Arvostelussa Huawei P10 – Paljon hyvää, mutta myös ihmetyksen aiheita

9
Arvostelussa Huawei P10 - Paljon hyvää, mutta myös ihmetyksen aiheita
Sami Koivunen Sami Koivunen

Sisällys

Kiinalainen Huawei esitteli P10- ja P10 Plus -älypuhelimet MWC-messuilla helmikuun lopussa. Julkaisu-uutisestamme voi lukea myös ensituntumia älypuhelimesta. P-sarjan puhelimet edustavat Huawein suurelle yleisölle suunnattua huippumallia, jota on päivitetty noin vuoden välein.

P10 saapui Suomessa kauppoihin maaliskuun viimeisenä päivänä 599 euron suositushinnalla. Perusmallin kanssa samassa hintaluokassa kilpailevat tällä hetkellä mm. Moto Z, Sony Xperia XZ sekä viime vuoden Android-lippulaivat, kuten Galaxy S7, HTC 10 ja LG G5.

P10 Plus tulee myyntiin huhtikuun lopulla 799 euron suositushinnalla. P-sarjan täydentää P10 Lite, jonka myynti alkoi huhtikuun alussa 329 euron suositushinnalla. 5,2 tuuman Lite-version ominaisuudet poikkeavat merkittävästi isoveljistään, jotka puolestaan jakavat paljon samaa tekniikkaa.

P8- ja P9-älypuhelimet ovat kehittäneet P-sarjaa Ascend-ajoista suuntaan, jossa P-etuliitteellä varustetuista puhelimista on varovaisesti alettu puhua muiden Android-valmistajien lippulaivapuhelimien haastajina. Suomessa Huawei on noussut samaan aikaan yhdeksi merkittävimmistä älypuhelintoimittajista. Tästä suuri kiitos kuuluu varmasti näkyvälle markkinoinnille ja myös P10:n kohdalla asiaan on panostettu hankkimalla kotimaiset kasvot mainostamaan tuotetta. P10:n mainoksia näkeekin lähitulevaisuudessa varmasti paljon esimerkiksi bussipysäkeillä.

Tekniset tiedot

  • Järjestelmä:
  • Android 7.0, EMUI 5.1
  • Mitat:
  • 145.3 x 69.3 x 6.98 mm
  • Paino:
  • 145 g
  • Näyttö:
  • 5,1” 1920x1080 pikseliä
  • Suoritin:
  • HiSilicon Kirin 960
  • RAM:
  • 4 GB
  • Tallennustila:
  • 64 GB
  • Kamerat:
  • Takana Leica-kaksoiskamera 12 ja 20 megapikseliä (f/2.2, optinen kuvanvakain ja 4K-videokuvaus. Edessä kahdeksan megapikselin Leica-kamera (f/1.9)
  • Yhteydet:
  • Wi-Fi 802.11a/b/g/n/ac, Bluetooth 4.2, NFC
  • SIM:
  • 2x Nano-SIM (toinen jaettu muistikorttipaikan kanssa)
  • Akku:
  • 3200 mAh
  • Muuta:
  • USB Type-C ja 3,5 mm jakkiliitäntä

Muotoilu

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy puhelimen näytön peittävään esiasennettuun suojamuoviin. Muovin nähtyään ensireaktio voi olla irrottaa se, mutta sitä ei kannata tehdä, sillä P10:stä puuttuu niin kutsuttu oleofobinen pinnoitus. Oleofobisen pinnoitteen on tarkoitus hylkiä rasvaa eli P10 voikin olla melkoinen sormenjälki- ja rasvatahramagneetti, jos suojamuovin erehtyy poistamaan. Pinnoite löytyy yleensä kaikista paitsi aivan halvimmista älypuhelimissa ja sen puuttuminen P10:stä onkin vähintään merkillistä. Suojamuovin haitta on käytännössä lähinnä kosmeettinen, sillä käyttöön se ei vaikuta lainkaan. Joka tapauksessa sen olemassaolo antaa hieman halvan vaikutelman.

Lasin suojaukseen on käytetty viime kesänä esiteltyä Gorilla Glass 5 -näyttölasia eli näytön pitäisi olla kuitenkin kestävä. Corningin valmistaman näyttölasin on kerrottu testeissä 80 prosentissa tapauksista selviävän jopa 1,6 metrin pudotuksesta näyttö alaspäin kovalle alustalle.

