OnePlus järjesti kilpailun: Keksi uudelle käyttöjärjestelmälle nimi

8
Manu Pitkänen

OnePlus järjesti kilpailun: Keksi uudelle käyttöjärjestelmälle nimi
Ensimmäistä syntymäpäiväänsä viettävä kiinalainen OnePlus-puhelinmerkki on kertonut kehittävänsä omaa Android-versiota (ns. custom ROM). Yhtiö yrittää keksiä käyttöjärjestelmälle nasevaa nimeä ja hakee urakkaan apua omilta faneiltaansa.

OnePlussan foorumeilla avatun kilpailun tavoitteena on siis keksiä uudelle ROMille nimi. Ehdotuksia saa lähettää kilpailuun joulukuun loppuun saakka, jolloin jatkoon valitaan kymmenen parasta ehdotusta (lisäksi valitaan kymmenen ehdotusta kiinankieliseltä foorumilta, jatkoon päässeet saavat uuden OnePlusin Power Bank -varavirtalähteen). Lopullinen nimi valitaan 11. tammikuuta ja voittaja saa itselleensä yhden mustan 64 gigatavun OnePlus One -puhelimen ja matkan Hongkongiin yhtiön päämajaan.

Tähän saakka OnePlus on käyttänyt CyanogenModin alustaa, mutta yhtiöiden sukset menivät ristiin sen jälkeen kun CyanogenMod lupasi Micromaxille yksinoikeuden Intiassa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nothing Phone (2a) Plus – hinta laskenut -46%

Nothing Phone (2a) Plus
410 € CDON
449 € Proshop
449 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 405 €

Samsung Galaxy M55 – hinta laskenut -30%

Samsung Galaxy M55
342 € Hobby Hall
386 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 427 €

Google Pixel 9a – hinta laskenut -19%

Google Pixel 9a
399 € Elisa
495 € Multitronic
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 494 €

Samsung Galaxy S25 Edge – hinta laskenut -19%

Samsung Galaxy S25 Edge
932 € Hobby Hall
1149 € Gigantti
1149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Kommentit (8)

Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Hyperion98:

Ainoa vain, että average kuluttaja ei tiedä mitä rom tarkoittaa


Eli mitä?

Osassa maissa opetettu koulussa kaikille <50v koulun käynneille. Kun kyse nimestä niin ehkä eivät mieti mitä "ROM" tarkoittaa, tai tuo mieleen muut tuotteet joissa tuo esiintyy, luoden sitten tapauskohtaisesti erilaisia mielikuvia.

Jos firma alkaa markkinoida kuluttajille ja markkinoi että laitteen käyttöjärjstelmää/sovellusalustaa omalla nimellä ottaen etäisyyttä (Google) Androidiin, niin siitä voi hakea etua, mutta varmaan myös karkoittaisi potenttiaalisia.

Josta pääseekin tähän kommenttiin

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tommeli:

Sailfish - Olis käyttiskin valmiina jo ja hyvä sellainen !


Tuossa kannaettavaa ideaa, silloin voisi ottaa etäisyyttä aidosti androidiin, tarjota silti halukkailla sovellus yhteensopivuutta.

Nopea vaihtoehto , tosin hidas ja kallis vs se että vain paketoin avoimen anndroidin omalla nimellä. Uskon että OnePlussa haluaa vain lättästä oman nimen, ei mitään muuta omaa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.