OPAS: Näin valitset itsellesi robotti-imurinRoborockin vuoden 2025 valikoima vertailussa

Huawei aikoo maailman suurimmaksi ensi vuonna – Voiko se enää onnistua?

2
Manu Pitkänen

Huawei aikoo maailman suurimmaksi ensi vuonna – Voiko se enää onnistua?
Huawei on asettanut tavoitteekseen nousta maailman suurimmaksi älypuhelinmerkiksi vuonna 2020, mutta Yhdysvaltojen asettamien kauppaesteiden vuoksi tavoite uhkaa jäädä saavuttamatta. Monet teknologiajätit ovat päättäneet katkoa kauppasuhteet Huawein kanssa sen jälkeen, kun Yhdysvallat lisäsi Huawein mustalle listalle.

Huawein kansainvälisen sisarbrändin toimintaa luotsaava Zhao Ming kertoi hiljattain Shanghaissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa, että tilanteen vielä kehittyessä, on mahdotonta sanoa onko vuoden 2020 tavoite saavutettavissa vai ei. Toivosta ei ole ainakaan vielä luovuttu. Mustalle listalle joutumisen myötä yhdysvaltalaiset teknologiayhtiöt eivät voi enää hankkia tai toimittaa komponentteja Huaweille.

Huawein älypuhelinbisnes on kasvanut hurjaa vauhtia, minkä seurauksena puhelimia kokoava Foxconn on lisännyt rekrytointeja. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että puhelinkauppa käy verkkaisemmin ja tilausten vähenemisen myötä Foxconn on vähentänyt Huaweille varattuja kokoonpanolinjoja.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 200 Pro – hinta laskenut -43%

Honor 200 Pro
199 € Power
349 € Elisa
499 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -41%

Motorola Moto G85
200 € Lenovo
337 € Multitronic
349 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 336 €

Honor X5 Plus – hinta laskenut -39%

Honor X5 Plus
79 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Honor X5c Plus – hinta laskenut -39%

Kommentit (2)

arivesa
arivesa

1

Reilu kilpailu on tervettä, mutta kun säännöistä ei piitata pätkääkään, ei termi enää sovellu. Olisi pitänyt miettiä ajoissa, mikä on laittoman kopioinnin, pakotetun datajakamisen ja patenttirikkomusten hinta.

Etenkin kun on niin kehnossa asemassa, että ei edes pysty valmistamaan tarvittuja tuikitärkeitä siruja. Lainahöyhenissä on helppo koreilla, ja vallata markkinoita myymällä polkuhintaan.

Kun kommarit päättävät kaikesta, ei kyseessä ole kilpailu vaan valtiojohtoinen dumppaus. Valuesuckers ostaa, älyämättä mitä maksaa.

Uusin 5G diili putlerin kanssa osuu myös omaan nilkkaan, mikäli tilanne tulisi niin vaatimaan. Ehkä bromance on tärkeää nyt?

Vastaa
arivesa
arivesa

2

"Toimittelijat" kertovat, että ilman Huaweita tulee 5G verkkojen rakentaminen kalliimmaksi! Eli heille on ylläri se, että halvin ei olekaan parasta!

Mainitsevat "tyyriiksi kilpailijoksi" Erkin ja Nokian, unohtaen (tai ei tietäen), että myös Cisco tekee 5G asemia, mutta eniten toistaiseksi Samsung, 53.000 asemaa vain E-koreaan.

https://www.rcrwireless.com/20190410/5g...korean-carriers

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.