Näin hurahtaneita ihmiset ovat emojeihin – Messengerissä lähetetty yli 500 miljardia kappaletta tänä vuonna

1
Manu Pitkänen

Näin hurahtaneita ihmiset ovat emojeihin – Messengerissä lähetetty yli 500 miljardia kappaletta tänä vuonna
Facebookin päätös erottaa yksityisviestit omaksi Messenger-sovellukseksi herätti aikoinaan tunteita, mutta muutos näyttää olleen lopulta kannattava. Yhteisöpalvelun mukaan Messengerillä on tätä nykyään yli 1,3 miljardia käyttäjää.

Koska suurin osa älypuhelimen omistavista ihmisistä käyttää Messengeriä, kertovat palvelusta kerätty data paljon millaisia viestejä ihmiset lähettävät ja millä tavoin he ovat toisiinsa yhteydessä. Facebook mukaan viestinnästä on tullut paljon visuaalisempaa, esimerkiksi emojeita lähetettiin vuoden 2017 aikana Messengerin kautta yli 500 miljardia kappaletta ja lisää on vielä tulossa. Päivää kohden emojeita liikkuu laitteesta toiseen 1,7 miljardia kappaletta.

GIF-kuvia läheteltiin vuorostaan tämän vuoden aikana vuorostaan 18 miljardia kappaletta. Videopuheluita käytiin lähes yhtä paljon, 17 miljardia kappaletta.

Aktiivisia keskusteluita Messengerin kautta käydään keskimäärinpäivän aikana seitsemän miljardia kappaletta. Eniten yhteyttä pidettiin uutena vuonna, äitienpäivänä ja ystävänpäivänä.



Tilastotiedot on kerätty vuoden 2017 tammi-marraskuun välisenä aikana. Joulukuu ei siis sisälly lukuihin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall
182 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Nothing Phone (3a) Pro – hinta laskenut -29%

Nothing Phone (3a) Pro
349 € DNA
489 € Verkkokauppa.com
489 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 489 €

Motorola Edge 60 Neo – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 60 Neo
299 € DNA
399 € Verkkokauppa.com
399 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
119 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Kommentit (1)

johtaja59
johtaja59

1

Lainaus:

suurin osa älypuhelimen omistavista ihmisistä käyttää Messengeriä


Onko tämä FB:n itsensä julkaisema tilastollinen fakta?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.