Arvostelussa OnePlus 3 - lippulaivantappajasta pelkäksi lippulaivaksi

4
Testissä OnePlus 3: Mitä tapahtui lippulaivantappajalle?
Matti Robinson Matti Robinson

Sisällys

Puhelinvertailun testiin on saapunut kiinalaisvalmistaja OnePlussan uusin huippupuhelin. Tänä vuonna yhtiöltä ei odotetakaan edullisempaa ja pienempää mallia, vaan kaikki munat on laitettu OnePlus 3:n koriin. Näinpä yhtiö tavoittelee ehkäpä hiukan parempaa marginaalia ja tuloksena on selkeämpi visio älypuhelimen luonnista.

OnePlus 3 jatkaa kutakuinkin siitä mihin OnePlus 2 jäi. Älypuhelinvalmistaja Opposta aikanaan eriytynyt yhtiö pyrkii tuottamaan huipputason puhelimia suhteellisen edullisesti. OnePlus on kuitenkin hilannut vuosi vuodelta sen lippulaivamallin hintaa ylöspäin samalla tarjoten parempaa tekniikkaa ja tuntumaa.

Tämänkertainen huippupuhelin ei enää kanna lisänimeä "lippulaivantappaja", mutta se on silti selkeästi suunniteltu kilpailemaan aivan markkinoiden parhaimpia vastaan. Ja vaikka hintaa on korotettu joka vuosi, niin edelleen sen kilpailuvaltti piilee hinnassa. Onko lisänimen poistamisen taustalla tiedostus heikkouksista vai vain uudenlainen markkinointistrategia?

Tässä artikkelissa pyrimme paitsi vastaamaan kysymyksiin laitteen soveltuvuudesta huippupuhelinkategoriaan niin myös kertomaan sen rauta- ja softavalintojen onnistumisesta.

Tekniset tiedot

  • Järjestelmä:
  • Android 6 ja OxygenOS
  • Mitat:
  • 152.7 x 74.7 x 7.4 mm
  • Paino:
  • 158 g
  • Näyttö:
  • 5,5” Full HD (1920 x 1080) Optic AMOLED, 401 PPI
  • Suoritin:
  • Qualcomm Snapdragon 820
  • RAM:
  • 6 GB
  • Tallennustila:
  • 64 GB, ei muistikorttipaikkaa
  • Kamerat:
  • 16 megapikseliä, OIS, f2.0, vaihetunnistus (8 MP edessä)
  • Yhteydet:
  • NFC, Bluetooth 4.2, WiFi a/b/g/n/ac (2, 5 ja 5 GHz)
  • SIM:
  • Nano-SIM
  • Akku:
  • 3000 mAh
  • Muuta:
  • Dash Charge -pikalataus, sormenjälkilukija, USB Type-C

Rakenne ja muotoilu

OnePlus 3 on useimpien kilpailijoiden tavoin päätynyt niin kutsuttuun unibody-rakenteeseen. Tämä tarkoittaa, että laitteen runko koostuu pohjimmiltaan yhdestä alumiinipalasesta, joka on tässä tapauksessa myös saumaton ja yhtenäinen eli kaiverrettu yhdestä palasta.

Laitteella on kokoa 152.7 mm x 74.7 mm x 7.35 mm. Se on näyttökokoluokassaan se on hyvin tavanomaisen kokoinen. Hieman pienempi kuin vähän suuremmalla näytöllä varustettu Samsung Galaxy Note5 ja hieman suurempi kuin 5,3 tuuman näytöllä varustettu LG G5. Maailman suosituimpaan 5,5 tuuman puhelimeen, iPhone 6s Plussaan verrattuna OnePlus 3 on selkeästi pienempi.

Näytön ja pinta-alan suhde (n. 73%) on hieman suurempi kuin Galaxy S7:ssä, mutta hieman pienempi kuin Galaxy Note5:ssä.

