Saloon tuleva puhelinmerkki on Jollan yhteistyökumppani

1
Manu Pitkänen

Saloon tuleva puhelinmerkki on Jollan yhteistyökumppani
Turing Robotics Industries on perustanut sisaryrityksen Saloon, kertoo Salon Seudun Sanomat. Yhtiö on aiemmin kertonut lanseeraavansa ensimmäisen puhelimensa tulevan kevään aikana. Alku vuonna Turing Robotics kertoi käyttävänsä aiemmin ilmoitetusta poiketen puhelimessa Sailfish-käyttöjärjestelmää.

Turing Roboticsin perustaja Steve Chao yritti lanseerata vastaavanlaista tietoturva edellä kehitettyä älypuhelinta jo vuonna 2013. Tuolloin hanketta yritettiin toteuttaa Indiegogo-joukkorahoituspalvelun kautta. Projektin toteuttamiseen tarvittiin 3,2 miljoonaa dollaria, mutta QSAlpha Quasar IV -puhelin keräsi lopulta vain 98 000 dollaria.

Keväällä saataville tulevaa Turing Phone -puhelinta markkinoidaan "murtamattomaksi" ja "rikkoontumattomaksi" puhelimeksi. Puhelin on rakennettu kestävästä metalliseoksesta ja ohjelmisto on suojattu yhtiön omalla suojausratkaisulla. Puhelimen ennakkomyynti aloitettiin viime syksynä.



Yle uutisoi aiemmin tällä viikolla, että Saloon olisi tulossa aasialainen laitevalmistaja. Turing Robotics on perustettu Kaliforniaan, kuten sitä edeltänyt QSAlpha-yhtiökin,


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

OnePlus Open – hinta laskenut -29%

OnePlus Open
849 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1199 €

Sony Xperia 10 VI – hinta laskenut -25%

Sony Xperia 10 VI
299 € Gigantti
299 € Power
299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Moto G84 – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G84
149 € Verkkokauppa.com
199 € Hobby Hall
212 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Nokia G22 – hinta laskenut -21%

Nokia G22
99 € Elisa
121 € Proshop
129 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Kommentit (1)

wipe2000
wipe2000

1

Mikäli tuollainen(kaan) valmistaja aloittaisi oikeasti toiminnan Salossa, oli sitten suunnittelua ja/tai kokoonpanoa, se olisi toki hieno asia niin salolaisille kuin muillekin suomalaisille sekä tietysti vielä Jollankin porukalle, mutta jotenkin on vaikea uskoa, että noin pienelle ostajakunnalle suunnattu tuote tulisi koskaan ylittämään kannattavuuskynnystä. Laitteita pitäisi kuitenkin myydä sadan tuhannen vuosiluokassa, että yhtälä voisi mitenkään toimia, eikä sellainen myynti nyt ihan helppoa ole, jos tuote on odotettavasti melko kallis eikä siinä ole tarpeeksi kiinnostavaa "jujua". "Turvallisia" puhelimia on kuitenkin jo muitakin markkinoilla, vaikkei tosin juurikaan kuluttajapuolelle suunnattuna. Ja jos vielä omaa tuotantolinjaa haluttaisiin, puhutaan äkkiä miljoonista myytävistä laitteista. Ja silloinkin katteen on oltava kova. Mutta toivotaan parasta (ja pelätään pahinta).

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.