Microsoft päivitti karttasovellustaan Windows 10:lle

1
Manu Pitkänen

Microsoft päivitti karttasovellustaan Windows 10:lle
Windows 10:n uusinta ennakkoversiota Lumia-puhelimilla kokeilevat pääsevät tästä päivästä lähtien kokeilemaan myös Microsoftin uutta Kartat-sovellusta. Ohjelma on suunniteltu universaaliin malliin ja sen työpöytäversio onkin ollut jo saatavilla tietokoneille.

Koska päivitetty ohjelma on suunniteltu universaaleiden sovellusten henkeen, muistuttaa Kartat-ohjelmat hampurilaiskuvakkeineen ja sivusta aukeavine valikkoineen aiempaa enemmän tyypillisempiä Android-sovelluksia. Ohjelman yläreunaan on lisätty hakukenttä, jonka ansiosta sijaintien etsiminen sujuu nopeasti.

Windows 10:n Kartat-sovellus perustuu Nokian HERE-karttoihin, joten muutamia HERE:stä tutut ominaisuudetkin löytyvät Kartoista. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi mahdollisuus ladata karttoja offline-navigointia varten, ääniopastettu navigointi sekä ylinopeusvaroitukset. Julkisen liikenteen aikataulutiedot on myös lisätty uuteen Kartat-ohjelmaan.

PC:llä Kartat-ohjelma on saamassa myös kaupunkien 3D-kartat.

Huhtikuun loppuun mennessä Windows 10:n käyttäjät pääsevät testaamaan myös uusia universaaleja Office-sovelluksia. Ne on optimoitu kosketusnäytöllisille laitteille eli ne ovat käytännössä iOS:lle ja Androidille jo julkaistujen ohjelmien Windows-versioita. Tietokonelle on kehitteillä oma Office-versio.






Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -49%

Nothing Phone (2)
349 € Gigantti
349 € Elisa
669 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 679 €

Motorola Moto E14 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto E14
99 € CDON
119 € Gigantti
119 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Motorola Moto G04 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto G04
49 € DNA
69 € Power
79 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 59 €

Sony Xperia 10 V – hinta laskenut -17%

Sony Xperia 10 V
249 € Elisa
349 € CDON
449 € Power

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentit (1)

Taeco
Taeco

1

Ikävää, että se on pitänyt pilata noin huonolla käyttöliittymällä.

Universaaleja office softia on päässyt testaamaan jo kauan aikaa sitten tietokoneella. Ilmeisesti huhtikuun lopussa tulevat myös kännykälle, vai mitä sillä meinattiin?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.