Metallisen kuoren yksityiskohdat ovat antenniviivoja lukuunottamatta myös metallia. Tämä tarkoittaa, että puhelimesta käteen osuu käytännössä vain lasia (Corning Gorilla Glass 4) ja metallia, olipa kyseessä äänenvoimakkuuspainike, Android-puhelimissa harvinainen ilmoitusvalitsin tai hieman ulkonevan kameran reunus. Jopa korvakuulokkeen ristikko on metallia.

Puhelimen huippulaadukas rakenne ja muotoilu ei usein monilta osin pääse oikeuksiinsa kuvissa ja ansaitsee erityismaininnan. Kiinalaisyhtiö on panostanut aiemminkin laadukkaisiin materiaaleihin ja hyvään käsituntumaan, mutta tällä kertaa se täytyy todella huomioida. Harjattu alumiini on loistava materiaali, vaikkakin kylmä sellainen, ja antaa laitteelle hintaa arvokkaamman tuntuman.

Napit ulkonevat sopivasti ja niissä on käytetty pyöristystä harkiten. Tämä tarkoittaa, että sormi löytää puhelimen harvat painikkeet vaivattomasti, mutta ei tartu niihin turhaan. Ilmoitusvalitsin on varustettu karhealla pinnoituksella, joka auttaa tiukemman liukusiirtymän kanssa. Tämäkin on harkittua ja hyvin toteutettu, joten testin aikana se ei kertaakaan vaihtanut asentoa taskusta ottaessa.

Laitteen yläosa on siisti ja vailla liitäntöjä. On pitkälti yksilöllistä pitääkö kuulokeliittimen paikasta enemmän puhelimen ylä- vai alaosassa, mutta yläosan kliininen linja miellyttää silmää. Alanosan kuulokeliittimen vierestä löytyy tarkasti porattu kaiutinritilä, mikrofoni sekä USB Type-C -mallin liitäntä.

Äänenvoimakkuusnappi on puhelimen vasemmalla puolella virtanäppäintä vastapäätä, joka saattaa aiheuttaa ajoittain molempien nappien yhtäaikasen painalluksen, mutta sormenjälkilukijan käyttö vähentää ongelman miltei olemattomiin. SIM-korttipaikka on virtapainikkeen yläpuolella ja ilmoitusvalitsin puolestaan äänenvoimakkuuspainikkeen yläpuolella.

OnePlus 3 - kädessä

Sormenjälkilukijaa ympäröi metalli ja sen päällyste on keraaminen, joten se kestää naarmuja erityisen hyvin. Näyttö on puolestaan maltillisesti kaareutuvaa mallia, joka tarjoaa mukavan sormituntuman reunojen ylitse.

Laitteella ei ole painoa liikaa, mutta kun kyseessä on huippuohut laite, niin se tuntuu varsin jämerältä. Laite on hyvin tasapainossa ja se sopii käteen yllättävän hyvin 5,5 tuumaiseksi puhelimeksi.

OnePlus 3:n muotoilu ei ole kaikkein innovatiivisimmasta päästä, mutta on hyvä muistaa, että laite on ottanut oppia hyviltä suunnilta. Toteutus on siis innovatiivisuuden puutteesta huolimatta erittäin hyvä ja mikäli se miellyttää kuvissa, niin voi olla melko varma, että kädessä laitteeseen on vielä tyytyväisempi.

Kuten edeltä voi hyvin päätellä, niin myös laitteen rakenteeseen täytyy olla tyytyväinen. Yksityiskohtia myöten OnePlus 3 tuntuu enemmän 700 euron kuin 400 euron laitteelta. Tällä osa-alueella se varmasti kilpailee markkinoiden huippulaitteiden kanssa samassa kategoriassa.

