iPhone 5C:n myynti takkuaa

19
Panu Roivas

iPhone 5C:n myynti takkuaa
Apple kertoi toimittaneensa jo yli 9 miljoonaa iPhone 5S ja 5C -älypuhelinta ensimmäisten kolmen päivän aikana, mutta syystä tai toisesta ei suostunut erottelemaan puhelimallien myyntimääriä. Analyytikot ovat jo haistaneet veren.

Bloombergin videohaastattelussa analyytikko Gene Munster on jo väittänyt ettei Applen puheet 9 miljoonasta iPhonesta tarkoita loppuasiakkaille myytyjä laitteita vaan toimitusmääriä, ja että todellinen myyntimäärä ensimmäisten kolmen päivän aikana on lähempänä 5,5 miljoonaa.

Analyytikkoyrtiys Localytics on vuorostaan laskeskellut omia numeroitaan perustuen aktivoitujen puhelinten suhteeseen. Näissä tilastoissa iPhone 5S on myynyt 3,4 kertaa enemmän verrattuna 5C-malliin. Tilastot viittavat vain USA:n operaattoreiden tietoihin, ja esimerkiksi Japanin vastaavat tilastot ovat vielä selkeämmät 5S:n myydessä viisi kertaa paremmin kuin 5C. Kansainväliseksi keskiarvoksi on annettu 3,7x. Viime viikolla myös brittilehti Guardian raportoi 5C:n ennakkotilausten olleen 60-70% odotettua matalammat.



iPhone Stock Checkerin tilastojen mukaan 5C:n selkeästi myydyin väri oli pinkki, 46% osuudella, ja perässä tulivat sininen (32%), vihreä (12%), valkoinen (9%) ja keltainen (1%).




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G04s – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G04s
89 € Prisma Verkkokauppa
95 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Moto G73 – hinta laskenut -31%

Motorola Moto G73
180 € Hobby Hall
206 € CDON
219 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 259 €

Honor X7a – hinta laskenut -30%

Honor X7a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Honor 90 – hinta laskenut -29%

Honor 90
199 € DNA
239 € Power
279 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Kommentit (19)

perhana
perhana

1

Nojaa... jos nyt lasketaan tuon alhaisimman arvion mukaan, eli 5,5 miljoonaa myytyä laitetta yhteensä kolmen päivän aikana, ja jos suhde olisi sitten tuo 3,7... niin sekin tarkoittaisi kuitenkin 1,5 miljoonaa myytyä 5C mallia kolmessa päivässä, takkuaako tuo nyt sitten kovin pahasti kun kyseessä kuitenkin on se karvalakkimalli.

Vastaa
delic
delic

2

Aika hyvä uutinen, että kalliimpi luuri kelpaa paljon paremmin :)

Samoin voidaan että roskiin ne olettamukset etteikö kiinassa ostettaisi kallista luuria.

Tuoreen tilastojen mukaan kiinassa nimenomaan myytiin eniten iPhoneja, jopa enemmän kun jenkeissä ja näistä kiinan luureista 91%!!! oli kalliita iPhoneja.

Tämä lupaa erittäin hyvää Applelle.

Toisaalta taas 5C malli saattaa tehdä tasaista myyntiä pitkin vuotta, kuten netissä on monet sanoneet tuskin nyt ihmisillä kauhea hinku oli saada viimevuoden malli ensimmäisten joukossa, eli on ihan selvääkin, että se tuore uutuus on ekoilla viikoilla se kysytyin ja iPhone 5C sitten myy taustalla kuten edellisetkin vanhemmat mallit tähän mennessä.

Vastaa
R4ndom1
R4ndom1

3

Tuo iphone 5c on järkyttävän ruma, näyttää ihan lelulta, iphoneissa on hyvää ollut ulkonäkö, mutta tämä on poikkeus.

Vastaa
Sefriol
Sefriol

5

@2 Heh, niin nythän puhutaan siitä 5% osuudesta, joka Applella on koko Kiinan älypuhelinmarkkinoista. Kaiken lisäksi, mitä noita kauppiaden haastatteluja lukee, niin he vertaavat 5S ja 5C myyntiä 4S:n verrattuna heikoksi.
Toisekseen en oikein ymmärrä kuka edes haluasi 5C, jos 5 saa samaan hintaa / halvemmalla.

