Play-kaupasta poistettu Adblock Plus ei lannistu

6
Teemu Laitila

Play-kaupasta poistettu Adblock Plus ei lannistu
Google siivosi äskettäin Play-kaupastaan useita mainosten estoon tarkoitettuja sovelluksia käyttöehtojen vastaisena, mutta poistamisella vaikuttaisi olevan vain vähän vaikutusta sovellusten toimintaan.

Mainosestosovellusten poistamista kaupasta perusteltiin sillä, että ne rikkovat Play-kaupan käyttäjäehtoja, tarkemmin sanottuna kohtaa, jossa kielletään luvaton puuttuminen muiden tuotteiden tai palveluiden toimintaan.

The Next Webin mukaan esimerkiksi kansalaisten oikeuksia netissä valvova EFF kritisoi Googlea sen omien avoimuuden periaatteiden hylkäämisestä.

-Google on valmis sensuroimaan sovelluksia ja hylkäämään tukensa avoimille alustoille heti kun siihen on syytä mainosbisneksen kannalta, EFF sivaltaa Googlea.



Mutta kuten odottaa saattoi, sovellusten poistaminen Play-kaupasta ei estä niiden käyttöä. Adblock Plus on julkaissut uuden version Android-sovelluksestaan, jota jaellaan sekä muissa kuin Googlen sovelluskaupoissa että ABP:n omilla sivuilla. Adblock pyytää aiempien versioiden käyttäjiä päivittämään sovelluksen tuoreimpaan versioon, joka päivittyy tulevaisuudessa automaattisesti.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentit (6)

tmm68
tmm68

1

Asensin Nexus 7:aan ja toimii kivasti. Tosin asennus ei onnistunut Chromen kautta vaan vasta Operalla - huonoa tuuria vai laittoiko iso G hanttiin?

Vastaa
teme565
teme565

2

Onhan tämä jonkinlaista sensuuria, mutta toisaalta, jokainen firma saa myydä sitä, mitä itse haluaa.

Omasta suhtautumisestani mainoksiin, niin niin kauan kuin ne ovat kohtuullisia (eivät hypi silmille, eivätkä ole tehty javalla, ei myöskään mielellään flashilla) niin niitä saa ja pitääkin olla, jos niiden aiheuttaman rahavirran avulla sivustot pysyvät ilmaisina ja riittävän laadukkaina

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
android 4.1.1 @ (vahvistamaton)

4

Hyvä että Google on palautteista (Amm.Android-käyttäjiltä) ottanut opikseen ja poistaa haitta ym ohjelmia pois Google Playstä!!!.

Vastaa
Boss93
Boss93

5

@4 Jos sää android-fanboy kumminkin ottaisit ensin selvää siitä, mikä tuo Adblock on ennen kuin tulet pätemään haittaohjelmista...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
android 4.1.1 @ (vahvistamaton)

6

@5 En nyt tarkoittanut Adblockia haittaohjelmana, vaan yleisesti siivousta haittaohjelmista!.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.