Käytännössä ainoat ongelmakohdatkin eliminoituivat luonnollisesti. Ulkoneva kamera ei ollut ongelma, sillä käytössä oli OnePlussan virallinen suojakuori, joka nousee juuri kameran ylitse. Kuoren kanssakin vain 7,3 millimetriä paksu puhelin on varsin ohut. Lisäksi äänenvoimakkuusnapin ja virtanapin vastakkaisen sijainnin harmia helpottaa lukituksen avaaminen sormenjäljellä.

Yksi huomioitava puute on tosin veden- ja pölynkestävyyden puute. OnePlus 3:sta ei löydy lainkaan virallista IP-luokitusta, vaikka sen on epävirallisesti todettu vettä ainakin jokseenkin hyvin pitävänkin.

Tekniikka

OnePlus 3 on varustettu tämän vuoden suosituimmalla huippupuhelinten järjestelmäpiirillä. Kyseinen piiri löytyy muun muassa markkinoiden suosituimmista huippulaitteista, kuten HTC 10:stä (729 e), LG G5:stä (689 e) ja ulkomailla myös Samsung Galaxy S7:stä (749 e), joten on selvää, että se on kilpailukykyinen. Niin kilpailukykyinen kuin piirivalmistajien markkinajohtajalla on tarjota.

Tämä takaa siis, että niin grafiikkapiirien kuin CPU-ytimien suorituskyky, verkkoyhteydet kuin kuvaprosessointi on huippulaitteilta odotettua tasoa. Laite tukee nyt myös NFC:tä, jonka lisäksi tietysti myös ac-mallin WiFiä ja Bluetooth 4.1:tä. Yksi erikoisemmista piirteistä on tuki kahdelle SIM-kortille, joka varmasti on iloinen yllätys erityisesti paljon matkustaville.

Snapdragon 820 on varustettu neljällä Kryo-ytimellä (2x 2,15 GHz + 2x 1,6 GHz), Adreno 530 -grafiikkapiirillä ja tukee LPDDR4-muistia aina 1866 megahertsin kellotaajuuteen saakka. OnePlus onkin ujuttanut laitteeseen huikean määrän RAM-muistia. Kuuden gigatavun muisti on määränsä puolesta 50 prosenttia edellä mainittuja huippupuhelimia.

Tämä tarkoittaa, että potentiaalinen suorituskyky laitteella on vähintäänkin kilpailijoiden tasolla. Suosittu AnTuTu-suorituskykytesti antoi OnePlus 3:lle huimat 141 464 pistettä ja jätti esimerkiksi sovellukseen rekisteröidyt Galaxy S7:t taakse.

OnePlus 3:n tekniikassa mietityttää varmasti eniten miten sen Full HD -näyttö pärjää, kun huippupuhelimissa on tarjolla parempaakin. Erityisesti sitä on kyseenalaistettu AnandTechin toimesta, joka kritisoi kovasti AMOLED-näytön räikeitä värejä. Sittemmin OnePlus on julkaissut päivityksen, jolla tarjolle on tuotu myös sRGB-kalibroitu tila, joka tarjoaa myös AnandTechin tarkan silmän mukaan hyvät värit.

Allekirjoittanutkin huomasi näytön erityisen räikeät värit erityisesti pelikäytössä, ja sRGB-tila on todellakin tarpeen, mutta valtaosa käyttäjistä ei olisi tullut todennäköisesti kaipaamaan kyseistä tilaa. Lisäksi monien silmää huippueloisat värit miellyttävät, vaikka tarjoavatkin epätarkkoja värejä esimerkiksi verkkokäytössä.

Normaalitilan värilämpötila on selkeästi sRGB-tilaa kylmempi, vaikka näyttöasetuksista värien balanssia pystyykin säätämään, kun sRGB-tila ei ole päällä. Vaikka balanssin säätää lämpimämpään ääripäähän, niin se ei ole aivan yhtä lämmin kuin sRGB-tilan värit.

OnePlus 3 - näyttö normaalitilassa OnePlus 3 - näyttö sRGB-tilassa

Hienovaraiset erot paljastuvat oheisista kuvista. Normaalitilassa (vas) näyttö tuottaa selkeästi kylmemmät sävyt kuin sRGB-tilassa (oik).

