Seriously vahvisti rivejään hankkimalla väkeä mm. Roviosta ja Supercellistä

1
Sami Koivunen

Seriously vahvisti rivejään hankkimalla väkeä mm. Roviosta ja Supercellistä
Best Fiends -hittipelistä tunnettu Suomalainen peliyhtiö Seriously on vahvistunut mm. Roviosta, Supercellistä ja 20th Century Foxista lähteneillä henkilöillä.

20th Century Foxin mobiilipuolen johtotehtävissä ollut Matt McMahon siirtyy Seriouslylle kehitysjohtajaksi. McMahonin vastuualueelle kuuluu strateginen jakelu ja animaatioyhteistyöt.

Roviolla puolestaan viimeiset vuodet mm. tuottajana toiminut Mikko Häkkinen siirtyy Seriouslylle tuotepäälliköksi. Häkkisen vastuulle kuuluu jatko-osan kehittäminen hitiksi osoittautuneelle Best Fiendsille. Seriously kertoo Häkkisellä olevan kokemusta mm. Angry Birds Space- ja Angry Birds Star Wars -pelien tuottamisesta.

Rovion Retry-mobiilipelin johtavana ohjelmoijana toimineen Mikko Sivulaisen kerrotaan myös siirtyneen Seriouslylle. Lisäksi Seriously vahvisti myös muita paikkojaan hankkimalla kokemusta Supercellin kaltaisista yhtiöistä.



Marraskuussa Seriously kertoi saaneensa viisi miljoonaa dollaria lisärahoitusta nykyisiltä sijoittajilta ja kehittävänsä jatko-osaa Best Fiendsille. Best Fiends julkaistiin joulukuussa myös Androidille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.