Hollannissa suunnitellaan lakia VoIP-palveluiden säilyttämiseksi älypuhelimissa

4
Teemu Laitila

Hollannissa suunnitellaan lakia VoIP-palveluiden säilyttämiseksi älypuhelimissa
Hollannissa suunnitellaan verkkoliikenteen neutraaliuden kirjaamista viestintälakiin, kertoo Wall Street Journal. Taustalla on maan suurimman teleoperaattorin KPN:n suunnitelmat veloittaa asiakkailtaan lisämaksua VoIP-palveluiden kuten Skypen käytöstä.

KPN ilmoitti liikevaihtonsa laskeneen reilut kahdeksan prosenttia vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Syyksi laskusuuntaisiin lukemiin KPN kertoo perinteisten puheluiden ja tekstiviestien korvautumisen Skypellä ja WhatsApp-pikaviestimen tyylisillä Internet-pohjaisilla palveluilla.

Hallituksen mielestä teleoperaattoreiden on kuitenkin paikattava laskenutta liikevaihtoa yleisillä hintojen nostoilla ja datasiirtorajoitteilla tiettyjen palveluiden kuristamisen sijaan. Hallitus käsittelee lakimuutosta tulevien viikkojen aikana. Wall Street Journalin mukaan Hollanista tulee lakimuutoksen jälkeen yksi ensimmäisistä valtioista, joissa nettiliikenteen ehdoton neutraalius on kirjattu lakiin.



Vanha valtion monopoli KPN ei ole kuitenkaan ainut teleoperaattori, johon muutokset vaikuttaisivat. Esimerkiksi 27 prosentin markkinaosuutta hallitseva Vodafone veloittaa jo asiakkailtaan lisämaksua Skypen käytöstä ja hieman pienempi T-Mobile kieltää Skypen ja WhatsApp-pikaviestimen käytön kokonaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentit (4)

avthein
avthein

2

Pitäisi kirjata EU:n tasolla tuo netin neutraliteetti. Se kun on juridinen itsestään selvyys (sananvapaus, perusoikeudet/ihmisoikeudet).

Eihän puhelinyhtiöt ole saaneet veloittaa mitään lisämaksuja ihmisten puheluiden sisällönkään perusteella!

Vastaa
xxwavx112
xxwavx112

3

Hyvä homma. Mutta sääliksi käy näitten asiakkaita:

Lainaus:

Vodafone veloittaa jo asiakkailtaan lisämaksua Skypen käytöstä ja hieman pienempi T-Mobile kieltää Skypen ja WhatsApp-pikaviestimen käytön kokonaan.


Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xxwavx112:

Hyvä homma. Mutta sääliksi käy näitten asiakkaita:

Lainaus:

Vodafone veloittaa jo asiakkailtaan lisämaksua Skypen käytöstä ja hieman pienempi T-Mobile kieltää Skypen ja WhatsApp-pikaviestimen käytön kokonaan.

Vaikea uskoa, että asiakkaat sallivat tällaisen. Tosin, "valistuneita kuluttajia" on tuosta joukosta melko harva, vielä harvempi on valmist tekemään mitään asian saamiseksi paremmalle tolalle.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.