Puheluiden nauhoitus Androidissa ja iPhonessa

2
Manu Pitkänen

Puheluiden nauhoitus Androidissa ja iPhonessa
Niin töissä kuin ihan tavallisessa arkielämässä tulee vastaan tilanteita, joissa puhelimessa on aiemmin sovittu asioista, mutta jälkeenpäin ei enää muistakaan mitä tuli luvattua. Tällöin olisi kätevä, että puheluista olisi olemassa nauhoite, josta asiat voisi jälkikäteenkin tarkistaa. Nauhoite olisi myös oiva todiste puhelun aikana tehdystä suullisesta sopimuksesta.

Tässä artikkelissa neuvotaan miten puheluita voi nauhoittaa Android-, Lumia- ja iPhone-puhelimilla.

Saako puheluita nauhoittaa? Onko se laillista?

Älypuhelimista ei löydy vakiona mahdollisuutta nauhoittaa puheluita, koska joissain maissa se ei yksiselitteisesti ole luvallista. Suomessa niin vastatut kuin soitetutkin puhelut saa nauhoittaa. Mikäli puheluiden tarkoituksena on kerätä henkilötietoja, niin silloin nauhoittamiseen sovelletaan henkilötietolakia. Tietosuojavaltuutetun toimisto toteaa puheluiden nauhoittamisesta seuraavaa:



Sellaiset puhelut, joihin itse osallistuu joko soittajana tai vastaajana, saa nauhoittaa. Oman viestinnän taltioiminen on mahdollista Suomen perustuslain mukaan, eikä sitä ole kriminalisoitu myöskään viestinnän suojaa koskevissa rikoslain säännöksissä..

Puheluiden nauhoittamisesta ei siis tarvitse erikseen edes kertoa vastapuolelle.

Puheluiden nauhoitus Androidissa

Androidille löytyy lukematon määrä niin ilmaisia kuin maksullisiakin nauhoitusohjelmia. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuukin lähinnä se, että mikä on kaikkein paras nauhoitus ohjelma. Täysin yksiselitteistä vastausta kysymykseen ei ole, sillä ohjelmien yhteensopivuus vaihtelee hieman puhelinmalleittain ja vaikka sovellus ei suoraan toimisikaan oikein, saattaa pelkkä asetusten muuttaminen korjata tilanteen.

Ehkä yleisin eteen tuleva ongelmatilanne nauhoitusohjelmien kanssa on se, että nauhoitteella ei kuulu kuin oma ääni. Puhelunauhoite, jossa kuuluu vain oma puhe, on aika turhanpäiväinen. Vika voi olla siinä, että sovellus käyttää äänilähteenä mikrofonia, jolloin vastapuoli pitäisi laittaa "kaiuttimeen" nauhoituksen ajaksi. Joistain sovelluksista löytyy mahdollisuus valita käytettävä äänilähde omaan puhelimen kanssa yhteensopivaksi, joten erilaisia asetuksia kannattaa testata yritys-ja-erehdys-tyylillä.

Allekirjoittaneella Call Recorder - ACR -niminen sovellus on toiminut moitteettomasti. Sovelluksen käyttämiä äänilähteitä voi vaihtaa manuaalisesti mikäli oletusasetukset eivät toimi sinun puhelimessasi oikein. Toinen hyviä arvosteluita kerännyt nauhoitussovellus on Automatic Call Recorder.

Nauhoitteiden säilyttämisessä kannattaa olla tarkkana. Vaikka nauhoitteet tallentuvat automaattisesti, niin se ei välttämättä tarkoita niiden säilyvän ikuisesti. Sovellukset voivat säilöä tallenteet omaan kansioonsa, jonka täyttyessä sovellus alkaa poistaa vanhoja tallenteita. Muista siis tallentaa tärkeät nauhoitteet erikseen vielä esimerkiksi Dropboxiin tai Google Driveen.


Puheluiden nauhoitus iPhonessa

iPhonessa puheluiden nauhoittaminen on tehty tietosuojasyistä erittäin hankalaksi. Käytännössä ainoa toimiva tapa nauhoituksille on yhdistää vastaajapalveluun ohjautuva soitto toiseen nauhoitettavaksi tarkoitettuun puheluun. Tästä syystä iPhonelle tarkoitetut nauhoitussovellukset ovat joko kuukausimaksullisia tai maksat nauhoitettujen minuuttien mukaan. Äänityksiä voi tehdä esimerkiksi TapeACall-sovelluksella (maksaa 9,90 euroa vuodessa, ilmaisversio toistaa vain 60 sekunnin pätkiä tallenteista).

Jos omistat iPhonen lisäksi uudehkon Macin, niin silloin voit hyödyntää OS X Yosemiten sisältämää Jatkuvuus-ominaisuutta (Continuity) puheluiden nauhoittamisessa. Jatkuvuuden ansiosta voi soittaa ja vastata tavallisia puheluita Mac-tietokoneen kautta (kunhan iPhone on vain lähellä). Puheluiden aikana sinun pitää vain käynnistää QuickTime-videotoistin ja käynnistää äänitallennus (Arkisto > Uusi äänitallenne).

iPhonella puheluita voi tietysti nauhoittaa myös laittamalla vastapuoli kaiuttimeen ja kytkemällä puhelimesta löytyvästä Sanelin-sovelluksesta (Voice Memos) äänentallennus päälle.

Puheluiden nauhoitus Lumiassa

Windows 10 Mobile on ainoa mobiilikäyttöjärjestelmä, jossa puheluiden tallentaminen on mahdollista ilman erillisten sovellusten lataamista. Puheluiden nauhoitus on oletuksena pois päältä, mutta voit käydä kytkemässä sen päälle puhelinasetuksista: Asetukset > Järjestelmä > Puhelin. Tämän jälkeen sinun pitää vain valita nauhoittavaksi ohjelmaksi "Puheentallennus".

Nauhoitus ei tällöinkään toimi automaattisesti, vaan se pitää kytkeä erikseen päälle puhelun aikana. Tämä on kuitenkin helppoa, sillä puhelun aikana näytöllä näkyy iso Tallenna-painike.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -20%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 272 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentit (2)

Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

1

Tallentaa saa, mutta tallenteen käyttö ei ole vapaata ja sisällöstä riippuen ei aivan kaikkea saa tallentaa miten vain.

Vastaa
hmjhmj
hmjhmj

2

"Puhelujen Nauhoitus" Ympyrälogo, tumman punaisella pohjalla vihreä luuri.
On toiminut virheettä vuosia 3 merkissä,4,5", 5", 7" ja 10" tuuman puhelimissa. Nauhoittaa puhelut molempiin suuntiin ja aina soittajan ja vastaajan.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.