DNA ja Sonera laskevat roaming-hintoja Euroopassa

6
Manu Pitkänen

DNA ja Sonera laskevat roaming-hintoja Euroopassa
Verkkovierailujen hintakatot laskevat EU:n alueella 30. huhtikuuta, minkä johdosta DNA ja Sonera ovat esitelleet uudet hinnastonsa (alla).

Elisa kertoi jo aiemmin uudet roaming-hinnat. Julkistus aiheutti pienimuotoisen kohun, sillä operaattori päätti samalla laskea datasiirron nopeutta EU:n alueella. Uudet roaming-ehdot koskettavat siirretyistä megatavuista perittäviä hintoja, ei sitä kuinka nopeasti megatavuja pitäisi siirtää. Elisan mukaan nopeuden alentaminen on vain reilua, sillä muuten ulkomailla dataa siirtävien asiakkaiden laskun maksaisi kotimaassa pääosin liittymää käyttävät asiakkaat.

Vuonna 2017 verkkovierailumaksujen on määrä painua nollaan, eli liittymän käyttö ei olisi ulkomailla (EU:ssa) sen kalliimpaa kuin kotimaassakaan.

DNA
DNA käyttää kaikissa kuluttajaliittymissä samaa hinnoittelua Euroopan alueella. Tiedonsiirron hinta Euroopassa on 0,099 euroa per megatavu. Soitettujen puheluiden hinta on 0,099 euroa per minuutti, vastaanotetuiden puheluiden hinta 0,014 euroa per minuutti ja tekstiviestien hinta 0,065 euroa kappaleelta.



Kaikilla DNA:n liittymillä on automaattisesti ulkomaan tiedonsiirron 60 euron saldoraja. Rajaa voi halutessaan nostaa tai laskea.

Sonera
Soneran hintataulukko on hieman monimutkaisempi kuin DNA:lla:

  • Sonera Sopiva L- ja XL-paketit, Liikkuva netti L- ja XL-paketit sekä Etu Plus-paketit: asiakkailla on automaattisesti käytössään netin käyttöä täysnopeudella 300 megatavua/kk. Sen loputtua asiakkaan käytössä on automaattisesti ensimmäinen 100 megatavun päiväpaketti (2,99 €).
  • Sonera Sopiva S- ja M-paketit, Liikkuva netti S- ja M-paketit, Sonera Yhdessä: netin käyttö enintään 2,99 €/päivä, sis. 100 megatavua netin käyttöä täysnopeudella. Ensimmäiset megatavut veloitetaan hinnalla 6,20 snt/Mt päivähintaan 2,99 € asti, sen jälkeen käyttö jatkuu 100 megatavuun asti samalla veloituksella.
Päiväpaketin hintaan sisältyvän netin käyttömäärän täytyttyä asiakas voi tilata uuden 100 megatavun roamingpaketin 2,99 euron hintaan. Liikkuva netti on kotimaassa edelleen rajaton, ja Pohjolassa ja Baltiassa kuukausimaksuun kuuluu 2-20 gigatavua netin käyttöä

Puhelut ja tekstiviestit käyttävät 27. huhtikuuta lähtien Euroopassa kotimaan paketteja, minkä lisäksi asiakkaalta veloitetaan roamingmaksu. Maksu on 6,20 snt/min soitetuista puheluista, 1,41 snt/min puhelun vastaanottamisesta ja 2,48 snt tekstiviestistä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (6)

daim0n
daim0n

1

Kivaa! Nyt pääsen maksamaan meppien ja muiden mappipummien puhelinlaskuja heidän sosialisoidessaan puhelinlaskumaksuja kaiken kansan maksettavaksi.

Jes!

Vastaa
perhana
perhana

2

Tuon aiemman uutisen yhteydessä, joka koski elisan uutta euroopan roaming-hinnoittelua, päiviteltiin sitä kuinka olemattoman pieni datamäärältään on elisan 4,99 euroa maksava 250mt vuorokausipaketti.
No entäs tuo soneran pistämätön tarjous, 5,98 euron hinnalla saa vuorokaudeksi peräti 100mt, ja sitten vielä ihan röyhkeästi omilla sivuillaan väittävät olevansa halvin.

