Samsungin suurin ongelma: Kaikki panostettiin yhden kortin varaan

7
Manu Pitkänen

Samsungin suurin ongelma: Kaikki panostettiin yhden kortin varaan
Samsungin suurin heikkous mobiililaitteissa on yhtiön vahva laitteistopohjainen ajattelumalli, joka on estänyt kunnollisten ohjelmistojen ja palveluiden kehittämisen. Näin toteavat Samsungin entiset ja nykyiset johtajat Reutersille. Johtajat esiintyvät uutistoimiston artikkelissa nimettöminä.

Haastateltujen henkilöiden mukaan Samsung ei ole ollut erityisen halukas kehittämään kiinnostavia ohjelmistoja ja palveluita, jotka vaatisivat pitkäjänteistä työtä. Sen sijaan korkeimman johdon tasolla ollaan oltu kiinnostuneempia laitteistokehityksestä, jossa onnistumiset on nopeasti mitattavissa. Nopean kehityssyklin vuoksi rauta kuitenkin vanhenee vuodessa, joten se ei sitouta asiakasta pitkäksi aikaa.

Reutersin artikkelin mukaan Samsungilla ohjelmistot ja palvelut on nähty lähinnä markkinakikkoina, joilla on voitu yrittää houkutella ihmisiä ostamaan puhelin. Ohjelmistojen tai palveluiden haluttavuuteen ei ole kuitenkaan panostettu. Samsungin mobiiliyksikön johtoon valitun Dongjin Kohin toivotaan muuttavan yhtiön sisäistä kulttuuria ohjelmistokehityksen kannalta ystävällisempään suuntaan.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (7)

Mrprosessor
Mrprosessor

2

Rauta ei niinkään vanhene vuodessa vaan Samsungin muokkaama Android. Jos Samsung ottaisi käyttöön Google Nexus tyylisen ratkaisun eli puhdas Android ja nopeat päivitykset niin varmasti myisi hyvin. Toisaalta hinnankin pitäisi olla lippulaivoilla alle 500 euroa sillä jo alta 450 euron saa monen 600-1000 euron lippulaivan veroisen Android puhelimen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ejrr (vahvistamaton)

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mrprosessor:

Ja tämä väite perustuu mihin? Touchwiz on Samsungin ainoa tapa erottua markkinoilla. Valtaosalle kuluttajista kuitenkaan ei edes pahemmin tiedä mikä on "Android" tai "Touchwiz" tai "launcher".

Vastaa
pentsu
pentsu

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ejrr:

Rohkenen myös epäillä. Vain murto-osaa puhelimen käyttäjistä kiinnostaa jotkut päivitykset.

Vastaa
arcanix
arcanix

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Ihmisiä ei yleisesti ottaen kiinnosta mikään muu kuin someohjelmat ja soitot/viestit. Mitä asiakkaiden luureja on joskus joutunut käsittelemään, niin siellä on varsinkin androideissa notifikaatio-alue aivan täynnä kaikkea ilmoitusta, ohjelmistopäivityksiä, google play päivityksiä, mainoksia, malwarea, puhdistusohjemien ilmoituksia ja niin edespäin. Sitten valitetaan, että Samsung on perseestä, koska se hidastelee ja tila on aina loppu.

Vastaa
BaQu82
BaQu82

6

Kun valtaosalta asiakkaista kysyy mikä puhelin heillä nyt on tuöee vastaus tähän tyyliin: "En mä tiedä joku Samsung tämä on"

Yllättävänkin moni on ihan pihalla siitä että mikä luurin nimi on saati mitkä sen puhelimen ominaisuudet ovat..

Ja juu käyttö on luokkaa mä painan tuosta ja tuosta ja sitten mä kirjoitan veisbuukkiin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jepajuudas (vahvistamaton)

7

Ylläolevasta voi myös päätellä, että Windows Phonen appisten "vähyys" verrattuna iOS/Android on melko merkityksetön pääosalle käyttäjistä. Markkinaosuuksia ohjaa mainonta ja operaattorien tuki.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.