CM10 päivittää Galaxy S III:n uuteen Androidiin

19
Matti Robinson

CM10 päivittää Galaxy S III:n uuteen Androidiin
Android-hakkeriyhteisön tuotos CyanogenMod 10 alkaa pikkuhiljaa valmistua Samsungin lippulaivalle. Uusimman version julkaisu tapahtui eilen ja valtaosa toiminnallisuuksista on jo paikallaan. Galaxy S III:lle tehty kustomoitu firmware tarjoaa siis Jelly Beaniä kiireisimmille jo nyt.

Galaxy S III:n kansainväliselle versiolle tehty modifikaatio on operaattorivariantteja valmiimpi. Suomessakin myytävälle SGS3:lle ladattava laiteohjelmisto kaipaa enää muutaman ominaisuuden korjausta, mutta kehittäjän mukaan todella paljon muuta viilausta. Heikosti toimivista ominaisuuksista mainitaan kamera, WiFi-yhteyden jakaminen sekä FM-radio. Myös puhelinyhteydessä saattaa olla ensimmäisellä soitolla ongelmia.

Kuten aina, kuluttajia varoitetaan mahdollisista haittavaikutuksista ja puhelimen rikkomisesta. Päivittäminen tapahtuu siis omalla vastuulla ja voi johtaa arvaamattomiin lopputuloksiin. Ohjelmistoa ei ole (vielä) tarkoitettu päivittäiseen käyttöön, vaan kyseessä on esikatseluversio.



Mikäli kuitenkin haluat päästä kokemaan uudella Galaxylläsi Project Butterin tuomaa sulavaa käyttöliittymää, suuntaa selaimesi XDA-Developers-foorumille katsastamaan lisätietoja.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (19)

Anonyymi käyttäjä
viralliset versiot=1 (vahvistamaton)

1

Totta,(OMALLA vastuulla) kun takuu samalla raukeaa!!.Aika nörtti saa olla.

Vastaa
roponen
roponen

2

Ja SGS2:lle ei ole edes CM9 (ICS-versio) vieläkään valmis. Jos vanhat merkit pitävät, tuokaan ei tule täysin valmiiksi vielä pitkään aikaan kun aikanaan Cyanogenmodin kehittäjätiimille SGS2 luurit lahjoittanut muka avoin Samsung pimittää laitteistoajureitaan.

Eipä silti. Varmasti parempi tuo CM10 on puutteineenkin kuin Samsungin alkuperäinen softa joten eikun päivittämään vaan. Ainakin SGS2:n kanssa olen käyttänyt paljon mielummin Cyanogenmodeja (7 ja 9 (nightly)), MIUI modia ja joitain yksittäisten kehittäjien ICS viritelmiä. Samsungin oma softa on niin kömpelö ja tökkivä että mitä tahansa puutteellistakin romia käyttää mielummin.

Ja seuraava luuri on mikä tahansa muu kuin Samsung.

Vastaa
TheMeII
TheMeII

3

Cyanogen tuo Jellybeanin myös alkuperäiselle Galaxy S:lle.

ROM on jo asennettavissa, mutta vasta ensimmäinen alpha niin vain aivan perusasiat toimivat vasta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
gallllaxy (vahvistamaton)

4

FM-radio ei toimi CM10 ollenkaan, koska cyanogenmodin kehittäjillä ei ole aikaa(eivät jaksa koska ei kiinnosta) kehittää FM-radiota. CM9 ei ole millään puhelimella vielä "valmis", tosin nightly versiot ovat olleet tarpeeksi "valmiita" jo helmi-maaliskuusta ainakin sgs2:lle.

Vastaa
D00mer
D00mer

5

@1
ei raukea, jos pitää takuuseen viedä, niin voi unrootata ja laittaa sen romin puhelimeen joka siinä alunperin oli

Vastaa
JuusoJuuso
JuusoJuuso

6

Onko jollain jotain perusteita tohon takuun raukeamiseen? Itse olen kahta eri android puhelinta vienyt scf-huoltoon rootattuna ja cyanogenmodilla ja kaikilla muila herkuilla ja sanonutkin, että toivottavasti ei haittaa että sisällä on custom-rom. Molemmilla kerroilla meni takuuseen oikein näppärästi.
Varmasti takuu ohjelmiston osalta raukeaakin, mutta jos on osannut kerran flashata puhelimeensa uuden romin niin osaa saman tehdä varmaan uudelleenkin, jos jotain ohjelmiston suhteen menee pieleen.

Vastaa
JoniS
JoniS

7

@1 & @5

ei olla androideissa niin tarkkoja noitten suhteen, itse vein takuuseen miui rom puhelimessa, mutta flashcounter nollattu eivätkä mukisseet mitään vaan vaihtoivat viallisen usb-liittimen ja taas toimii.

