Onko Applella käynnissä salainen satelliittihanke?

1
Manu Pitkänen

Onko Applella käynnissä salainen satelliittihanke?
Applella vaikuttaisi olevan monta rautaa tulessa, sillä uusien iPhonien, AR-lasien ja itsestään ajavien autojen lisäksi yhtiön suunnittelupöydällä näyttäisi olevan jonkinlainen satelliittihanke. Avaruusprojektiin viittaa Applen tuoreet rekrytoinnit Alphabetilta.

Bloombergin tietojen mukaan Applen riveihin ovat liittyneet Googlen satelliittitoimintoja johtanut John Fenwick sekä satelliittien kehitystyötä johtanut Michael Trela. Uutistoimisto ei kuitenkaan sano tarkasti mikä heidän työnkuvansa Applella on, mutta he kuuluvat "uuteen laitteistokehitystiimiin". Todennäköisesti heidän tehtävät liittyvät jollain tapaa satelliitteihin.

Apple ja ilmailualan suuryhtiö Boeing ovat käyneet keskusteluita yhteisestä hankkeesta, jossa avaruuteen rakennettaisiin tuhansista satelliiteista koostuva konstellaatio, joka mahdollistaisi nopeat datayhteydet maan päällä. Bloomberg ei kuitenkaan osa sanoa mikä keskusteluiden lopputulos oli. Vuonna 2015 Apple osti tietoliikenneyhteyksiin erikoistuneen Aether Industriesin ja samana vuonna yhtiö osti myös tarkkaa satelliittipaikannusteknologiaa kehittäneen Coherent Navigationin.



Lue myös:
Applen salainen satelliittihanke on voimissaan – iPhoneihin luvassa parempaa paikannusta?


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -20%

Motorola razr 50 Ultra
599 € DNA
765 € CDON
787 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 752 €

Xiaomi Redmi Note 13 Pro (4G) – hinta laskenut -19%

Xiaomi Redmi Note 13 Pro (4G)
257 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 316 €

Honor 200 – hinta laskenut -17%

Honor 200
249 € Power
249 € DNA
299 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Apple iPhone 15 Pro Max – hinta laskenut -16%

Apple iPhone 15 Pro Max
1079 € iPhonetalo
1303 € CDON
1349 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1286 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.