Googlelle kävi Applet: huippusalaisuus unohtui baariin

3
Sami Koivunen

Googlelle kävi Applet: huippusalaisuus unohtui baariin
Amerikkalainen Wired-lehti kertoo San Franciscolaisen 500 Club -baarin baarimestarin Jamin Bartonin löytäneen syyskuussa mystisen puhelimen ilman SIM- korttia, "ei myyntitarkoitukseen" -tarralla ja Googlen logolla. Barton näytti puhelinta tekniikkaa tuntevalle ystävälleen, joka tunnisti puhelimen prototyypiksi tulevasta LG:n Nexus 4 -puhelimesta.

Ystävykset päättivät ilmoittaa puhelimesta suuryritys Googlelle, joka ei ollut laisinkaan ilahtunut vuodosta. Tarinan mukaan Googlen tiedustelu- ja tutkimusvastaava Brian Katz tarjosi puhelimesta vastineeksi ilmaista puhelinta. Kaksikkoa myös uhkailtiin rikossyytteillä, jos tarkkaan varjeltu salaisuus tulisi julki.

Google sai kyseisen puhelimen takaisin haltuunsa syyskuun 20.päivänä, mutta Nexus 4 -puhelimesta on vuotanut silti jo runsaasti tietoa ennen ensi viikolla tapahtuvaa todennäköistä julkistusta Googlen Android-tapahtumassa.



Vuonna 2010 samankaltaisessa tilanteessa Applen iPhone 4-puhelin jätettiin San Franciscolaiseen baariin, joka aiheutti puhelimen tietojen vuotamiseen julkisuuteen kuukausia ennen varsinaista julkaisua. Myös viime vuonna huhuiltiin Applen hukanneen puhelimen San Franciscolaiseen baariin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Samsung Galaxy A55 – hinta laskenut -13%

Samsung Galaxy A55
415 € Bigbox
477 € CDON
499 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 474 €

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -11%

Samsung Galaxy A15 (5G)
160 € Bigbox
179 € Gigantti
179 € Power

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Realme C30 – hinta laskenut -11%

Realme C30
88 € Bigbox
99 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
F.S.C (vahvistamaton)

3

Pässit... olisivat tässä "kuvitteellisessa" tapauksessa ottaneet suoraan yhteyttä kilpailijoihin... Tosin samaa Android-kuraa tarjoavat ja WP näyttää mistä tulee ja pesee..!

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.