iPhonea käytetään yli 50 prosenttia aktiivisemmin kuin Androidia

7
Valtteri Ahonen

iPhonea käytetään yli 50 prosenttia aktiivisemmin kuin Androidia
Experianin keräämistä luvuista selviää, että amerikkalaiset käyttävät älypuhelintaan keskimäärin 58 minuuttia päivässä. Tästä ajasta 46 prosenttia vietetään vielä perinteisesti puhuen ja tekstaten.

Sosiaalisen median palveluiden parissa vietetään keskimääräisestä 58 minuutista noin 9, vain hieman enemmän kuin nettisurffailuun muutoin. Luvuissa on otettu huomioon sekä käyttöjärjestelmien sisäänrakennetut ja mukana toimitetut ominaisuudet, sekä kolmansien osapuolien sovellusten käyttö.

Esimerkiksi videoiden katselun voisi kuvitella kuluttavan paljon aikaa, mutta koska vain 2,3 prosenttia vastaajista kertoi ylipäätään katsovansa kännykällä videoita tyypillisenä päivänään, jäi videoiden osuus keskimääräisestä päivästä tämän myötä alle yhteen prosenttiin.




Mielenkiintoisessa tilastossa on myös saatu ero iPhonen ja Androidin välille, uutisoi Apple Insider. Android-käyttäjät kuluttivat lukujen mukaan älypuhelimensa ääressä päivittäin 49 minuuttia, kun taas iPhone-käyttäjät jopa tunnin ja vartin, eli yli 50 prosenttia enemmän.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (7)

tataka
tataka

1

se että iphonea käytetään keskimäärin enemmän johtuu siitä että jos ostaa kalliin puhelimen oli mikä käyttis tahansa niin kyllä sitä tulee enemmän käytettyäkin, kuin jos ostaa 80-250 euron puhelimen.

eli jos verrattaisiin suomessa iphome 5 ja galaxy s4, htc one ja nokia lumia 920 kuluttajien käytön niin aika samanlaisia tuloksia tulisi, tosin lumiassa johtuen kalliimmista peleistä ja huonommasta pelitarjonnasta pelaamista on vähemmän. mutta kokoaika mitä käytetään päivässä keskimäärin on kaikilla kalleemman luokan puhelimissa samaa luokkaa

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
uglytruth (vahvistamaton)

2

no teinitytöthän niitä kännyköitä kaikkein aktiivisimmin käyttääkin...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
iKnow_ (vahvistamaton)

4

Uskoisin, että tämä selittyy juurikin iPhonen suosiosta teini-, ja vähän vanhempienkin, tyttöjen keskuudessa. Android käyttäjiä on taas paljon sellasia ketkä ovat vain ostaneet puhelimen ja kaupassa myytiin Android laite.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jonne2 (vahvistamaton)

6

Syy on näissä "Iphone vihaajissa", jotka eivät tiedä juurikaan elektroniikasta, mutta vihaavat silti Applea ja kovaan ääneen pitävät mekkalaa. Käyttö rajoittuu angrybirds peliin ja verkkopankkiin, shillä laella.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jonne2 (vahvistamaton)

7

Wanabee androidpojat luulevat että kun hankitaan isolta kirkolta Antroitti niin ollaan oikeita ohjelmoijia "koodareita" konsanaan, sitten mennään operaattoriliikkeeseen itkemään kun oma sähellyssofta ei skulaakkaan ja angrybirds ei toimi.. Shillä laella...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.