Huawei on P10:n myötä rikkonut myös kaavan, jossa sormenjälkilukija on sijoitettu puhelimen takaosaan kameran alapuolelle. P10:n myötä lukija on tuotu iPhone-älypuhelimien tapaan puhelimen etupuolelle näytön alle. Melko radikaalille ratkaisulle on vaikea keksiä hyviä perusteluja ja sen voi arvella olevan syypää oleofobisen pinnoitteen puuttumiselle ja sitä kautta näyttölasin suojamuoville. Etupuolelle asetettua sormenjälkilukijaa perustellaan usein sillä, että puhelin on helpompi avata lukituksesta sormenjäljellä puhelimen ollessa pöydällä, mutta toisaalta vanhemmissa Huawei-puhelimissa sormenjälkilukijan sijoitus oli täydellinen, jos puhelin piti ottaa esille taskusta ja avata samalla lukitus. Lukijan haluttu sijoituspaikka riippuneekin varmaan käyttäjästä.

Puhelimen reunoja on aiempiin P-malleihin verrattuna jälleen hieman pyöristetty. Kun testiin saatu puhelin oli vielä musta, niin ensireaktio oli, että se muistuttaa hyvin läheisesti iPhone 6 -älypuhelinta. Tämä ei välttämättä ole hyvä tai huono asia, sillä älypuhelimet muistuttavat nykyään usein toisiaan. P10:n mustan värivaihtoehdon tunnistaa kuitenkin helposti punaisesta väristä virtanäppäimessä sekä Leica-kameroistaan. Kameratoteutus on muutenkin tyylikäs, eivätkä kamerat nouse esiin takakuoresta. Ulkomuodollisesti P10:n tunnistaa positiivisella tavalla P9:n seuraajaksi.

Testissä ollut musta värivaihtoehto oli takapinnaltaan tasainen, kun taas sininen ja kultainen vaihtoehto tulevat markkinoille laserleikatulla Diamond Cut -takapinnoitteella. Pikaisen kokeilun perusteella karhea pinnoite ei ole suosikkini, mutta kenties sen heijastusominaisuudet miellyttävät joitakin käyttäjiä. Suomessa puhelin on myynnissä lisäksi hopeisella värivaihtoehdolla ja maailmalla yllättäen myös vihreänä.

Tekniikka

P10:n sisältä löytyy kahdeksanytiminen Kirin 960 -järjestelmäpiiri, joka esiteltiin viime lokakuussa. Piirissä on neljä Cortex-A73-suoritinydintä, neljä Cortex-A53-suoritinydintä ja Mali-G71 MP8-grafiikkasuoritin. Piiri on sama kuin hiljattain arvostelemassamme Huawei Mate 9 Pro -älypuhelimessa.

Käytännössä P10:n suorituskyky riittää pyörittämään raskaimpiakin pelejä ja päivittäisessä käytössä puhelin ei tuntunut missään vaiheessa nikottelevan. Suorituskykyparannus ei ole kovin merkittävä verrattuna P9:ään, vaikka Cortex-A73-ytimien luvataan kasvattavan moniydinsuorituskykyä 30 prosentilla edeltäjään verrattuna. Lisäksi uudet ytimet ovat samoilla kellotaajuuksiilla virtapihimpiä ja fyysisesti 25 prosenttia pienikokoisempia.

5,1 tuuman Full HD -tarkkuuden näyttö on P10:ssä odotusten mukainen. Jos muut valmistajat LG:n ja Samsungin johdolla ovat kehittäneet erityisesti tätä puolta, ei Huawein voi sanoa panostaneen näyttöön aivan samalla mitalla. Se on sanottava, että näytön kirkkautta pystyy P10:ssä säätämään kiitettävän laajasti.

P10:n akun koko (3200 mAh) on vaikuttava puhelimen kokoon ja ohuuteen nähden. Se tukee SuperCharge-pikalatausteknologiaa, jonka avulla akun voi valmistajan mukaan ladata puolessa tunnissa koko päivän tarpeisiin. Käytännössä tämä ei toteutunut ainakaan omalla kohdallani. Testijakson aikana akkua oli ladattava yön lisäksi myös päivän aikana, joskin on myönnettävä, että puhelimen käyttö oli raskasta. Varsinkin internet-yhteyden jakaminen kuormitti akkua. Kevyellä käytöllä puhelimen voi odottaa jaksavan kokonaisen päivän ja esimerkiksi viimevuotiseen Honor 8 -puhelimeen verrattuna akunkesto on selkeästi parempi.

On hyvä huomata, että P10 Plus eroaa pikkuveljestään jonkin verran myös tekniikaltaan. P10 Plussassa on kuusi gigatavua RAM-muistia ja 3750 milliampeeritunnin akku. Jos puhelimen koko ei ole ostopäätökselle este, kannattaa myös harkita pari kuukautta vanhaa Mate 9 -älypuhelinta. Puhelimen tekniikka on pitkälti yhtenevä P10:n kanssa, mutta isomman näytön mukana tulee 4000 milliampeeritunnin akku.

