Galaxy Nexus sai taas päivityksen -- muut valmistajat vielä lähtökuopissa

2
Teemu Laitila

Galaxy Nexus sai taas päivityksen -- muut valmistajat vielä lähtökuopissa
Kun muut high-end-Androidien käyttäjät yhä odottelevat ensimmäistäkään Ice Cream Sandwich -versiota, Google on julkaissut Galaxy Nexukselle taas uuden käyttöjärjestelmäpäivityksen.

Päivityksen versionumero on 4.0.2 ja ladattavan tiedoston kooksi kerrotaan vain kahdeksan megatavua. Google ei ole julkaissut tietoja päivityksen tarkemmasta sisällöstä, vaan sen kerrotaan sisältävän lähinnä "tärkeitä bugikorjauksia".

Päivitys on ladattavissa puhelimiin suoraan OTA-päivityksenä, eikä laitetta siis tarvitse päivityksen ajaksi kiinnittää tietokoneeseen. Jos puhelin ei ilmoita päivityksestä automaattisesti, sen saatavuuden voi tarkistaa myös manuaalisesti puhelimen asetusten kautta.

Tähän mennessä muilta valmistajilta ei ole juuri herunut tarkkoja ajankohtia ICS-päivitysten aloittamiseen. Viimeisimpien tietojen mukaan HTC aloittaa päivitykset "aikaisin tänä vuonna" ja ainakin Samsungin Norjan osasto on luvannut Galaxy S II -laitteen päivityksen saapuvan paikallisille käyttäjille maaliskuun aikana.



Kiitos vinkistä MobileJannulle!


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (2)

ArttuH5N1
ArttuH5N1

1

No, eikös tämä ole juuri Googlen oman sarjan puhelinten isoin valttikortti? Että päivitykset tulevat hyvin nopeasti (ja jatkuvat kohtuullisen pitkään). Muiden valmistajien pitäisi kyllä skarpata noissa päivityksissä. Tämä tulee olemaan mahdollisesti myös Motorolan etu, jos Google päättää suosia sitä, mikä toki olisi aika riski veto.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
bugiman2 (vahvistamaton)

2

itse ainakin odotan entistä toimivampaa versiota tästä uudesta Androidista (siis ICS),mitä nykyiset versiot ovat olleet (esim.2.3.3 versio oli virransäästöltään ainakin buginen jne)!.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.