Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä menetettiin 2,4 prosenttia kappalemääräisestä myynnistä, kertoo Strategy Analyticsin raportti.
Aivan suurimmissakin valmistajissa on tapahtunut isojakin muutoksia. Merkittävin näistä on Xiaomin huima nousu, jonka ansiosta tuli 4. sija. Kiinalaisvalmistajan myyntimäärät kasvoivat pitkälti yli tuplaksi 12,6 miljoonasta yli 28 miljoonaan.
Listan kärjessä Samsung menetti hieman asemiaan, mutta säilytti viime vuoden ensimmäisen neljänneksen ykköspaikan, vaikka viime neljänneksellä Apple olikin ykkönen hurjalla joulumyynnillään. Kiinalaisvalmistaja Oppon myynti laski niin ikään hieman, mutta säilyi edelleen kärkiviisikossa.
Xiaomin lisäksi voittajia olivat myös Apple hienoisella kasvulla ja Huawei varsin mukavalla noin 14 prosentin nousulla. Tekniikka&Talous kertoi, että Nokia on niin ikään noussut takasin kärkikymmenikköön. Nokia-puhelimia nykyisin myyvä HMD Global oli sijalla 9 noin 4,1 miljoonan laitteen myynnillä, joka toi 1,2 prosentin osuuden markkinoista.
Nokian uutuuslaitteiden kuten uuden Nokia 6:n, Nokia 7 Plussan ja Nokia 8 Siroccon vaikutusta ei nähdä numeroissa, sillä niiden julkaisu on tapahtunut ensimmäisen neljänneksen jälkeen. Niinpä kasvua voidaan odottaa tulevilta neljänneksiltä, mutta matka on toki vielä pitkä kärkiviisikkoon, johon HMD Globalilla on tavoitteet tulevan viiden vuoden aikana.

Kommentit (3)
Odotettavissa. Nykyään hyvä älypuhelin pysyy tietoturvallisena käyttää noin 3-vuotta joten ei ole sen puoleen tarvetta vaihtaa sitä vuoden välein uudempaan malliin. Lisäksi uudet mallit eivät enää tarjoa mitään niin uutta ja mullistavaa tekniikkaa että pitäisi ostaa uusi. Kaikki olennaiset on jo näihin keksitty.
Ja Apple hehkuttaa "uutuuksista" jotka jo moni Android valmistaja on ottanut vuosia takaperin käyttöön:D Ja fanit niin innoissaan.
Apple on myynyt x-mallia odotuksia vähemmän,eivät ole itsekään tyytyväisiä. Tuloksesta yhä isompi osa tuli palveluista. Laitevalmistus (valmistuttaminen) ei näytä olevan heille enää kasvava tulonlähde, joten tähtäin on jo ehkä muualla?
http://bgr.com/2018/04/27/iphone-x-sales-apple-reduces-orders/