Facebook Messenger kasvaa kuin pullataikina: Jo 800 miljoonaa käyttäjää

3
Manu Pitkänen

Facebook Messenger kasvaa kuin pullataikina: Jo 800 miljoonaa käyttäjää
Vaikka Facebookin päätös erottaa yksityisviestit yhteisöpalvelun pääsovelluksesta aiheutti kovan metelin vuonna 2014, näyttää strategia onnistuneen loistavasti. Tuoreen ilmoituksen mukaan Facebook Messengerillä on nykyään 800 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää.

Vuoden 2014 syksyllä Facebook Messengerin käyttäjämäärät liikkuivat 500 miljoonassa, mutta viime kevääseen mennessä luvut olivat kasvaneet jo 600 miljoonaan. Luku paisui sadalla miljoonalla kesään mennessä ja nyt ollaan siis saavutettu 800 miljoonan käyttäjän rajapyykki. Kasvu on ollut jatkuvaa ja tasaisen voimakasta.

Messengeriä suurempi on kuitenkin WhatsApp, joka kertoi syyskuussa palvelulla olevan jo 900 miljoonaa aktiivista käyttäjää. Facebookia tämä tuskin hirvittävästi haittaa, sillä yhteisöpalvelu osti WhatsAppin itselleen noin kaksi vuotta sitten. Enää odotellaan koska "maaginen" miljardin käyttäjän raja rikkoutuu.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

LinuxIRCsauna
LinuxIRCsauna

1

Onneksi on silti turvallisempia vaihtoehtoja viestittelyyn kuten Telegram, johon miljoonat ent. whatsapp tauhkan (tietoturvattomin, suljettu ympäristö, maksaa vuoden käytön kuluttua) käyttäjät hiljan siirtyivät.

Vastaa
JussiFX
JussiFX

2

Itseä ei ikinä häirinnyt että sovellukset erotettiin toisistaan. Käytän messengeriä päivittäin ja todella kätevämpi kun ei tarvitse koko facebook-sovellusta avata vain viestittelyyn. Muutenkin loistavasti toiminut appi.

Vastaa
dRD
dRD

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LinuxIRCsauna:

Onneksi on silti turvallisempia vaihtoehtoja viestittelyyn kuten Telegram, johon miljoonat ent. whatsapp tauhkan (tietoturvattomin, suljettu ympäristö, maksaa vuoden käytön kuluttua) käyttäjät hiljan siirtyivät.

Pikaviestimet vain ovat yksi selkeimmistä sovellustyypeistä, jossa sovelluksen huonommuudella tai paremmuudella on herttaisen yhdentekevä rooli, ainoastaan se, mitä sovellusta omat kontaktit käyttävät, merkitsee. WhatsApp on jyrännyt varsin tehokkaasti läpi vanhemmillekin sukupolville "ilmaisena tekstarina" on itselleni ainoa pikaviestin, josta löytyvät vanhempieni ikäpolven edustajat (65+). Messenger taas se, josta löytyy käytännössä kaikki alle viiskymppiset. Telegramista löytyy noin 5% kontakteistani, joten sen käyttöaste on varsin alhainen - ryhmäviesteissä on pakko siirtyä kuitenkin Whatsappiin, kun osa osallistujista ei Telegramissa ole.

Mutta tärkeintä on toki se, että kilpailua riittää. Ja mikään alusta ei ole kiveen hakattu pysymään ykkösenä, herruushan on vaihtunut jo vaikka kuinka monesti: ICQ, AIM, MSN Messenger, FB, ...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.