Samsungin työntekijä lähti ja lyttäsi uuden käyttöliittymän

1
Valtteri Ahonen

Samsungin työntekijä lähti ja lyttäsi uuden käyttöliittymän
BGR kirjoittaa kuuluisan CyanogenModin tekijän lähteneen Samsungilta. Steve Kondik ilmoitti asiasta Google+-sivullaan.

Samsung palkkasi lahjakkaan Kondikin tekemään puhelimiinsa ohjelmistoja. Tämä ehti kuitenkin olla yhtiössä vain 19 kuukautta ennen kuin ilmoitti jättävänsä paikkansa ja etsivänsä uusia haasteita.

Ennen lähtöään hän ennätti kuitenkin haukkumaan Samsungin TouchWiz-käyttöliittymän. Kondik sanoi sen vievän UI:n monta vuotta ajassa taaksepäin, aivan kuin oltaisiin jälleen Android Froyossa.

Kondik kertoi kuitenkin myös pitäneensä todella paljon Samsungin uusimmasta Galaxy S4 -puhelimesta, jota hän kehui vuolaasti. Huippuominaisuuksista hän mainitsi muun muassa ilman varsinaista kosketusta toimivat eleet kuten kuvien ja videoiden esikatselu, sekä monen ikkunan tuen.
MAINOS



CyanogenModin pääsuunnittelija suosittelee uusimman Samsungin hankkimista ainakin kaikille jotka ovat vielä jumissa Galaxy S:n kakkosversiossa. Galaxy SIII:n kanssa elävillä ei Kondikin mukaan ole niin tulenpalava kiire uusia laitettaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
99 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

Sony Xperia 1 VI – hinta laskenut -29%

Sony Xperia 1 VI
999 € Elisa
1399 € Power
1399 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1399 €

OnePlus 12R – hinta laskenut -28%

OnePlus 12R
449 € DNA
616 € Dustin Home
657 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 622 €

Kommentit (1)

Aloc
Aloc

1

Sitä olenkin ihmetellyt että miksi touchshitissä monet sovelluksien UI:t, esim puhelusofta näyttää android 2.x kaltaiselta hirvitykseltä eikä huomattavasti paremmalta 4.0:ssa esitellyltä tavalta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.