Microsoft ottaa vastuun Windows 10 -päivityksistä – operaattorit eivät pääse hidastelemaan

2
Manu Pitkänen

Microsoft ottaa vastuun Windows 10 -päivityksistä – operaattorit eivät pääse hidastelemaan
Microsoft on päättänyt ottaa isännän roolin Lumioiden käyttöjärjestelmäpäivitysten jakelussa. Etenkin Yhdysvalloissa operaattoreiden välinpitämättömyys on aiemmin tuottanut ongelmia.

Jatkossa Microsoft aikoo testata päivityksiä operaattoreiden kanssa, mutta ohjelmistojätti ottaa itselleen oikeuden päättää milloin päivitysten jakelu aloitetaan. Jos päivityksen todetaan toimivan tarpeeksi hyvin, eivät operaattorit enää pääse vitkastelemaan jakelun alkamisen kanssa.

Vaikka Microsoft pääseekin jatkossa hallitsemaan päivitysten jakelua tehokkaammin, niin se ei välttämättä kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikille puhelinmalleille julkaistaan päivitys samaan aikaan (kuten Applen tapauksessa). Ainekset ovat kuitenkin siihen, ettei käyttäjien tarvitse odotella kohtuuttoman kauaa päivityksiä.

Microsoft aikoo aloittaa Windows 10 -päivitysten jakelun nykyisiin Windows Phone 8.1 -puhelimiin joulukuussa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -28%

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentit (2)

Henry1979
Henry1979

1

Tää on kyllä loistojuttu ja etenkin androidin kaltainen valmistajien omien kikkareiden takia päivityksen viivästyminen tai kokonaan pois jäänti ei ole ehkä niin yleistä kuin anterolla. Tulis nyt ne uudet luurit vaan myyntiin ni pitää heti hommata kyllä.

Vastaa
Nikotiko
Nikotiko

2

Operaattoreilla ei pitäis olla mitään valtaa rajottaa päivitysten jakelua. Minkä takia pitää sitä alkaa edes sotkemaan, esim. Androidin kohdalla. Lisää bloatwarea ja sontaa mitä kukaan ei halua, huonontaa vaan käyttökokemusta ja hidastaa päivitysten saatavuutta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.