Näyttöpaneelista käytetään nimeä Optic AMOLED, joka yhtiön mukaan on muokattu version Super AMOLEDista. Väitetysti OnePlussan ratkaisu tarjoaa mm. parempaa näkyvyyttä ulkona, mutta tätä emme saaneet testattua.

Laitteessa on tietysti hyvä olla myös tarpeeksi akkua, jottei laite nukahda heti pienen pelailusession päätteeksi. Tästä pitää huolen 3000 milliampeeritunnin akku, joka on varsin riittävä, mutta ei olisi haitannut, vaikka OnePlus olisi lisännyt millin paksuutta ja kasvattanut akkua.

Heti käyttöönoton jälkeen testasimme laitteen akun kestävyyttä lataamalla sen piri pintaan. Vuorokausi lataamisen jälkeen akkua oli jäljellä muutama prosentti, joten yhden päivän käyttö on realistinen tavoite, erityisesti, sillä monilla käyttö ei ole yhtä aktiivista kuin testimme ensipäivien aikana.

Akun keskinkertaisen kapasiteetin, joka on sama kuin mm. hieman pienemmässä Galaxy S7:ssä, ymmärtää entistä paremmin, kun ottaa huomioon, että laite tukee molemmin puolin toimivan USB Type-C -liitännän kautta niin kutsuttua Dash-latausta. Tämä tarkoittaa yhtiön promopuheiden mukaan, että laite latautuu puolessa tunnissa peräti 60 prosenttiin.

OnePlus 3 - akun lataus

Dash-lataukselta voi odottaa hyviä tuloksia, sillä yhtiö on päättänyt lisensoida teknologian Oppolta sen sijaan, että olisi käyttänyt Snapdragon 820:n mukana tulevaa Quick Charge 3.0:aa.

Testasimme tietysti tämänkin väitteen ja voimme todeta, että puheet pitävät todellakin paikkansa ja marginaalisesti parempaakin nopeutta on tarjolla. Tämä ei tosin tarkoita, että laite latautuisi täyteen alle tunnissa, vaan lataaminen hidastuu loppua kohti. Tarkemmin latausnopeudesta kertoo oheinen kaavio.

Akun riittävyys ei totisesti ole ollut ongelma parin viikon aikana, sillä se lataa parhaimmillaan (lue: vartin pätkissä, akun ollessa alle puolessa varauksessa) päivän käyttöaikaa lisää kolmessa vartissa eli n. 32 kertaa tavallista aktiivikulutusta nopeammin.

OnePlus 3 - sormenjälkilukija

Yksi nykyisten älypuhelinten vakio-ominaisuuksista on tietysti sormenjälkilukija. Lukijoiden tarkkuus ja nopeus on vaihdellut kovasti viimeisen vuoden aikana ilmestyneiden laitteiden kohdalla. OnePlus 3:n sormenjälkilukija on nopeimmasta päästä. Se tunnistaa sormen erittäin nopeasti ja tarkasti. Käytännössä toiminto on liki välitön, sillä tunnistus kestää vain noin sekunnin kymmenyksen (näyttö reagoi pari kymmenystä hitaammin). Sitä ei myöskään tarvitse painaa, koska kyseessä on kapasitiivinen kosketuspainike.

Tallennustilan osalta tarjolla on 64 gigatavua UFS 2.0 -muistia, joka ei ole laajennettavissa muistikortilla. Valtaosalle tämä on varmasti tarpeeksi ja monet, allekirjoittanut mukaanlukien, arvostavat kilpailijoihin nähden suurempaa tallennustilaa enemmän kuin korttipaikkaa.

Laite tuskin löytää tietään jatkuvasti 4K-videomateriaalia nauhoittavien käsiin ykkösvälineeksi, joten siinä mielessä muistipaikan pois jättäminen on ymmärrettävää. Yhtiö ei ainakaan toistaiseksi yritä Applen tavoin rahastaa asiakkaitaan esimerkiksi 128 gigan mallilla, vaan tarjolla on ainoastaan 64 gigainen malli.

