Vakuusmaksu tuli yllätyksenä esimerkiksi Ylen haastattelemalle Nelly Hakkaraiselle. Hän opiskeli kahdeksan vuoden ajan Berliinissä, minkä jälkeen hän palasi Suomeen. Hakkaraisella ei ole omien sanojensa mukaan koskaan jäänyt laskuja rästiin, joten hänelle ei ole myöskään kertynyt maksuhäiriömerkintöjä. Siitä huolimatta Telia laskutti häneltä 340 euron vakuusmaksun, kun hän Suomeen palattuaan hankki liittymän omiin nimiinsä.
Vakuusmaksua voidaan periä maksuhäiriömerkinnän perusteella. Tämän lisäksi teleyritys voi periä vakuusmaksua jos operaattorilla ei ole tarpeeksi tietoa asiakkaan maksukyvyn selvittämiseksi. Hakkaraisen tapauksessa tähän riitti kahdeksan vuoden ulkomailla olo.
Yle on haastatellut jutussaan kaikkia suurimpia operaattoreita. Tyypillisesti vakuusmaksu on suuruudeltaan muutamia satoja euroja. Tarkka lukema määräytyy asiakkaan hankkimista palveluista.
Kommentit (7)
Tuota vakuusmaksua peritään ihan suomalaisiltakin yllätävän helposti.
Kaverilta (20v, ei luot. häiriöitä ja ollut aina maksut ajallaan ko. puljussa) pyydettiin melkein tonni vakuusmaksua kun halusi ostaa kännykkää operaattorilta. Vaihtui operaattori muuten äkkiä tuollaisen P*rseilyn takia, koska suora osoitus, että eivät luota ko henkilöön.
Elisan ja Soneran foorumit täynnä asiasta valittavia viestejä.
En kyllä tiedä mikä robotti siellä milloinkin arpoo hatusta keneltä kysytään vakuutta ja keneltä ei.
tossa kohtaa kannattaa vaan kylmästi vaihtaa operaattori heti, ei mitään järkeä pysyä tuon jälkeen asiakkaana kun kilpailu on niin kovaa.
"jos operaattorilla ei ole tarpeeksi tietoa asiakkaan maksukyvyn selvittämiseksi." Tämänhän ei pitäisi sitten täyttyä periaatteessa minkään uuden asiakkaan kohdalla.
Itselläni taas kokemusta niin päin, että Elisa ja Telia antavat helpommin liittymiä ja osamaksulla laitteita ilman vakuuksia, kun DNA. Äskettäin Telialta vaihdoin puhelinliittymän Elisalle, eikä mitään vakuuksia, mutta kun olisin DNA:n tarjoukseen halvemmasta mobiililaajakaistasta tarttunut, niin tulikin pyyntö maksaa vakuusmaksu.
Jep, kait sekin on osittain tuurista kiinni milloin operaattori pyytää. Aina voi onneksi vaihtaa :)
Unohtuiko tässä mainita että kaverisi oli hankkimassa puhelinta osarilla? Jollei, niin siinä tapauksessa on kovan luokan perseilyä.
Osarilla joo, kuten moni tekee kalliimman puhelimen kohdalla kunnei huvita maksaa isoa summaa yhtenä könttinä, operaattorit niin mainostaa osamaksujakin kokoajan ja hehkuttaa, eikait suoraan ostaessa ja maksaessa tuota vakuuta tarvittaisikaan. Menettivät siinä asiakaan vain, ja toinen aperaattori sai asiakkaan. Onneksi noita on enemmän kuin yksi, niin voi vain vaihtaa :) Olihan tuo nyt jopa aika asiakasta loukkaavaa periaatteessa sanoa "me ei luoteta suhun nyt yhtään, ei anneta osarilla" Ja syyksi ei muuten kerrottu MITÄÄN muuta kuin, että "se nyt vain on näin". Arvata saa koskeeko tuohon operaattoriin enää koskaan.
Ihan oma osoite löytyy :D Kyllä itse sain 20 vuotiaana osarilla jo tuollaisen laitteen. Eipä siinä muuta, onneksi voi vaihtaa aina parempaan, asiakkaan menettivät.
Onhan se tietyllä tapaa epäluottamuslause. Operaattorit vaan suojelevat omaa persettään mikä on täysin ymmärrettävää. Maksuhäiriömerkinnät ovat olleet kasvussa jo vuosia ja luottotappiot kaatuu kuitenkin epäsuorasti heidän niskaansa jotka maksavat laskunsa ajallaan. "Iso könttä" on iso könttä, maksoi sen osissa tai kerralla. Itse olen sitä ikäluokkaa jolle on opetettu että eletään varojen mukaan. Toisin sanoen, tehdään hankinnat sitten kun on rahaa. Asuntolainan ja autojen osalta tuosta on joutunut väkisinkin lipsumaan.
Silti uutisen sisältö ei ihan täysin auennut mulle. Operaattoriko oli perinyt vakuuusmaksua pelkästä liittymästä?