Instagramiin tulossa paremmat kuvat

1
Valtteri Ahonen

Instagramiin tulossa paremmat kuvat
Kuvapalvelu Instagramia on voinut hyvästä syystä kritisoida kuvanlaadusta, sillä tähän saakka palvelu on tallentanut kuvista vain hyvin pienet versiot. Siihen on tulossa muutos.

The Verge oli ensimmäisiä aiheesta kirjoittaneita. Alkuperäisen uutisen mukaan Instagramin lähdekoodista paljastui, että palvelu tallentaa nyt 640 x 640 pikselin kuvien lisäksi 1080 x 1080 pikselin kuvia, mutta ei näytä niitä vielä käyttäjille. Myöhemmin Instagram kuitenkin ilmoitti, että se on jo aloittanut ominaisuuden käyttöönoton mobiilikäyttäjille Androidilla ja iOS:llä, eli ainakin osan mobiilikäyttäjistä pitäisi jo pystyä tarkastelemaan suurempia kuvia kuin aiemmin.

Ilmeisesti tässä vaiheessa tietokonekäyttäjät ovat jäämässä paitsioon. Instagramin mukaan sillä ei ole toistaiseksi suunnitelmaa tuoda uusia kuvia tietokoneiden ruuduille, vaan yhtiö keskittyy täysillä mobiiliin.

Muutos tuo Instagramin lähemmäs nykypäivän tekniikkaa ja vaatimuksia. Suurin osa kännykkäkameroista taltioi kuitenkin edelleen huomattavasti uusiakin kuvia tarkempia otoksia, mutta muutos on varmasti ainakin vaativampien käyttäjien mielestä askel oikeaan suuntaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -49%

Nothing Phone (2)
349 € Gigantti
349 € Elisa
669 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 679 €

Motorola Moto E14 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto E14
99 € CDON
119 € Gigantti
119 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Motorola Moto G04 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto G04
49 € DNA
69 € Power
79 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 59 €

Sony Xperia 10 V – hinta laskenut -17%

Sony Xperia 10 V
249 € Elisa
349 € CDON
449 € Power

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentit (1)

anttiheikki
anttiheikki

1

Parantaisivat myös sen heidän onnettoman tablettiversionsa. Joskun olenkin jo miettinyt että mikähän mahtaa olla Instagramin natiivi reso; 640 x 640 on vastaus joka kertoo kaiken! :(

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.