KSML: Kiristyshaittaohjelma levinnyt suomalaisten älypuhelimiin

3
Manu Pitkänen

KSML: Kiristyshaittaohjelma levinnyt suomalaisten älypuhelimiin
Suomalaisia PC-käyttäjiä kiusannut kiristyshaittaohjelma on keskusrikospoliisin mukaan levinnyt myös suomalaisten älypuhelimiin. Asiasta uutisoi Keskisuomalainen.

Kyseinen kiristyshaittaohjelma toimii käytännössä niin, että saastumisen jälkeen ohjelma ilmoittaa "poliisin" lukinneen laitteen ja lukituksen poistamiseksi käyttäjän pitää maksaa PayPalin kautta noin sata euroa. Haittaohjelma leviää aikuisviihdesivustoilla ja se on saatu poistettua joissain tapauksissa tehdasasetusten palautuksella.

Rikoskomisario Jyrki Kaipanen kertoo Keskisuomalaiselle, että ensimmäiset rikosilmoitukset haittaohjelmaan liittyen tulivat jo alkuvuonna, mutta syksyllä niitä on alkanut tulla enemmän. Tähän mennessä rikosilmoituksia on tehty 12 kappaletta. Suurin osa tartunnoista on tullut Android-laitteisiin, mutta joitain iPhone-puhelimiakin on saatu saastutettua.

Jutussa mainittu haittaohjelma vaikuttaisi kuvauksen perusteella olevan Koler, josta F-Secure kirjoitti jo keväällä. Haittaohjelman saa hävitettyä käynnistämällä Android-laite vikasietotilaan (Safe Mode) ja poistamalla sovellus siellä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (3)

perhana
perhana

1

Jos nyt joku sattuu tuohon törmäämään, niin kannattaa ottaa ylös tuo maksun pyytäjän paypal-osoite ja ilmoittaa asiasta suoraan paypalille, heidän käyttöehtonsa kun jyrkästi kieltävät kaikenlaisen aikuisviihteeseen liittyvän kaupanteon, joten ilmoituksen saatuaan he todennäköisesti sulkevat maksunsaajan paypal-tilin ja takavarikoivat tilillä olevan rahan.

Vastaa
Pekke
Pekke

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Jos nyt joku sattuu tuohon törmäämään, niin kannattaa ottaa ylös tuo maksun pyytäjän paypal-osoite ja ilmoittaa asiasta suoraan paypalille, heidän käyttöehtonsa kun jyrkästi kieltävät kaikenlaisen aikuisviihteeseen liittyvän kaupanteon, joten ilmoituksen saatuaan he todennäköisesti sulkevat maksunsaajan paypal-tilin ja takavarikoivat tilillä olevan rahan.

Eihän kyseisen paypal tilin toimintaan liity millään tapaa aikuisviihde?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.