Vastaa
delic
delic

6

@5 "Kaiken lisäksi, mitä noita kauppiaden haastatteluja lukee, niin he vertaavat 5S ja 5C myyntiä 4S:n verrattuna heikoksi. "

En ole nähnyt yhtäkään tällaista, enkä nytkään löytänyt googlella, laitappa jotain lähdettä.

Vastaa
jonppaa
jonppaa

7

Ihmetyttää kyllä tuo Applen iPhone 5C:n hinnoittelupolitiikka. Itse odotin että luuria olisi myyty 400 € ylöspäin mutta nyt 5S:ään verrattuna hintaero jää marginaaliseksi. Ei sillä että luuri olisi itseä kiinnostanut mutta niille joita saattaisi kiinnostaa jää varmaan kyllä hankkimatta. Tosin ei noissa valmistuskustannuksetkaan paljoa eroa mutta silti.

Vastaa
Sefriol
Sefriol

8

@8 Itse en ymmärrä kuka ostaisi 5C:n, jos 5 saa samaan hintaan. Painaa vähemmän, näyttää hienommalta ja on mitoiltaan pienempi.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

9

@5 "Toisekseen en oikein ymmärrä kuka edes haluasi 5C, jos 5 saa samaan hintaa / halvemmalla"

5 ei ole enää markkinoilla. Sitä voi saada käytettynä tai jostain jämävarastoista, ei muuten. Itsekin ottaisin mielummin 5:n, mutta moni pitää myös väreistä (ja voi arvostaa parempaa LTE-tukea, joka tulee kaupan päälle)

@7
Missäköhän iPhone 5 olisi tuolla listalla. Jos en ole väärässä, Apple mainitsi julkistustilaisuudessaan jokunen viikko sitten iPhone 5:n olevan parhaiten myynyt iPhone, mutta listalta se puuttuu täysin.


@8
Luulisin että valmistuskustannusten ero on käytännössä arvioita suurempi, koska siinä käytetään pitkälti samoja osia kuin iPhone 5:ssa, mm. A6, jonka kehityskustannukset (Applen prosessorisuunnittelu) on jo maksettu, A7:n kehityskustannukset taasen eivät vielä ole. Riippuu tietenkin miten halutaan laskea. Eli onko R&D suoraan osan hinnassa (vaikeaa, koska volyymejä ei tiedetä) vai ei.

Vastaa
sirkuttaja
sirkuttaja

10

@10 & 7 Tuolta löytyy jokaisen quaterin myyntiluvut niin ei tartte arvailla...http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/timeline/3055e8098de7bbabb16928665e7f660e.png

Vastaa
Jonahan
Jonahan

11

@11
Hienoa, kertoisitko vielä kuinka monta iPhone 5:a on myyty yhteensä. Taidan olla vähän tyhmä, kun en pysty noista neljänneksen kokonaismääristä mitenkään erottamaan mitä puhelimia on kyseisessä neljänneksessä myyty ja kuinka paljon.

Vastaa
sirkuttaja
sirkuttaja

12

Arvasin et tuohon saa vastata.. :D ja sitä kun ei koskaan kukaan saa tietää kun apple ei julkaise erikseen mallikohtaisia myyntimääriä (ainakaan mun tietääkseni). Mutta vähän kun tietää koska mikäkin malli on julkaistu (jos ei tiedä niin google.com) ja osaa laske yks plus kaks ni eiköhän se sieltä irtoa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

13

@13
Niinpä, Apple ei julkaise mallikohtaisia myyntitietoja.

Miten tämä yksi plus kaks oikein lasketaan? Miten siinä otetaan huomioon esimerkiksi iPhone 4:n viimevuotinen kesken vuotta tapahtunut huomattava hinnanalennus (tietyillä markkinoilla). Entä muut oletukset eri hintapositioiden vetovoimasta?

Kuinka paljon niitä eri malleja sitten on myyty? Jos se on vaan "yks plus kaks" niin varmasti osaat kertoa määrät. Itse en osaisi.

Vastaa
sirkuttaja
sirkuttaja

14

@12 Vielä... kun 4S julkaistiin Lokakuussa 4:s päivä 2011 uskaltaisin väittää, että se edustaa yli 95% sen jälkeen myydyistä puhelimista aina iPhone 5:n julkaisuun asti joka julkaistiin syyskuussa 2012....