Kamera

Kuvaamisesta pääsemmekin kameraan, joka rakentuu 16 megapikselisen Sonyn Exmor RS -sensorin päälle. 1/2.8"-kokoinen IMX298-sensori tarjoaa 1.12 mikrometrin kokoiset pikselit tarkkuudella 4608 x 3456. Se tukee vaiheentunnistukseen perustuaa automaattitarkennusta. Samaa sensoria käyttää mm. Huawein Mate 8.

Kameran aukko on f/2.0, siitä löytyy optinen kuvanvakain ja sitä avustaa alapuolella yksittäinen LED-salamavalo sekä yläpuolella erillinen mikrofoni. Kamera ottaa Full HD -videota 60 kehyksen ja 4K-video tallentuu 30 kehyksen sekuntinopeudella. Lisäksi tarjolla on 120 fps -hidastuskuvaus 720p-resoluutiolla.

Etupuolelta puolestaan löytyy 8 megapikselin IMX179-sensorilla varustettu kamera, joka sisältää myös f/2.0 aukon ja tallentaa Full HD -videota 30 kehyksen nopeudella.

Tekniikkansa puolesta OnePlus 3:n kamerat ovat siis hyvin varusteltuja ja vuoden 2016 huippupuhelimelta odotettava laatu jää siis kiinni pääosin vain ohjelmistollisesta osaamisesta.

Laitteen kamerasovellus on hyvin yksinkertainen, mutta sisältää kaiken tarvittavan. Still-kuvausnäkymä koostuu vasemmalla puolella olevista HDR-, HQ-, salamavalitsimista sekä oikealla puolella olevista lisävalintapainikkeesta, kameravalitsimesta sekä tietysti suljinnapista. Lisävalinnoista löytyy tarvittaessa ristikko, ajastin sekä kuvasuhteen valitsin.

Lisäksi tarjolla on kuvaustilapainike, johon pääsee myös raahaamalla sen vasemmalta. Raahaaminen ylös tai alas puolestaan vaihtaa kuvaustilaa still-kuvien ja videon välillä. Näiden kahden lisäksi kuvaustiloista löytyy time-lapse, hidastuskuvaus (slow motion), manuaalitila sekä panoraama.

Kuvaustilat ja ominaisuudet ovat hyvin yksiselitteisiä yhtä lukuunottamatta. OnePlus ei varsinaisesti kerro käyttöliittymässä mitä HQ-valinta tekee kuvalle. Kyseessä on kuitenkin jonkinlainen terävöitystyökalu, joka toimii vain HDR:n ja salaman ollessa pois päältä. Pääosin HQ-kuvien terävyyseroa ei huomaa, ainakaan ilman tarkempaa silmää tai läheistä tarkastelua.

HDR-valitsin on oletuksena auto-asetuksessa, jolloin se käyttää HDR-tilaa vain tarvittaessa. Tämä helpottaa kuvaamista ja on varsin tervetullut ominaisuus. Se kertoo näkymän alaosassa mikä kuvaus tapahtuu HDR-tilassa.

Videotilassa valintoina on ainoastaan resoluutio- sekä ristikkovalitsimet.

Kuvanlaadullisesti kameraan voi olla erittäin tyytyväinen ja ominaisuuksien puolesta kyseessä on varsin oiva sovellus. Esimerkiksi Samsungin tapaista ominaisuuskirjoa ei kuitenkaan löydy, mutta manuaalisäädöt lämmittävät sydäntä. Kamera on nopea ja helppokäyttöinen, ainoastaan kuvanvakaimen toimintaan olisi toivonut hieman parannusta. Jälkeenpäin tämä on toki mahdollista ohjelmistopäivityksillä, joita on jo tullut muutamia.

