Applen kuulokkeiden uusi teknologia ei rajoita käyttöä

1
Matti Robinson

Applen kuulokkeiden uusi teknologia ei rajoita käyttöä
Apple esitteli eilen uuden iPhonen yhteydessä myös uusia kuulokkeita. Tämä oli luonnollisesti odotettavissa, kun älypuhelimesta poistui vuotojen ja huhupuheiden mukaisesti kuulokeliitäntä.

Puhelimen mukana toimitetaan kuulokkeet, jotka yhdistyvät myös latausliitäntänä toimivaan Lightning-porttiin. Tämän lisäksi suurempi kuulokeuutuus olivat langattomat AirPods-kuulokkeet, joita on parodioitu erityisesti sähköhammasharjanpäillä.

AirPodsit ovat in-ear-kuulokkeet, jotka ulkonevat alaspäin akun ja muuta teknologiaa sisältävän tapin ominaisuudessa. Laite on Applen mukaan täynnä teknologiaa ja yhtiön esittelemä läpileikkaus osoittaakin väitteen mainiosti. Apple kertoi, että kuulokkeet eivät vaadi parittamista, kuten tavanomaisesti langattomat Bluetooth-kuulokkeet. Kysymys kuuluukin: minkälaista yhteyttä kuulokkeet käyttävät?

AirPodsien sisältä löytyy mm. kaksoisakselerometri, akku, antenni, kaksi mikrofonia, optiset sensorit ja tietysti Applen uusi W1 piiri. Apple kertoi esittelytilaisuudessa, että samaa W1-piiriä löytyy myös Beatsin uusista kuulokkeista. Julkistuksen jälkeen on selvinnyt, että piiri mahdollistaa mm. vähävirtaisen Bluetooth-yhteyden ja synkronoinnin kahden kuulokkeen välillä.



Recode kertoo, että vaikka kuulokkeissa on taustalla Applen omaa teknologiaa, niin ne toimivat myös muiden "tavallisten" Bluetooth-laitteiden kanssa. Niinpä parituksen puuttuminen iPhonen ja AirPodsien välillä ei johdukaan Bluetoothin poissaolosta vaan Applen omasta sovelluskikasta.

Teknologia on varsin mielenkiintoista, mutta 160 euron hinta on kova hinta siitä. Jäämmekin odottamaan kuulokeasiantuntijoiden lausuntoa AirPodsien äänenlaadusta.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.