Cortana oppi kertomaan lämpötilan "oikein"

3
Matti Robinson

Cortana oppi kertomaan lämpötilan oikein
Microsoftin ääniassistantti Cortana osaa monta temppua, useita jopa paremmin kuin kilpailijat. Erityisen hyvä se on arvaamaan jalkapallon MM-kisojen otteluita sekä Oscar-voittajia, mutta valitettavasti sillä on ongelmansakin.

Yksi eurooppalaisia ärsyttävä piirre on, että se kertoo lämpötilan oletuksena Fahrenheit-asteikolla. Tämä tietysti johtuu siitä, että mikäli esimerkiksi Euroopassa (lukuunottamatta Brittejä) Cortanan haluaa täysimittaisesti toimimaan, täytyy alueeksi asettaa Yhdysvallat. Yhdysvalloissa puolestaan Fahrenheit-asteikko on yleisesti käytössä.

Nyt Windows Centralin saamien tietojen mukaan Cortana on kuitenkin viisastunut, ehkäpä johtuen lukuisista epävirallisista Cortanan käyttäjistä. Cortana osaa nyt kertoa lämpötilan alueen omassa asteikossa, joka tarkoittaa, että Euroopassa lämpötila kerrotaan oletuksena Celsiuksina.

Aiemminkin lämpötilan on saanut Celsius-asteikolla, mutta se on pitänyt erikseen pyytää, joka on tietysti ärsyttävää, koska se pitää tehdä joka kerta erikseen.



Ainakaan toistaiseksi Cortana ei ota asetuksia sääsovelluksesta tai alueellisista formaateista, vaan kenties laitteen paikannuksesta. Näin ollen vaikka Cortanan näyttämän sään linkattu sääsovellus näyttää lämpötilan Celsiuksina ja päivämäärä, aika sekä valuutta ovat Suomen muodossa, niin Cortana ilmoittaa sään Fahrenheitina Yhdysvalloissa fyysisesti ollessa. Yksi ominaisuuden haittapuolista siis vaikuttaa olevan, että matkustaessa lämpötila tulee paikallisessa formaatissa.

Puhelinvertailun toimituksen käsissä olleilla puhelimilla Cortana tosin kertoo lämpötilan edelleen Fahrenheitina, olipa puhelin fyysisesti Suomessa tai Yhdysvalloissa. Oletko sinä saanut Cortanan kertomaan sään Celsiuksina?


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentit (3)

RaxMidio
RaxMidio

1

Ei toimi suoraan, mutta mikäli kysymyksen loppuun lisää "in Celsius", kertoo se tietysti lämpötilan paikallisessa yksikössä.

Vastaa
jkij
jkij

3

näyttää suoraan celsiuksina nykyisin. ei tarvitse edes kysyä. tai pyytää. siitä lähtien kun cortana ollut jenkkilässä saatavilla niin ollut käytössä ja tosiaan tänään huomasin että ei näytä fartteina enää.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.