Kamera

Viime vuonna Huawei esitteli P9:n julkaisun yhdessä Leican kanssa yhteistyössä toteutetun kaksoiskameraratkaisun. Yhteistyö jatkuu P10:n myötä ja uudesta kamerayhdistelmästä löytyy nyt 12 megapikselin värikamera ja 20 megapikselin monokromikamera. Värikameran sensori on Sonyn IMX 286 ja mustavalkokameran sensorin valmistajaksi kerrotaan myös Sony. Kamerat toimivat yhdessä muodostaakseen kuvan.

DxOMarkin testeissä P10:n kamera ylsi 87 pisteeseen. Kamera sai kehuja erityisesti hämäräkuvauksesta, tarkoista kuvista ja nopeasta automaattitarkennuksesta. Pisteet ovat samassa luokassa esimerkiksi Xperia XZ:n ja Galaxy S6 Edge Plussan kanssa. Erillinen monokromikamera auttaa tuottamaan lisäksi erityisen näyttäviä mustavalkokuvia.

Valmistajan mukaan P10 tukee 2x häviötöntä hybridizoomausta. Toiminto on käytettävissä 12 megapikselin ja sitä alhaisemmilla pikselitasoilla. 20 megapikselin kuvissa hybridizoomausta ei sen sijaan tueta. Testeissämme hybridizoomaus vaikutti todella toimivan ja ero jälkikäteen rajattuihin 12 megapikselin kuviin on selkeä. Kamera myös toimii kiitettävän nopeasti.

Kuvista oikeanpuoleisessa käytössä on hybridizoomaus.

P10:ssä on mukana myös aiemmissa P-malleissa kaivattu optinen kuvanvakain ja 4K-videokuvausmahdollisuus 30 FPS:n nopeudella. Arvostelua tehdessä selvisi tosin, että P10 pakkaa 4K-videon HEVC-standardilla, joka ei ole suoraan yhteensopiva esimerkiksi YouTuben kanssa, koska Googlella on oma VP9-standardinsa. 4K-videon lähettäminen YouTubeen vaatiikiin hieman kikkailua.

Tänä vuonna Huaweilla oli P10-esittelytilaisuudessa myyntivalttina kameran muotokuvaominaisuus, jossa puhelin pyrkii käsittelemään kuvasta mahdollisimman valmiin näköisen. Tämä voi jakaa mielipiteitä: osa haluaa todennäköisesti käsitellä kuvansa itse, mutta useimmille valmiit asetukset varmasti sopivat.

Puhelinvertailu pääsi kokeilemaan Huawein uutuutta kahden toimittajan voimin. P10:n kamerasta voikin lukea vielä tarkemmin täältä. Jutussa on mm. vertailtu P10- ja P10 Plus -malleja.

Ohjelmisto

Aiemmin Huaweita on ajoittain voinut kritisoida vanhentuneesta käyttöjärjestelmäversiosta, mutta P10:n kohdalla tilanne on hyvä. Puhelimessa on asennettuna valmiiksi Googlen viime syksynä julkaisema Android Nougat -käyttöjärjestelmä, joskin kyseessä on versio 7.0, kun uusissa Nexus-laitteissa mennään jo versionumerossa 7.1.1.

Huawein EMUI-käyttöliittymä päivittyi testijakson aikana versioon 5.1. Käyttöliittymä ei edelleenkään näytä erityisen modernilta, mutta ainakin se on selkeä. Varsinkin sovellusten kuvakkeista on tehty melko pelkistettyjä. Ulkonäköä voi muuttaa Huawein oman Teemat-sovelluksen avulla, mutta ainakin omaan silmään käyttäjien kustomoimat teemat olivat useimmiten liian outoja tai ylilyötyjä.

Tuttuun Huawei-tapaan P10 näyttää oletuksena kaikki asennetut sovellukset aloitusnäytöissä. Asetuksista löytyy myös vaihtoehto, joka näyttää sovellukset muista Android-puhelimista tutussa sovellusvalikossa, mutta henkilökohtaisesti olen jo niin tottunut Huawein tapaan levittää sovellukset, että paluuta sovellusvalikkoon ei ollut.