OnePlus 3 - esimerkkikuva OnePlus 3 - esimerkkikuva OnePlus 3 - esimerkkikuva OnePlus 3 - esimerkkikuva OnePlus 3 - esimerkkikuva OnePlus 3 - esimerkkikuva OnePlus 3 - esimerkkikuva OnePlus 3 - esimerkkikuva OnePlus 3 - esimerkkikuva OnePlus 3 - esimerkkikuva OnePlus 3 - esimerkkikuva OnePlus 3 - esimerkkikuva OnePlus 3 - esimerkkikuva
Videokuvauksessa kuvanvakautus voisi toimia paremminkin, mutta kuvanlaatu on hyvää.
---> OnePlus 3 - esimerkkikuva

Käyttöliittymä

OnePlus 3 on varustettu tietysti Android-käyttöjärjestelmällä ja sen 6.0.1-versiolla. Tämän päälle on rakennettu oma OxygenOS-käyttöliittymä, joka kuitenkin lainaa erittäin paljon Googlelta. Käytännössä muutokset ovat vähissä ja harvoin kovinkaan huomattavia. Tämä on erittäin hyvä asia, sillä nk. vanilla-Androidin käyttöliittymä on varsin intuitiivinen ja siisti.

Puhelin tukee Now on Tap -ominaisuutta, joka tarjoaa missä tahansa näkymässä relevanttia tietoa näytön sisällöstä kotinäppäimen pitkällä painikkeella. Lisäksi akkukestoa parantavaa Doze-ominaisuutta on optimoitu laitteelle.

OnePlus ei ole kuitenkaan jättänyt käyttöliittymää pelkästään Googlen toimintojen varaan, vaan mahdollistaa erityisesti paremman kustomoinnin. Esimerkiksi alaosasta löytyvien kapasitiivisten nappien toiminnot voi vaihtaa. Myös kaikkien nappien pitkien painallukset ja kaksoispainallukset voi säätää avaamaan haluamat sovellukset tai toiminnot.

Kapasitiiviset napit voi poistaa myöskin käytöstä, jolloin käyttöön otetaan Androidin oma on-screen-navigointi.

Oletuksena kotinäkymän vasemmasta laidasta löytyy Shelf-näkymä, johon on mahdollista lisätä haluamiaan widgettejä, kuten vaikkapa käytetyimmät sovellukset ja sähköposti tai Twitter-widgetit. Ominaisuudesta tulee mieleen HTC:n BlinkFeed, joskin sisältö on hieman erilaista. Näkymän saa myös helposti poistettua.

Lukitusnäkymään on mahdollista ottaa käyttöön useita erilaisia eleominaisuuksia. Tuplatäppäyksellä herätys, omilla kuvioillaan saa päälle kameran ja salamataskulampun tai kontrolloitua musiikkia. Pikatoiminnoista päälle saa myös kameran avaamisen virtanapin kahdella painamisella.

Ilmoituspalkin asetuksista löytyy oletuksena tavallisten WiFi- ja Bluetooth-valitsinten lisäksi esimerkiksi yömoodi, Cast-valinta Chromecastille ja erikoisesti myös näytön värien kääntö (invert). Palkin toimintoja voi tosin poistaa, mikäli jotkut niistä eivät ole tarpeen. Yömoodin lisäksi asetuksista löytyy tumma teema.

Käyttöliittymästä löytyy sovellusvalikko, jonka jotkut valmistajat ovat syystä tai toisesta poistaneet. Se on järjestetty aakkosjärjestykseen ja yläosasta löytyy hakupalkki. Se on helppokäyttöinen, mutta joku voisi toivoa siihen enemmän järjestelymahdollisuuksia.

Käyttöliittymä on ehdottomasti yksi OnePlus 3:n vahvuuksista ja tarjoaa lähes kaiken mitä huippupuhelimen käyttöliittymältä voisi toivoa: paljon räätälöintimahdollisuuksia, hyviä valmistajan omia toimintoja, supernopean toiminnan ja mukavan ulkonäön.

