Tämän takia Windows Phone ei saa sovelluksia

11
Panu Roivas

Tämän takia Windows Phone ei saa sovelluksia
Microsoft on pikku hiljaa kasvattanut Windows Phonen markkinaosuutta älypuhelimissa, mutta useamman vuoden jälkeen se on edelleen marginaalinen tekijä verrattuna Androidiin ja iOS:ään. Yksi suurimmista kompastuskivistä on ollut suosittujen sovelluksien puute Microsoftin alustalla. Syytä Windows Phonen syrjintään sovelluskehittäjien toimesta valottaa tällä kertaa selainkehittäjä Opera.

Vähemmän yllättäen sovelluskehittäjien ykkösprioriteetti on tulojen saaminen, ja monesti suuri osa näistä tuloista tulee mainonnan kautta. Operan julkaisemien tilastojen mukaan sen mobiilimainosverkosto näytti mainoksia yhteensä 60 miljardia kertaa 425 miljoonalle käyttäjälle viime vuoden loppuneljänneksellä, mutta näistä vain marginaaliset 0,35% koostuu Windows Phonella näytetyistä mainoksista. Windows Phone jää Operan mukaan sekä BlackBerryn että Symbianin jalkoihin mobiilimainosten liikevaihdon osalta.



Microsoftin suurimpia haasteita onkin jatkossa saada alusta entistä houkuttelevammaksi myös mainostajien kannalta. Yritys on maksanut parhaimmillaan 100 000$ Windows Phone -sovellusten kehittäjille, mutta Operan tilastojen varjossa tehtävää vielä riittää.

Operan uusimman "The State of Mobile Advertising" -raportin voi käydä lukaisemassa täältä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (11)

Anonyymi käyttäjä
Uffomies (vahvistamaton)

1

Eli Opera ei saa mainostuloja ohjelmasta jota se ei ole edes tehnyt Windows Phonelle. Taitaa taas olla jonkun lapsellisen idioottitoimittajan tekemä juttu asiasta jota ei ymmärrä.

Vastaa
Zimzin
Zimzin

2

Tässä on kyllä käynyt kirjoittajalla moka. Windows Phone tekee huonosti tuloja Operalle, koska liikenne Operan selaimella Windows Phonen kanssa on niin olematonta. Tämä voisi johtua jo pelkästään iOS:än ja Androidin skaalaeduista isoilla käyttäjäkunnillaan. Toinen on se, että WP myyntiä on siivittänyt halvempien mallien myynti, jotka eivät mene tehokäyttäjille. Iphonella on monia tehokäyttäjiä ja Androidinkin leirissä löytyy valtaisa määrä surffaajia.

WP ei karkota/välttele mainostajia. WP:n käyttäjät eivät vaan käytä Operaa kännykällä selaamiseen. Otheriin menee varmaan android spin offit kuten SyanoGen Mod yms. Symbian oma selain on kauheaa kuraa ja Blackberryllä on varmaan jenkkikäyttäjien keskuudessa suuri huuto juuri Operalle.

Vastaa
delic
delic

3

Kahdelle ylemmälle, eihän tässä kyse mistään opera selaimesta ole (ainakaan itse en sellaista käsitystä ainakaan saanut eikä niin missään edes sanota)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
kakisuttaha (vahvistamaton)

4

Turha artikkeli. WP:lle on sovelluksia aivan tarpeeksi ja joka lähtöön. Seuraavan kerran kun toimittaja kirjoittaa sovellusten puutteesta listaisitko vaikkapa 10kpl softaa joka vaan on pakko löytyä. Ok?

Vastaa
Eriol
Eriol

5

Artikkelissa puhuttiin tosiaan Operan mobiilimainosbisneksestä. Tilastot eivät siis liity Opera-selaimeen.