Sormenjälkilukijaa voi puhelimessa käyttää myös navigointinäppäimenä kosketus- ja pyyhkäisyeleiden avulla. Näytön ulkopuolisen navigoinnin käyttö vaatii hieman totuttautumista ja alkuun virhepainalluksia syntyy helposti. Onneksi vaihtoehtona on edelleen mahdollista käyttää tuttua ja turvallista virtuaalista navigointipalkkia.

Huawein omiin sovelluksiin kuuluu mm. suorituskykyä optimoiva Puhelimen hallinta, ulkonäköään uudistanut Terveys-sovellus ja vino pino erilaisia työkalusovelluksia. Mukana on myös joitakin esiasennettuja kolmannen osapuolen sovelluksia, kuten TripAdvisor, Booking.com ja Todoist. Voi olla vain oma tuntumani, mutta esiasennetut sovellukset eivät olleet aivan niin ärsyttäviä kuin aiemmissa Huawei-puhelimissa ja niiden poistaminen on helppoa.

P10 tukee tuttuun tapaan rystystoimintoja, joita harvemmin tulee käytettyä, vaikka tekniikka sinänsä on toimivaa ja on kätevä esimerkiksi kuvankaappausten ottamiseen ja näytön jakamiseen kahden sovelluksen kesken.

Videoarvostelu

Yhteenveto

Kaikkiaan P10 on onnistunut jatko viime vuoden P9:lle. Samaan aikaan on sanottava, että puhelimen suunnittelussa on tehty muutamia kyseenalaisia valintoja. Sormenjälkilukijan siirto etupuolelle jakaa varmasti mielipiteitä ja näyttölasin peittävä esiasennettu suojamuovi tuntuu halvalta.

Suomessa P10:n markkinointiin on panostettu hankkimalla mainoskasvoksi Jenni Vartiainen. P-sarja ei ole aiemmin Suomessa yltänyt aivan Honor-sisarmerkin myyntilukuihin, mihin on varmasti Huawein markkinaosastolla kiinnitetty huomiota. Toisaalta P10:n myynti 600 euron suositushinnalla tulee olemaan haaste. Kaiken kaikkiaan Huawein ympärillä viimeisen pari vuotta olleen positiivisen pöhinän voi odottaa vaikuttavan positiivisesti P10:n myyntiin ja puhelimessa on kovista kilpailijoista huolimatta potentiaalia nousta myyntimenestykseksi.

P10:n suurin ihmetys on oleofobisen pinnoitteen puuttuminen näyttölasista, mikä tarkoittaa, että näyttöön esiasennettua suojamuovia ei ole syytä poistaa. Käyttöön se ei juurikaan vaikuta, mutta heikentää laatuvaikutelmaa. Joihinkin kilpailijoihin verrattuna P10:stä puuttuu myös vedenkestävyysluokitus. P10:n voikin sanoa olevan erityisen altis kolhuille ja vaurioille.

P10:ssä on myös paljon hyvää. Sen kaksoiskamera on ensiluokkainen, sormenjälkilukija nopea, suorituskyky hyvä ja ulkonäkökin useine värivaihtoehtoineen varmasti miellyttää monia.

Huawei P10 (64GB)

Käyttäjien kokemukset ja kommentit (9)

Kiedis
Kiedis

1

Näihin arvosteluihin toivoisi hieman laajempaa avaamista annetuille tähdille. Nyt ainoat "miinukset" laitteessa oli ilmeisesti sormenjälkitunnistimen sijainti, näytön pinnoite ja muovikalvo, joka tosin löytyy valmiiksi asennettuna valtaosasta Huawein puhelimia ylimääräisenä lisänä. Näiden arvostako on vähentää 1,5 tähteä, vai miksi vain 3,5 tähteä?

Yleisesti ottaen 3,5 tähteä ei ole missään arvostelussa erityisen mairitteleva saavutus, mutta henkilökohtaisesti P10:stä on vaikea löytää suurempaa moitittavaa - ainakaan 1,5 tähden verran - kun otetaan huomioon esimerkiksi kameran olevan DxOMarkin mukaan kuitenkin markkinoiden parhaimmistoa laitteen suorituskyvyn tapaan, laitteen kolmen vuoden takuu, 3kk näytönkorjaustakuu ja keskivertoa suuremman akun latautuvan käytännössä nopeammin kuin missään Suomessa myynnissä olevassa laitteessa tällä hetkellä. Laitteen 599e hinta ei myöskään täysin päätä huimaa muiden valmistajien lippulaivamalleihin nähden (LG, Samsung, ym. 799e-929e), joskin P10 Plus on 799e hinnallaan asia erikseen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
karkkimarkki (vahvistamaton)

2

Lehdistötiedote sisälsi myös maininnan jostain Huawei HiGeo -teknologiasta, voisiko sitä ja sen toimintaa avata jotenkin. Pitäisi vissiin parantaa jotenkin paikannusta?

