilta laitteilta.



Google selvensi uutisen julkaisun jälkeen, että nykyisin käytössä olevilta Huawei-laitteilta ei katkaista pääsyä Google Play -palveluihin, vaan toiminnot pysyvät käytössä kuten tähänkin saakka. Myöhemmin kuitenkin selviää, mitä nykyisin käytössä oleville laitteille oikeasti tapahtuu. Voi olla, että ne menettävät sertifikaatin Google Playhin tai sitten pääsyä palveluihin ei haluta katkaista lainkaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -46%

Motorola Moto G15
58 € CDON
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 105 €

Realme 14 Pro+ – hinta laskenut -20%

Realme 14 Pro+
446 € Hobby Hall
449 € Proshop
517 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 560 €

Xiaomi Poco M7 Pro 5G – hinta laskenut -20%

Xiaomi Poco M7 Pro 5G
175 € Hobby Hall
246 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Nothing Phone (3a) – hinta laskenut -17%

Nothing Phone (3a)
299 € Gigantti
299 € DNA
309 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 359 €

Kommentit (2)

Pepe52
Pepe52

1

Paljonkohan Apple on maksanut päätöksen taustalla oleville virkamiehille ja Rumpille, saadaan kätevästi pahin kilpailija pois markkinoilta. Varmaan Samsung seuraava, mitähän ne sille keksii!

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.