Jolla menee kahtia – Käyttöjärjestelmä- ja laitekehitys omiin yhtiöihin

1
Manu Pitkänen

Jolla menee kahtia – Käyttöjärjestelmä- ja laitekehitys omiin yhtiöihin
Jolla kertoi tänään keskittyvänsä voimakkaammin ohjelmistokehitykseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Jollan laiteliiketoiminta siirretään uuteen yhtiöön ja Sailfish-käyttöjärjestelmän kehitystä jatketaan vanhan yhtiön alaisuudessa.

Yritysjärjestelyiden seurauksena Antti Saarnio nousee ohjelmistokehitystä jatkavan yrityksen keulaan. Jollan toimitusjohtaja Tomi Pienimäki sen sijaan eroaa ja jatkaa töitä Jollan ulkopuolella. Laiteliiketoiminnalle valitaan pomo syksyn aikana.

Tiedotteessaan Jolla kertoo olevansa edelleen sitoutunut tuomaan Jolla Tabletin markkinoille. Tabletille saatiin hankittua joukkorahoitusta Indiegogon kautta yli 2,5 miljoonaa dollaria. Projekti on kuitenkin kärsinyt näyttöongelmista, jonka takia laitteen julkaisu on viivästynyt ja voi viivästyä edelleen.

Jolla kertoi aikaisemmin keväällä niin sanotusta Sailfish Africasta, jonka tavoitteena on laajentaa Sailfishin ekosysteemiä Afrikan markkinoille. Venäläisen Yotaphonen on myös huhuttu siirtyvän Sailfishin käyttäjäksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 200 Smart – hinta laskenut -47%

Honor 200 Smart
79 € Power
99 € Telia
149 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Samsung Galaxy A17 (4G) – hinta laskenut -24%

Samsung Galaxy A17 (4G)
152 € Hobby Hall
159 € Proshop
169 € Power

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -24%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 383 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Kommentit (1)

Jonahan
Jonahan

1

En usko, että Jollan laitetoiminnot ovat kauhean korkealla potentiaalisten hakijoiden listalla, mutta toisaalta Stephen Elop lienee vapaana, joten häneltä voisi ehkä tiedustella kiinonstusta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.