Jollan käyttöjärjestelmän kakkosversio valmistuu

1
Matti Robinson

Jollan käyttöjärjestelmän kakkosversio valmistuu
Jollan yksi suurimmista askeleista on valmis otettavaksi, kerrotaan yhtiön tiedotteessa MWC-messuilta. Jollan Sailfish OS 2.0 on valmis julkaistavaksi sopimusvalmistajille.

Jolla on alusta asti pitänyt itseään käyttöjärjestelmäyhtiönä, joka lähinnä esitteli Sailfish-alustaa omalla Jolla-puhelimellaan. Nyt yhtiö on ottanut suuren harppauksen, kun se kertoo, että Sailfishin uusi versio on valmis lisensointiin sopimusvalmistajille ja muille asiakkaille.

Matkapuhelinvalmistajat voivat siis tästä lähtien lisensoida Jollan omaan puhelimeensa samaan tapaan kuin he lisensoivat vaikkapa Windowsia tai Androidia. Jolla kertoo, että alusta skaalautuu älypuhelimista tableteihin ja yhteistyötä tehdään Intelin kanssa, jotta tuki Atom x3 -suorittimille saadaan Sailfishiin.

Vuoden toisella neljänneksellä julkaistavan Jolla-tabletin yhteydessä myös käyttöjärjestelmä valmistuu, joten tämän jälkeen myös sopimusvalmistajilla on käsissään lopullinen 2.0-versio.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -28%

Xiaomi Redmi Note 14 (4G) – hinta laskenut -27%

Xiaomi Redmi Note 14 (4G)
122 € Hobby Hall
249 € Proshop
280 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 166 €

Kommentit (1)

LinuxIRCsauna
LinuxIRCsauna

1

Sailfish OS 2.0 ja Ubuntu Touch... (Bq ja Meizu). Tämä(kin) vuosi jatkaa yhden erilaisen vahvaa esiinmarssia, muuallakin kuin palvelinkäytössä: Linux.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.