AT&T:n yksinoikeus lippulaiva-Lumiaan kestää kuusi kuukautta

Valtteri Ahonen

AT&T:n yksinoikeus lippulaiva-Lumiaan kestää kuusi kuukautta
AT&T:n yksinoikeus Nokian Lumia 920 -puhelimeen julkaistiin alkukuusta. Samaan aikaan alkoivat spekulaatiot siitä, kuinka kauan AT&T:n sopimus estää muita operaattoreita kaupittelemasta uutta puhelinta Yhdysvalloissa.

WPCentralin mukaan vastaus on kuusi kuukautta. Sivusto on saanut käsiinsä AT&T:n koulutusvideoita, joista asia käy ilmi. Meneillään on siis myyjien koulutus, mikä varmasti tuleekin tarpeeseen, sillä Lumia 900 -myyntiä hidasti aikanaan osittain kaupustelijoiden tietämättömyys laitteesta. Myös edellinen lippulaiva oli siis AT&T-operaattorin yksinoikeuskauppatavaraa jonkin aikaa markkinoille tultuaan.




Keskustelun aiheeksi on myös noussut, kuinka tiukka yksinoikeussopimus kyseessä onkaan. Nokian strategia on ainakin muiden mallien kanssa ollut tehdä monelle operaattorille hieman muokattu versio puhelimesta yksinoikeuslaitteeksi, näin esimerkiksi uuden 800-sarjan Lumian kohdalla. Verizon saa oman Lumia 822 -mallin, ja T-Mobile 810-version. Voisiko 920 kanssa käydä samalla tavalla?

WPCentral odottaa puhelimen lopullisia hinta- ja saatavuustietoja paljastettavaksi sunnuntaina.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 827 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
103 € Hobby Hall
129 € Proshop
159 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.