Vastaa
jkij
jkij

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti daim0n:

Kivaa! Nyt pääsen maksamaan meppien ja muiden mappipummien puhelinlaskuja heidän sosialisoidessaan puhelinlaskumaksuja kaiken kansan maksettavaksi.

Jes!

Maksat jo tällä hetkellä kaikkien meppien ja mappien puhelinlaskut jos maksat veroja koska ne rahoitetaan veroista kuten koko eduskunnan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mikromax (vahvistamaton)

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Tuon aiemman uutisen yhteydessä, joka koski elisan uutta euroopan roaming-hinnoittelua, päiviteltiin sitä kuinka olemattoman pieni datamäärältään on elisan 4,99 euroa maksava 250mt vuorokausipaketti.
No entäs tuo soneran pistämätön tarjous, 5,98 euron hinnalla saa vuorokaudeksi peräti 100mt, ja sitten vielä ihan röyhkeästi omilla sivuillaan väittävät olevansa halvin.

Ööö.. luitko uutista ollenkaan? Isompiin paketteihin Soneralla tulee ilman lisämaksua 300Mt täysnopeudella ja 2,99e lisämaksusta 100Mt lisää. Pienemmissä suoraan tuo 2,99e per 100Mt. Eli kyllä, halvin on.

Vastaa
perhana
perhana

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mikromax:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Tuon aiemman uutisen yhteydessä, joka koski elisan uutta euroopan roaming-hinnoittelua, päiviteltiin sitä kuinka olemattoman pieni datamäärältään on elisan 4,99 euroa maksava 250mt vuorokausipaketti.
No entäs tuo soneran pistämätön tarjous, 5,98 euron hinnalla saa vuorokaudeksi peräti 100mt, ja sitten vielä ihan röyhkeästi omilla sivuillaan väittävät olevansa halvin.

Ööö.. luitko uutista ollenkaan? Isompiin paketteihin Soneralla tulee ilman lisämaksua 300Mt täysnopeudella ja 2,99e lisämaksusta 100Mt lisää. Pienemmissä suoraan tuo 2,99e per 100Mt. Eli kyllä, halvin on.

Luin kyllä uutisen, mutta kävin myös soneran sivuilla tarkistamassa hinnat, ja tuo mainitsemasi "ilman lisämaksua" koskee vain pohjolaa ja baltiaa (Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa) ei koko eurooppaa, ja myöskin tuo uutisen 2,99/100Mt ei pidä soneran hinnaston mukaan paikkaansa, siellä lukee aivan selvästi 2,99/50Mt

Lainaus:

Päivähinta, Netti ulkomailla 2,99 €/päivä (sis. 50 Mt) Lisäpaketti 2,99 € (sis. 50 Mt) tai 5,98 € (sis. 100 Mt)

Meillä käytät huoletta nettiä Euroopassa 2,99 €/päivä (sis. 50 Mt). Päiväkohtainen (klo 0-24 Suomen aikaa) hinta ja raja on Sopiva-liittymälläsi automaattisesti voimassa. Saat viestin kun käyttöraja on täyttymässä – halutessasi voit tilata toisenkin päiväkohtaisen nettipaketin. Ei yllätyslaskuja!

Tässä vielä elisan hinnastosta poimittuna:

Lainaus:

EU-vyöhykkeellä datapaketit ulkomaan verkon maksiminopeudella sisältävät valitsemasi määrän datasiirtoa:
- EU Datapaketti 250 Mt / 24 h: 4,90 €/tilaus
- EU Datapaketti 2 Gt / 7 vrk: 34,90 €/tilaus

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mikromax (vahvistamaton)

6

Lainaus:

Luin kyllä uutisen, mutta kävin myös soneran sivuilla tarkistamassa hinnat, ja tuo mainitsemasi "ilman lisämaksua" koskee vain pohjolaa ja baltiaa (Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa) ei koko eurooppaa, ja myöskin tuo uutisen 2,99/100Mt ei pidä soneran hinnaston mukaan paikkaansa, siellä lukee aivan selvästi 2,99/50Mt

Ilmeisesti tuo mitä katsoit on vanhaa hinnastoa. Uutisessa puheessa ollut hinnasto näkyy oheisessa linkissä: sonera . fi/kauppa/liittymat/puhelinliittymat/Roaming-Euroopassa (Välejä linkissä, koska uusi käyttäjä)

Eli hinnasto on uutisen mukainen 27.4 lähtien.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.