Aiemmin yhtiö on luottanut puhelimissaan tiukasti omaan järjestelmäänsä, mutta se on menettänyt markkinaosuutensa käytännössä kokonaan iPhonen ja Android-puhelinten vallatessa alaa. Vielä 2010 vuoden aikaan BlackBerryllä oli Yhdysvalloissa yli 40 prosentin ote yrityspuhelinmyynnistä. Nyt sen markkinaosuus Yhdysvalloissa on prosentin luokkaa.
Reutersin mukaan neljä asiaa lähellä olevaa lähdettä vahvisti Android-puhelimen olevan harkinnassa. Taustalla on herääminen siihen, ettei sen uusittu mallisto ole löytänyt ostajia toivotulla tavalla. Aiemmin yhtiöllä riitti uskoa, että sen oma järjestelmä voisi kilpailla ja jopa selättää muut järjestelmät.
BlackBerry ja Google ovat kieltäytyneet kommentoimasta aihetta. BlackBerryn edustaja mainitsi kuitenkin yhtiön olevan edelleen sitoutunut BlackBerry 10 -käyttöjärjestelmään.
Nimettömien lähteiden epäilyjen mukaan Android saatettaisiin BlackBerryn toimesta panna puhelimeen, jossa olisi myös fyysinen näppäimistö. Tämä voisi olla mielenkiintoinen näky nykymallien keskittyessä käytännössä pelkästään kosketusnäyttöihin.
Kommentit (1)
Siis eiköhän tuo makee228 tarkoita melko selkeästi sitä että BlackBerry-puhelimeen voisi ladata Play Storen?
Jotenkin minunkin mielestäni tuollainen yhteistyö olisi BlackBerryn kannalta huomattavasti järkevämpi vaihtoehto, koska jos BlackBerry vaihtaisi puhelimen käyttöjärjestelmäksi Androidin, voisivat he samantien haudata koko merkin, koska käsittääkseni BlackBerryn ainoa vahvuus on ollut heidän oma käyttöjärjestelmänsä ja luultavasti lähes kaikki jotka ostavat BlackBerryn puhelimen, ostavat sen juuri käyttöjärjestelmän takia, eivät juurikaan puhelimen raudan takia.
BlackBerryn suurin ja ilmeisesti lähes ainoa puutehan on juuri sovellusten vähyys, joten siinä mielessä googlen android-sovelluskauppa saattaisi kyllä olla BlackBerryn pelastus, jos tosiaan olisi mahdollista saada BB10 käyttöjärjestelmä tukemaan android-sovelluksia.