Vastaa
hinuk
hinuk

8

toi olisi muutenkin mielenkiintoista tapella jonkin valmistajan kanssa takuuhuolloista customien saralla.
jos esimerkiksi kävisikin ilmi että jossain uudessa android kapulassa olisi valmistusvirhe, jonka takia esimerkiksi usb liitin ei kestäisikään latausta ja kaikille kys. mallin luureille tehtäisiin huoltopyyntö mutta...

ei me tätä voida korjata kun oot menny asentamaan epävirallisen ohjelmiston, ei minusta ohjelmisto muutokset oli ne kuinka rajuja tahansa pitäis vaikuttaa takuuseen jos kyse on selvästä rautaviasta.

se on toki täysin eri asia jos joku onnistuisi paskomaan puhelimensa kellottamalla esim 800Mhz->2000Mhz niin silloin rauta on hajonnu ihan käyttäjän toimesta kuten vaikka seinään heittämällä.

Vastaa
JoniS
JoniS

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hinuk:

ei me tätä voida korjata kun oot menny asentamaan epävirallisen ohjelmiston, ei minusta ohjelmisto muutokset oli ne kuinka rajuja tahansa pitäis vaikuttaa takuuseen jos kyse on selvästä rautaviasta.

tästä asiasta odotin itse tappelua mutta suosiolla korjasivat, kun aika yleinen tuo microusbi vika noissa sgs2 vissiin.

Vastaa
Lumikki
Lumikki

10

Miksi yhtiöt valmistavat sellaisia puhelimia että niitä pitää hakkeroida saadakseen ne toimimaan halutulla tavalla?

Minusta tuo on se varsinainen kysymys.

Vastaa
pentsu
pentsu

11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Miksi yhtiöt valmistavat sellaisia puhelimia että niitä pitää hakkeroida saadakseen ne toimimaan halutulla tavalla?

Minusta tuo on se varsinainen kysymys.

Niin, onko nämä jotain rakennussarjoja vai. Osta vajaana, rakenna itse?

Vastaa
Darce
Darce

12

@11

Lähinnä rakensin valmiista tuotteesta itselle sopivan. Custom romit ja kernelit tuo lisämausteita jo valmiiseen tuotteeseen. S3 taitaa olla ainoa puhelin joka pystyy antamaan virtaa tarpeeksi ulkoselle kiintolevylle, ja jos haluaa käyttää ntfs tiedosto formaattia täytyy asentaa esim. siyah kerneli.

Vastaa
Lumikki
Lumikki

13

Lainaus:

Niin, onko nämä jotain rakennussarjoja vai. Osta vajaana, rakenna itse?


Ilmeisesti missasit varsinaisen asian ytimen.

Miksi pitää HAKKEROIDA, miksi ne eivät ole valmiiksi muokattavissa.
On kaksi eri asiaa vapaus muokata jotain, kuin että se on tahallisesti estetty ja ne pitää hakkeroida.

Vastaa
pentsu
pentsu

14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Lainaus:

Niin, onko nämä jotain rakennussarjoja vai. Osta vajaana, rakenna itse?


Ilmeisesti missasit varsinaisen asian ytimen.

Miksi pitää HAKKEROIDA, miksi ne eivät ole valmiiksi muokattavissa.
On kaksi eri asiaa vapaus muokata jotain, kuin että se on tahallisesti estetty ja ne pitää hakkeroida.

Jep missasin mitä sä tarkoitit. Mä tarkoitin mitä kirjoitin.

Vastaa
Lauzi
Lauzi

15

@13 Mitenköhän se näissä uusissa Androideissa on "tahallisesti estetty"? HTC taisi joskus tapella customsceneä vastaan ja sulkea Bootloadereita yms. puhelimistaan, nykyisin tämäkin hullutus on ilmeisesti lopetettu ja suurin hidaste customien tekoon on omien ajureiden kirjoitus ja homman pyöriminen harrastepohjalla ja tämän tuomat resurssirajoitteet.

Se että tässä käytetään sanaa hacker voi tulla siitä, että hack tarkoittaa omaa viritystä, jollaisia nämä customit väkisinkin ovat , eikä niinkään sitä, että jotain ilkeiden korporaatioiden asettamia suojauksia pitäisi cräcätä pois tieltä.

Vastaa
pentsu
pentsu

16

Syy on melko varmasti siinä, että nuo "viritelmät" saattaa tuoda ei toivvottuja ongelmia mukanaan, joista silloin tällöin voi lukea tuolta android keskutelusta. Luurin valmistaja on kuitenkin vastuussa puhelimen toiminnasta, eikä ehkä sen vuoksi ole niin innoissaan näistä viritelmistä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
pena36 (vahvistamaton)

17

Viimeaikaiset ylikuumenemiset joissa puhelin on kärähtänyt jopa taskussa saattaa johtua juuri näistä "epävirallisista" sovelluksista ja käyttöjärjestelmistä joita valmistaja (ei suosittele) tai sitten ns.omalla vastuulla!!.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.