McAfee: Huippusuositun mobiilipelin kopiot kylpevät haittaohjelmissa

1
Matti Robinson

McAfee: Huippusuositun mobiilipelin kopiot kylpevät haittaohjelmissa
Tietoturvayhtiö McAfee on tarkastellut suositun Flappy Bird -mobiilipelin kopioiden turvallisuutta ja tullut epämielyttävään tulokseen. Lähes 80 prosenttia kaikista kopioista sisältää jonkinlaista haittaohjelmistoa, kertoo McAfee USA Todaylle.

Pelinkehittäjä Dong Nguyen rakensi huippusuositun ja -yksinkertaisen Flappy Bird -pelin alkuvuodesta, mutta poisti sen syystä tai toisesta ladattavista (ja sittemmin tuovansa sen takaisin). Pelin poistuminen sovelluskaupoista tarkoitti tietysti sitä, että kolmannet osapuolet rakensivat omia versioitaan pelistä.



Kopioita on sittemmin ilmestynyt hurjasti, mutta aina kyseessä ei ole pelkkä suora kopio. McAfeen mukaan Flappy Bird -kopioita käytetäänkin piiloittamana haittaohjelmistoa. Haittaohjelmia löydettiin yli 270 ja suosituimpia niiden joukossa olivat ohjelmat, jotka tekevät puheluita käyttäjän tietämättä. Myös lahjoitusnumeroihin piiloitettu tekstaaminen oli yleistä.

Haittaohjelmat keräävät myös paikkadataa, jolla saadaan määriteltyä esimerkiksi luottokortin haltijan paikka, jolloin luottokorttiyhtiö ei osaa epäillä väärinkäytöstä sellaisen sattuessa lähellä muita ostoksia. McAfee ei kertonut tarkempia tietoja esimerkiksi eri alustojen suosiosta haittaohjelmien suhteen, mutta valtaosa niistä on todennäköisesti tehty Android-alustaversioille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -26%

Samsung Galaxy Z Fold6
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop
2099 € Power

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -23%

Motorola ThinkPhone 25
384 € CDON
480 € Proshop
485 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.