Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa

1
Manu Pitkänen

Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän mainetta nauttiva NTT DoCoMo on esitellyt puhelinprototyyppiä, jossa on läpinäkyvä kosketusnäyttö.

Läpinäkyvyyden lisäksi puhelimen kosketusnäyttö on kaksipuolinen, eli näyttö reagoi kosketuksiin sekä edestä että takaa, minkä ansiosta puhelinta voidaan hallita tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Yhtiö demosi tekniikkaa virtuaalisella Rubiikin kuutiolla, jonka hallinta kahden pinnan avulla oli The Vergen mukaan helpompaa ja mahdollisti monimutkaisempien liikkeiden tekemisen.

Puhelin on pelkkä prototyyppi, eli se ei ole missään nimessä loppuun hiottu tuote. Läpinäkyvyyttä on kokeiltu puhelimissa kuitenkin jo aiemmin, tästä todisteena on silloisen Sony Ericssonin Xperia Pureness. Eri valmistajien konseptien perusteella läpinäkyvyys ja usealla pinnalla olevat kosketusnäytöt ovat tulevaisuutta, esimerkiksi Nokia on vienyt jäljemmän ajatuksen äärimmilleen Nokia GEM -konseptissa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -36%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
119 € Proshop
120 € Hobby Hall
164 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 186 €

Motorola Signature – hinta laskenut -35%

Motorola Signature
799 € Proshop
799 € Power
1238 € VPD Pelikauppa

Alin hinta viikko sitten: 1237 €

Samsung Galaxy Z Flip8 – hinta laskenut -31%

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -28%

Kommentit (1)

mcmopo
mcmopo

1

Tuollainen voisi olla ihan näppärä aurinkoisella säällä. Näkisi varmaan näytön hieman paremmin kuin normaalista puhelimesta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.