Vastaa
Zimzin
Zimzin

6

Katos joo. Ehkä pitäis keskittyä artikkeleiden lukemiseen enemmän :D
Silti pidän kyllä tuosta halpis WP-argumentista. Androidilla ja iosilla huimasti enemmän käyttäjiä, ja myydyimmät WP:t ovat noita halvempia malleja, eli ei varmaankaan samanlaisia tehokäyttäjiä kuin muiden alustojen käyttäjät.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

8

Onko niin, että tämä ei liity mitenkään Opera-selaimeen? En usko suoralta kädeltä. Miksi iOS on sitten Androidia edellä vaikka käyttäjämäärät ovat täysin toisin päin Androidin hyväksi? Toki iOS-käyttäjät voivat surfata enemmän ties missä kuin muut, mutta sitten se myös vähentää tämän painoarvoa esim. WP:n tilanteen tulkitsemiseksi.

Eli mistä on kyse? Mikä on Operan-mainosverkosto? En tunne sellaista, joten en tiedä mitä se tarkoittaa. Varmasti Opera-selaimet kuuluvat siihen joka tapauksessa vahvasti. Selainta ei ole WP:lle joten heti puolet jutusta putoo siihen.

Mikä ko. verkko onkaan niin

Lainaus:

the United States is driving the majority of ad traffic
and revenue on the Opera Mediaworks platform. (48%)

Joten siis USA:n markkinaosuuksilla on tähän aivan mieletön vaikutus. Ja sielä iOS sekä Android ovat juuri tuon verran WP:tä edellä.
Euroopan osuus Operalla on 15%. Euroopassa WP ja iOS ovat taas paljon lähempänä toisiaan, sen sijaan Android paljon iOS:ää edellä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

9

Lainaus:

Uutinen:Vähemmän yllättäen sovelluskehittäjien ykkösprioriteetti on tulojen saaminen, ja monesti suuri osa näistä tuloista tulee mainonnan kautta.
...
Operan tilastojen varjossa tehtävää vielä riittää.

Siis kuinka moni sovellus julkaisia käyttää WPssä Operan jotain mainosysteemiä tienatakseen ?

WP puolella mainosrahoitukseen kai käytetään muita palveluita ? ja mikä Operan markkinaosuus esim Androidissa on Googlen systeemeihin verrattuna ?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

10

Uutisen lainaama (erittäin heikko) kuvaaja kertoo trafiikista, mutta rahassa mitattuna iOS:n ykköstila on vieläkin suurempi.

Operan mainosplattan otantaa voi ja pitääkin tarkastella skeptisesti, mutta tehokäyttäjäargumentti, vaikka onkin sinänsä ihan totta, ei päde selitykseksi Androidin ja WP:n huonolle menestykselle vaan on ihan karua todellisuutta.

Tästäkin syystä koko älypuhelinmrkkinan niputtaminen yhteen ja kapulamäärien vertailu keskenään ei toimi. Spektrin toisessa päässä kun on ns. tehokäyttäjiä jotka käyttävät sovelluksia ahkerasti ja tuottavat rahaa eri tavoin. Toisessa päässä on taasen ihmisiä, jotka käyttävät "älypuhelintaan" kuten tavallista puhelinta eikä heistä ole ekosysteemin kasvattajiksi.

Kuitenkin usein halutaan tuijottaa pelkkiä kapulamääriä miettimättä keskihintaa, tai käyttäjän "haluttuvuutta" mainostajan tai sovelluskehittäjän näkökulmasta. Pelkkä määrä ei takaa ekosysteemin elinvoimaisuutta.

Numeroissa oli vähän yllätyksiäkin, Symbianin osuus silmäpareista oli yllättävän suuri, heidän generoimansa liikevaihto ei. BlackBerryn osuus oli vastaavasti yllättävän heikko, ja alamäki vaan nopeutuu.

Vastaa
dRD
dRD

11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti OJ_Ghost:

Onko niin, että tämä ei liity mitenkään Opera-selaimeen?

..

Eli mistä on kyse? Mikä on Operan-mainosverkosto?

Operan pääbisnes on ilmeisesti nykyisin juurikin mainosverkon pyörittäminen, joka ei tosiaankaan liity itse selaimeen millään tavalla. Tieto oli itsellenikin sinänsä yllätys, vaikka yleensä olenkin aika hyvin kartalla nettimainonnan verkoista ja verkostoista. Eli täältä löytyy lisätietoa:

http://www.operasoftware.com/advertising

Ad Marvelin noista tiesin, mutten tiennyt sen kuuluvan Operalle :-)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.