Vastaa
SANDY950
SANDY950

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti karkkimarkki:

Lehdistötiedote sisälsi myös maininnan jostain Huawei HiGeo -teknologiasta, voisiko sitä ja sen toimintaa avata jotenkin. Pitäisi vissiin parantaa jotenkin paikannusta?

Juu P10 mallien gbs paikannus pitäisi "säilyä ennallaan" myös tunneleissa ja ostoskeskuksissa joissa normaalisti yhteys pätkii tai on epätarkka

Vastaa
vonhertz
vonhertz

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SANDY950:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti karkkimarkki:

Lehdistötiedote sisälsi myös maininnan jostain Huawei HiGeo -teknologiasta, voisiko sitä ja sen toimintaa avata jotenkin. Pitäisi vissiin parantaa jotenkin paikannusta?

Juu P10 mallien gbs paikannus pitäisi "säilyä ennallaan" myös tunneleissa ja ostoskeskuksissa joissa normaalisti yhteys pätkii tai on epätarkka

Todellisuudessa se vain arvaa laitteen sijainnin.

Vastaa
SANDY950
SANDY950

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vonhertz:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SANDY950:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti karkkimarkki:

Lehdistötiedote sisälsi myös maininnan jostain Huawei HiGeo -teknologiasta, voisiko sitä ja sen toimintaa avata jotenkin. Pitäisi vissiin parantaa jotenkin paikannusta?

Juu P10 mallien gbs paikannus pitäisi "säilyä ennallaan" myös tunneleissa ja ostoskeskuksissa joissa normaalisti yhteys pätkii tai on epätarkka

Todellisuudessa se vain arvaa laitteen sijainnin.

Sitten niitä perusteluja kiitos,
Taitaa löytyä kokemusta asiasta vai?

Vastaa
pentsu
pentsu

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SANDY950:



Juu P10 mallien gbs paikannus pitäisi "säilyä ennallaan" myös tunneleissa ja ostoskeskuksissa joissa normaalisti yhteys pätkii tai on epätarkka

Silloin kyseessä ei voi olla gps koska se ei toimi sisätiloissa. A-GPS:llä tilannetta voidaan joissain tapauksissa auttaa, mutta tuo on jo wanha keksintö

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SANDY950:

Sitten niitä perusteluja kiitos,

Ole hyvä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/GPS

http://www.fgi.fi/fgi/fi/teemat/sis%C3%A4tilanavigointi

Vastaa
ttot2
ttot2

7

Autopidikkeessä takakannen sormenjälkilukija ei ole kovin näppärä.
Taskusta otettuna kylläkin.
Varmaan pitäisi olla eessä ja takana.

Huawei Honorissa ainakin sormenjälkilukija toimii läppärin hiiritason tavoin kuvagalleriaa selataessa,
siis oikea/vasen. Onko P10:ssä sama?
Tätä voisi vähän laajentaa "Kuva"-sovellukseen ja muuallekin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
milinalii (vahvistamaton)

8

En tiedä kävikö kohdallani vain huono tuuri, mutta oma p10 plussa jäi boottaus loopille 4 päivän käytön jälkeen. Käytin puhelimen huollossa ja kun sain takaisin puhelin ehti olla hyppysissäni n. 12 h ennen kuin crashasi kokonaan ja ei ottanut edes virtaa piuhasta. Instagram ja whatsapp tuskin tämän kalibeerin puhelinta tulisi käräyttää. Kamera oli kyllä, niin kauan kuin laite kesti, aivan mieletön. Kun puhelin tulee takaisin tehtaalta toivon syvästi järjestelmäongelmien olevan selätetty, joskin epäluottamus on jo syntynyt. Onneksi rytäkässä hävisi vain viikon kuvat eikä esim. vuoden.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Huawei123 (vahvistamaton)

9

"P10:n myötä lukija on tuotu iPhone-älypuhelimien tapaan puhelimen etupuolelle näytön alle. Melko radikaalille ratkaisulle on vaikea keksiä hyviä perusteluja ja sen voi arvella olevan syypää oleofobisen pinnoitteen puuttumiselle ja sitä kautta näyttölasin suojamuoville."

Kuinka hatusta tämäkin on vedetty? Jos mate 9 pro:ssa on kanssa tunniste tuotu samaan paikkaan ja silti pinnoite löytyy.

Vastaa

Kokemuksia tästä tuotteesta? Kommentteja arvostelusta? Kerro!

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.