Jollan odotettu Uitukka-päivitys toi merkittävän uudistuksen

3
Sami Koivunen

Jollan odotettu Uitukka-päivitys toi merkittävän uudistuksen
Jolla on odotettua pidemmän ajan jälkeen julkaissut uuden ohjelmistopäivityksen Sailfish-käyttöjärjestelmään. Uitukaksi nimetty päivitys tuo mukanaan siirtymisen Qt 5.2 -kehitysympäristöön.

Sailfishin yhdeksäs päivitys on Jolla-käyttäjille vapaaehtoinen. Ladatakseen noin 300 megatavun kokoisen päivityspaketin tulee Jollalle lähettää sähköpostia Jollan tiedotteesta löytyvien ohjeiden mukaisesti. Jos laitteen päivittää Uitukka-versoon, voi laite toimia ajoittain hitaasti tai jopa kaatua RAM-muistin puutteen takia. Uitukan asennuksen jälkeen laitteeseen ei voi lisäksi palauttaa aikaisempia käyttöjärjestelmäversioita.

Uitukka tuo Jollalle useita uusia ominaisuuksia parantaen myös olemassa olevaa käyttöliittymää. Merkittävimpänä uudistuksena Jolla siirtyi käyttämään Qt 5.2 -kehitysympäristöä, mikä oli myös syy päivityksen viivästymiselle. Uitukassa on päivitetty myös mm. karttasovellusta, sähköpostisovellusta, mediasoitinta ja selainmoottoria. Päivityksille ominaiseen tyyliin Uitukasta löytyy lisäksi vaikuttava lista bugikorjauksia ja pienempiä parannuksia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1926 €

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -18%

Samsung Galaxy A16 (4G)
155 € Hobby Hall
189 € Power
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 189 €

Kommentit (3)

mniskane
mniskane

1

Oli kyllä sen verran tiukka sales pitch että on ihmeellistä jos kaikki eivät ryntää lähettään sitä mailia.

Tuossa on kuitenkin mahdollisuus saada hitautta ja toimintahäiriöitä ilman mahdollisuutta takaisin paluuseen.

-Make-

Vastaa
Mrmistermrmister
Mrmistermrmister

2

Itse pääsin kunnolla kokeilemaan jollaa ensimmäisen kerran muutama viikko sitten ja yllätyin todellakin positiivisesti.

käyttöjärjestelmä toimi täysin viiveettä eikä kamerakaan mikään huono ollut. Näytön kääntymättömyys tietysti harmittaa, mutta ehkä seuraavassa mallissa?
Saattaa ola, että voisin ostaakin Jollan next gen. mallin

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.