Googlen Android-pomo jättää tehtävänsä, Android ja Chrome OS lähentyivät toisiaan

2
Teemu Laitila

Googlen Android-pomo jättää tehtävänsä, Android ja Chrome OS lähentyivät toisiaan
Google ilmoitti eilen blogissaan, että yhtiön Android-kehityksestä vastaava johtaja Andy Rubin jättää tehtävänsä. Rubin jättää tehtävän omasta tahdostaan ja jatkaa työtä Googlella muiden, vielä tarkemmin tuntemattomien projektien parissa.

Viimeisen vuoskymmenen aikana Androidista on kehittynyt maailman yleisin mobiilikäyttöjärjestelmä, Googlen toimitusjohtaja Larry Page hehkuttaa yhtiön blogissa. Page kehuu Android-projektin johtoa ja toivoo Rubinilta jatkossakin yhtä loistavia suorituksia, kuin 750 miljoonaa aktivoitua Android-laitetta vuosikymmenen aikana.

Rubinin alas astumisen lisäksi Googlen valinta Androidin seuraavaksi pomoksi on äärimmäisen mielenkiintoinen ja antaa ehkä vihjeitä käyttöjärjestelmän tulevaisuudesta. Rubinin saappaisiin astuu Sundar Pichai, joka tähän asti on vastannut Chromen ja Googlen sovellusten kehittämisestä. Pichai ottaa Androidin kehityksen vastaa nykyisten tehtäviensä lisäksi, eli Chromella, Google Appsilla ja Androidilla on tästä lähin yhteinen johtaja.



Johtajavalinta herättää väkisinkin jo pidempään netissä liikkuneet epäilykset Googlen aikeista yhdistää Android ja Chrome OS yhdeksi kokonaisuudeksi jollain aikavälillä. Kehitys kohti yhtä, joka alustalla toimivaa järjestelmää kohti on nähtävissä jo kaikkien mobiilialan isojen toimijoiden kohdalla Applesta Microsoftiin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -45%

Motorola Moto G15
58 € CDON
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 104 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -32%

Motorola Moto G55
120 € CDON
177 € Gigantti
177 € Power

Alin hinta viikko sitten: 177 €

Realme 14 Pro+ – hinta laskenut -20%

Realme 14 Pro+
447 € Hobby Hall
449 € Proshop
517 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 559 €

Xiaomi Poco M7 Pro 5G – hinta laskenut -20%

Xiaomi Poco M7 Pro 5G
175 € Hobby Hall
247 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Kommentit (2)

ep_
ep_

1

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Uutinen:

Kehitys kohti yhtä, joka alustalla toimivaa järjestelmää kohti on nähtävissä jo kaikkien mobiilialan isojen toimijoiden kohdalla Applesta Microsoftiin.


Myos pienempien. Ei pidä unohtaa Ubuntua, jonka mobiiliversio, tablettiversio sekä työpöytäversio ovat pohjimmiltaan sama järjestelmä. Ubuntussa tämä idea on jo siis pisimmällä.

Vastaa
Sefriol
Sefriol

2

@1 Ainakin teoriatasolla. Ensimmäinen puhelinhan julkaistaan aikaisintaan ensivuonna. Enemmäkin beta-tasolla.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.