Nokia rakentaa 5G-testiverkon Ouluun

Manu Pitkänen

Nokia rakentaa 5G-testiverkon Ouluun
Nokia Networks aikoo rakentaa yhdessä Ouluun testikäyttöön suunnitellun 5G-matkapuhelinverkon. Hankkeessa ovat mukana Oulun kaupunki, Oulun yliopisto ja VTT. Lopullista päätöstä testiverkon rakentamisesta ei ole vielä tehty, mutta se pitäisi tulla syksyn aikana ja ensi vuoden alussa rakentaminen pitäisi olla aloitettuna. Asiasta uutisoi Yle.

Kukaan ei vielä tässä vaiheessa tiedä tarkalleen millainen 5G on ja mitä asioita se mahdollistaa, koska teknologia on vasta tutkimusvaiheessa. Kestää siis vielä vuosia ennen kuin operaattorit alkavat pystytellä viidennen sukupolven tukiasemia mastoihinsa ja puhelimet (sekä mahdollisesti monet muutkin esineet, kuten autot) ovat yhteensopivia sen kanssa.

Ylen haastatteleman Nokia Networksin tekninen johtaja Juha Määttä visiossa 5G olisi huomaamaton tietoliikenneverkko, jota käyttäjän ei tarvitsisi erikseen aktivoida. Verkkoon liittynee puhelimien ja tablettien lisäksi myös autoja, sensoreita, kodinkoneita ja muita esineitä (IoT), joissa verkkoyhteydestä olisi hyötyä.



(Kuva: Pierre Vignau, Flickr)


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G) – hinta laskenut -33%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G)
319 € Hobby Hall
449 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 475 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -29%

Google Pixel 10 Pro XL
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa
1257 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Elisa
529 € Gigantti
529 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Gigantti
299 € Power
299 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.