Nexus 4:n purkaminen paljasti yllätyksen: puhelimessa sittenkin LTE-piiri

3
Teemu Laitila

Nexus 4:n purkaminen paljasti yllätyksen: puhelimessa sittenkin LTE-piiri
Googlen ja LG:n yhteistyössä toteuttama Nexus 4 -puhelin on amerikkalaisarvioissa saanut kritiikkiä siitä, että toisin kuin lähes kaikki muut nykyiset huippupuhelimet, se ei tue nopeita LTE-verkkoja. Laitteita purkava iFixit sivusto kuitenkin paljasti, että vaikka LTE ei ole virallisesti tuettu, Nexus 4:n emolevyltä löytyy LTE-piiri.

Nexus 4:n sisuksista löytynyt LTE-piiri on Qualcommin valmistama WTR1605L ja se tukee yhteensä seitsemää eri LTE-taajuutta. Syy käyttämättömän piirin olemassaololle on todennäköisesti se, että Nexus 4 perustuu paljolti LG:n omaan Optimus G -malliin, joka sisältää LTE-tuen. Käytännössä yhtiö on käyttänyt samaa emolevyä, mikä on halvempi vaihtoehto kokonaan uuden suunnittelulle.

Yllättäen löytynyt LTE-piiri on saanut aikaan keskustelua siitä, voisiko sen ottaa käyttöön ohjelmistopäivityksellä. LTE-tukea tuskin kuitenkaan tullaan ikinä Nexus 4:ssä näkemään, sillä vaikka puhelimesta löytyy itse piiri, siitä puuttuu muita toiminnan kannalta oleellisia komponentteja. Android Policen mukaan esimerkiksi antennin LTE-yhteensopivuudesta ei ole takuita ja LTE-signaalin vahvistin puuttuu kokonaan, mikä käytännössä tekee myös piiristä hyödyttömän.


LTE-siru löytyy emolevyltä vasemmasta yläreunasta vihreällä rajattuna. Kuva: iFixit


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -44%

Xiaomi Poco F7 Ultra
389 € Hobby Hall
677 € Proshop
719 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Realme 12+ – hinta laskenut -31%

Realme 12+
193 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Realme Note 60 – hinta laskenut -30%

Realme Note 60
82 € Hobby Hall
99 € Proshop
109 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 115 €

Xiaomi Poco X7 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco X7 Pro
279 € Hobby Hall
319 € Multitronic
321 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 374 €

Kommentit (3)

SuomiP
SuomiP

3

Voisin veikata syyksi, että tuo on hinnoiteltu niin agressiivisesti ja LG tahtoo myydä LTE puhelimiaan suuremmalla katteella.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.