Vastaa
Jonahan
Jonahan

15

@15
Ja väitteen tueksi on jotain tietoja useammalta erilaiselta markkinalta? Uskallatko väittää vastaavaa iPhone 5 julkaisun jälkeen?

Itse en uskaltaisi, liittyen juuri siihen, että Apple vaikutti itsekin yllättyneeltä iPhone 4:n kysynnästä sen jälkeen kun se siirtyi USA:ssa subventoituun $0 hintapositioon ja muistaakseni saatavuus yskähteli myös silloin kun hintaa laskettiin osalla markkinoista USA:n ulkopuolella, joskus kevättalvesta.

Enkä kyllä uskaltaisi väittää edellisvuodestakaan, jos muiden kahden mallin myynti olisi vain 5% olisi Applelle todennäköisesti kannattavampaa pienentää valikoimaa. Valikoiman supistamisesta seuraisi monenlaisia säästöjä ja jos sitä supistettaisiin vaikkapa hintahaitarin alapäästä saataisiin osa niistä muutamasta prosentista ostamaan suurempikatteinen tuote, osa myynnistä toki menetettäisiin.

Vastaa
sirkuttaja
sirkuttaja

16

Niin kytkyn rinnalle saa (0:lla dollarilla) mutta esim ilman kytkyä 400€ vanhastamallista ja vielä puolitetulla muistilla, joten uskon siihen viiteen prossaan. Tuon varmaan saisi kaivettua jostain selaintietoja keräävästä logista paljonko vanhojamalleja tulee lisää uuden julkaisun jälkeen. Ja tuo 5% joka on sadastamiljoonasta 5 milj. niin ei se niin vähäinen määrä ole, jotta se kannattaa tappaa...

Vastaa
Jonahan
Jonahan

17

@17
OK, eli 5% on pelkkä Suomesta tehty arvaus. Fine.

Niin epäloogista kuin se onkin, on $0 hintapositio USA:ssa erittäin suosittu. Ihmiset eivät osaa miettiä kokonaiskustannusta, tai ostavat puhelimen jollekin lapselle olemassaolevaan liittymäpakettiin. Myös USA:n ulkopuolella sen myynnin raportoitiin kasvaneen huomattavasti hinnanlaskun yhteydessä, joka tarkoittaa sitä että hintatietoisuutta on muuallakin. Itseasiassa itsekin ostatin viime vuonna yhden iPhone 4:n. Kyseiseen käyttötarkoitukseen ei ollut mitään järkeä maksaa puhelimesta 200-300e enemmän, vaikka itse tekniikasta jotain tietävänä tiesinkin mitä eroa 4S:lla ja 5:lla on 4:aan, ja olisin itselle todennäköisesti valinnut 5:n.

Olisi kiinnostavaa nähdä jotain lukuja, mutta selainkäytön loggaaminen ei ole kauhean luotettava mittari laitteiden määrästä. Vertaa vaikka Android tablettien myyntimäärät ja selaintilastot.

Vastaa
delic
delic

18

http://vimeo.com/75285430

Nyt leviää netissä todella hieno iPhone 5S slowmo video, tämmöinen video on kyllä mitä parhainta viraalimarkkinointia Applelle ja uudelle iPhonelle.

Ei kyllä olisi muutama viikko sitten uskonut, että tänäpäivänä tämmönen kuvataan iPhonella.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Hui Lai Lee (vahvistamaton)

19

Piti omenasta tahi ei niin täytyy todeta, että 5C on epäonnistunut tekele. Suuriosa ostaa varmasti 5S mallin, koska se on merkittävästi paremman näköinen kuin muovi härpäke. Hintaero on niin pieni, että en edes harkitse tuota 5C mallia.

Selkeästi alempi hinta 5C mallille ja eri aikaan julkaisu olisi toimivampi, Applekin huomasi nyt varmasti, että halvempi iPhone ei ole prerium mallilta pois vaan toisi uusia asiakkaita. 5S hyvä myynti ja ominaisuudet ovat jääneet analyytikoiden 5C sitä tai tätä kirjoitusten varjoon.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.