Yhteenveto

Jos olet lukenut arvostelut tähän asti kokonaisuudessaan, niin olet varmasti saanut hyvän käsityksen mitä OnePlus 3 tarjoaa käyttäjälle sekä myös millaisen mielikuvan se on viikkojen aikana jättänyt allekirjoittaneelle. Niille, jotka oikoivat artikkelia, niin tehdäänpä selväksi pääpointit ennen lopputulemaa ja pisteytystä.

OnePlus 3 on loistavasti rakennettu laite, joka on yksityiskohtia myöten laadukas. Vaikka muotoilu ei ole omintakeista, niin se on käytännöllistä ja tarjoaa suurikokoiseksi puhelimeksi helpon käsittelyn.

OnePlus 3 - takakansi

Laitteeseen on istutettu huipputekniikka, jota löytyy parhaimmillaan yli tuplasti kalliimmista puhelimista. Lisäksi siinä on tarjolla huima RAM-muistimäärä, jollaista ei löydy edes niistä. Paperilla puhelimen tekniikan heikko kohta on näytössä, jonka resoluutio on 1920 x 1080 (Full HD) eikä yllä siten kilpailijoiden QHD-näytön tasolle. Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä säästää akkua ja QHD-näytön hyödyt ovat toden teolla nähtävissä vain VR-sovelluksissa.

Laitteen ehdottomiin vahvuuksiin lukeutuvat sekä kamera että käyttöliittymä. Kamerat ovat usein halvemmissa malleissa selkeästi huippulaitteita heikompia, mutta tässä suhteessa OnePlus on onnistunut pienentämään eroa. Kamera ei välttämättä kerää maailman parhaan mobiilikameran titteliä, mutta kilpailee tasaväkisesti muita huippulaitteita vastaan – jättäen jälkeen varmasti monia kalliimpia puhelimia.

Sutjakasti liikkuva ja varsin siisti käyttöliittymä ei ole tukittu täyteen turhia ominaisuuksia tai sovelluksia, mutta tarjoaa omalaatuisia toimintoja, joita aidosti tulee käytettyä. Kustomoitavuus ja valmistajan luotettavuus ohjelmistopäivityksissä on hyvää luokkaa.

Lisäksi laitteesta löytyy kenties yksi nopeimmista sormenjälkilukijoista ja pikalatauksista, jotka saavat päivittäisen käytön tuntumaan vaivattomilta.

Kaikkiaan OnePlus 3 on pakettina juuri sitä mitä 400 euron puhelimelta voisi toivoa. Se ei ole enää yhtiön markkinointipuheessa lippulaivantappaja, mutta allekirjoittaneen mielessä se on jotain paljon parempaa. Se on aito huippupuhelin – lippulaiva.

OnePlus 3

Käyttäjien kokemukset ja kommentit (4)

Siggy
Siggy

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zunter:

Ovatko nuo kuvat promokuvia vai teidän ottamia?

Allekirjoittaneen ottamia ovat kaikki kuvat.

Vastaa
gallahan
gallahan

3

"OnePlus on kuitenkin hilannut vuosi vuodelta sen lippulaivamallin hintaa ylöspäin"

Oneplus 2 maksoi 399€ markkinoille tullessa ja oneplus 3 maksaa nyt samaiset 399€.

Vastaa
Siggy
Siggy

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti gallahan:

"OnePlus on kuitenkin hilannut vuosi vuodelta sen lippulaivamallin hintaa ylöspäin"

Oneplus 2 maksoi 399€ markkinoille tullessa ja oneplus 3 maksaa nyt samaiset 399€.

OnePlus 2:sta oli myös edullisempi 16 gigan malli, joten siinä mielessä hintaa on nostettu.

Vastaa

Kokemuksia tästä tuotteesta? Kommentteja arvostelusta? Kerro!

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.