Legendaarisen Android-merkin loppu lähestyy? Irtisanoo joka neljännen

1
Manu Pitkänen

Legendaarisen Android-merkin loppu lähestyy? Irtisanoo joka neljännen
Vuosikymmenen alussa HTC:llä meni erityisen lujaa ja yhtiö oli yksi suurimmista älypuhelinmerkeistä. Viime vuoden ovat olleet sen sijaan kärsimysnäytelmää ja yhtiö on joutunut leikkaamaan toimintojaan jatkuvasti. Yhtiö kertoi hiljattain 1500 työntekijän irtisanomisista – yhtiö irtisanoo siis joka neljännen työntekijän.

HTC ei ole onnistunut löytämään uutta menestysreseptiä, jolla se pääsisi taas puhelinmarkkinoiden syrjään kiinni. Ensin meni Samsung ohi ja sen jälkeen pienistä kiinalaisista kilpailijoista on kasvanut paljon suurempia. Lisäaikaa ja taloudellista liikkumavaraa HTC sai viime syksynä, kun Alphabet suostui ostamaan osan HTC:n puhelinliiketoiminnoista. Ajatuksena oli, että HTC:n insinöörit jatkaisivat Googlen Pixel-puhelimien kehittämistä.

Huhtikuussa HTC kertoi sen liikevaihdon olevan jopa 56 prosenttia alhaisempi kuin vuoden 2017 huhtikuussa. Edellä mainittu liiketoimintakauppa tietysti selittää osan pudotuksesta, mutta puhelimissa ei mene ylipäätäänkään hyvin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -49%

Google Pixel 9 Pro
589 € Elisa
969 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Edge 50 Fusion – hinta laskenut -30%

Motorola Edge 50 Fusion
239 € Proshop
279 € Hobby Hall
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.